Herkullinen välipala vatsassa jaksaa touhuta ja harrastaa
- Rieskarullaan kääräistään kinkkua, juustoa ja vihanneksia.
Pitkän koulupäivän jälkeen tekee mieli herkullista välipalaa. Pikkukokkikin osaa pyöräyttää mojovan voileivän tai smoothien
Tänä syksynä tokaluokan aloittavat Ida Koivukorpi, Mari-Julia Ikonen ja Nanna Vähä-Pesola saavat välipalan yleensä koulun iltapäiväkerhossa, mutta myös kotona on kiva kokkailla.
Vähä-Pesola osaa jo tehdä nuudeleita, ja Koivukorpi auttaa äitiä sämpylöiden leipomisessa. Ikonen haluaisi opetella tekemään jauhelihaa ja spagettia, vaikka se taitaakin olla lounasruokaa. Tällä kertaa välipalamenu sisältää ainakin mustikkaista smoothieta, hedelmäsalaattia ja täytettyä rieskaa. Kivalla porukalla kokattu välipala maistuukin tavallista paremmalle.
Mustikkasmoothie
kahdelle
2 dl maustamatonta jogurttia
2 dl rasvatonta maitoa
2 dl mustikoita
2 rkl fariinisokeria
1/2 tl vaniljasokeria
Mittaa kaikki aineet kulhoon. Soseuta sauvasekoittimella tai koneessa. Tarjoa juoma jääkaappikylmänä ja hyvin sekoitettuna.
Puhtipiimä
yhdelle
2 dl piimää
1–2 rkl pellavansiemenrouhetta
2 rkl kuivattuja karpaloita
2 tl hunajaa tai sokeria
Mittaa ainekset kulhoon tai lasiin. Sekoita. Anna turvota ja pehmitä hetken aikaa ennen tarjoilua. Makeuta halutessasi lisää juoksevalla hunajalla tai ripauksella sokeria.
Hedelmäsalaattia jogurttikastikkeella
kolmelle
n. 200 g viinirypäleitä
1 banaani
1 omena
1 pieni tölkki ananaspaloja
1 pikari (á 200 g) vaniljajogurttia
Huuhdo rypäleet ja puolita ne halutessasi. Kuori ja viipaloi banaani, kuutioi omena.
Sekoita hedelmät keskenään ja lisää ananaspalat liemineen.
Tarjoa jogurtti hedelmäsalaatin kastikkeena.
Rieskarullat
neljälle
2 isoa rieskaa
50 g tuorejuustoa
1/2 ruukