Päivitetty 3.2.2012 16:19, julkaistu 3.2.2012 16:15

HS: Säteilyturvakeskuksen Jukka Laaksonen alkaa kaupata venäläistä ydinvoimaa

Suomen säteilyturvakeskuksen Stukin entinen pääjohtaja Jukka Laaksonen siirtyy Venäjän valtion ydinvoimayhtiön Rosatomin palvelukseen. Laaksosesta tulee Rosatomin kansainvälisestä toiminnasta vastaavan Rosatom Overseas -yhtiön varajohtaja.

Laaksosen nimityksestä kertoi Helsingin Sanomat nettisivuillaan perjantaina. Rosatom julkisti nimityksen torstaina aamupäivällä yhtiön omalla nettisivulla.

Rosatom Overseas on perustettu lobbaamaan venäläisen ydinvoimateknologian vientiä ulkomaille. Venäjä haluaa laajentaa voimakkaasti ydinenergian ja ydinteknologian vientiä.

Rosatomin mukaan Laaksonen vastaa yhtiössä ulkomailla toteutettavien ydinvoimahankkeiden teknisestä toteutuksesta ja kansainvälisten ja kansallisten turvallisuusmääräysten noudattamisesta.

Laaksonen aloitti Säteilyturvakeskuksen palveluksessa vuonna 1974. Hän oli STUKin pääjohtajana vuodesta 1997 tämän vuoden tammikuun loppuun. Laaksonen toimi 1981–1982 vierailevana asiantuntijana Yhdysvaltain ydinvalvontavirastossa ja vuosina 1987–1989 johtotehtävissä Kansainvälisessä atomienergiajärjestössä IAEA:ssa.

Helsingin Sanomien uutinen


AVAINSANAT: ///LEHTIVERSIO///

Kommentit (13)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)10.2.2012 09:14

Olen ollut sekä Olkiluodon että Loviisan ydinvoimaloilla reviisioissa,joten uskallan väittää Loviisaa paljon varmemmaksi laitokseksi,mutta se onkin tehty naapurimaan ammattitaitoisella porukalla!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 10:02

Laaksonen ja kaatuneet STUKIN sivut...?!Fukuhciman onnettomuuden jälkeen, näin se meidän säteilyturva keskuksen johto toimii, Laaksosen kommentit ovat olleet hyvinkin ydinvoima myönteisiä sekä vähätteleviä riskeistä sekä tapahtuneiden onnettomuuksien päästöjen suhteen, Suomessa ei ole korruptiota, eihän!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 06:56

Mitä sanoo nyt Areva?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 05:40

"voisko kyseisen henkilön tekemät päätökset julkistaa kansan tarkastettaviksi?"

Ne ovat julkisia, kuten virkamiesten toimet aina.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 19:22

4.2.2012 07:09
"Sama mies vähätteli televisiossa joka ilta Fukushiman tilannetta..."

Pakkohan niitä medien julkaisemia tietoja oli yrittää muuttaa edes hieman realistisempaan suuntaan. Median puolesta niissä uutisissa oli ihan oman luokan kertoimet joilla asiaa suurenneltiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 12:29

"voisko kyseisen henkilön tekemät päätökset julkistaa kansan tarkastettaviksi?"

Kansan asiantuntemus ei ikävä kyllä riitä muuhun kuin BB-äänestyksiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 11:27

No tätä Laaksosen kommentointia on aina leimannut ydinvoimamyönteisyys.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 10:42

Laaksonen on tällä pallolla yksi kovimmista tiukan ydinturvallisuuden puolestapuhuja. GP:n kommentoijat paistavat läpi jutuista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 12:36

Laaksonen on eläkkeellä, ei virkamies enää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 09:10

Että näin luotettavaa virkamieskuntaa sillä puolella.... voisko kyseisen henkilön tekemät päätökset julkistaa kansan tarkastettaviksi?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Kauppalehti.fi

Pirkanmaa

Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

PIRKANMAA 11

Torstai-iltana yhdeksän aikaan kolme varastokoppia paloi Lindforsinkadulla Tampereen Hervannassa. Seitsemänkerroksisen talon asukas huomasi palon. Lue lisää

Lämmin täyttää roska-astiat - Miten käy huomenna?

roskia_www

PIRKANMAA 116

Lämmin sää on saanut ihmiset ulos ja rannoille - ja roskaahan siitä tulee. Tampereella Rosendahlin rannassa auringosta nauttineet kaupunkilaiset ovat yrittäneet parhaansa, mutta... Lue lisää


Ulkomaat

Tuore kysely: Syriza johtaa Kreikassa

03230402_www

ULKOMAAT 10

Kreikan uusiin parlamenttivaaleihin on aikaa reilut kolme viikkoa. Mielipidekyselyn mukaan vasemmistoliittouma Syriza näyttää olevan hieman suositumpi kuin konservatiivinen Uusi demokratia... Lue lisää


Talous

Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä

TALOUS 00

STT EU haluaa pitää päätöksen Kreikan eurosta eroamisesta kreikkalaisten käsissä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Tiilikaisen mukaan Kreikan uudet vaalit... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 17

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 224

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

03232091

KULTTUURI 10

Euroviisujen ennakkosuosikki Ruotsi varmisti odotetusti finaalipaikkansa. Myöhään torstai-iltana päättyneestä euroviisujen toisesta semifinaalista finaaliin pääsivät Liettua... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Pietarinkalaa mutta ei saalista

03232530

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Kun Euroopan unionin johtajat kokoontuivat keskiviikkoiltana epäviralliseen illalliskokoukseen Brysseliin, tarjolla oli äyriäisiä, pietarinkalaa ja jälkiruoaksi suklaamoussea. Pietarinkala ei... Lue lisää


Uutisia

  1. Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

    KULTTUURI 25.5. 00:01 1 0

  2. Jalkapallotuloksia Ruotsin Allsvenskanista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:52 0 0

  3. Voimistelutuloksia EM-kilpailuista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:07 1 0

  4. Tomi Tuuha karsiutui täpärästi hyppyfinaalista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:02 1 0

  5. Pietarinkalaa mutta ei saalista

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 21:27 1 0

  6. Lisäpöytäkirja: Johtaako Suomea nykyään kukaan?

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 21:30 1 0

  7. Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

    PIRKANMAA 24.5. 22:31 1 1

  8. Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

    URHEILU 24.5. 22:23 1 7

  9. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 1 21

  10. Korkein oikeus poisti Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 22:11 1 1

  1. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 20:18 1 16 699

  2. Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

    KULTTUURI 25.5. 00:01 1 0 588

  3. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 1 21 512

  4. Tampereella taas patonkiskandaali!

    PIRKANMAA 24.5. 19:19 1 20 476

  5. Poliisi ihmeissään: Tähän pyramidihuijaukseen lankeavat jopa nuoret

    KOTIMAA 24.5. 16:13 1 9 433

  6. Hetkinen, miten tässä kuuluu pysäköidä? Tampereella parkkeerataan nyt eurooppalaisesti

    AUTOT 7.5. 07:43 9 85 312

  7. Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

    PIRKANMAA 24.5. 22:31 1 1 270

  8. Kuninkaanlinnasta opiskelijaravintolaan: Jenni Haukio säväytti Tampereella

    KOTIMAA 24.5. 13:25 1 2 149

  9. Lämmin täyttää roska-astiat - Miten käy huomenna?

    PIRKANMAA 24.5. 20:11 1 16 136

  10. Nyt suosikkiohjelman voi katsoa myös puhelimesta - Lumia 900 myyntiin Suomessa huomenna

    KOTIMAA 24.5. 18:52 1 15 135


Talous

Tuoreimmat blogimerkinnät löytyvät toistaiseksi täältä >>>

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 129

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 47

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79279

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot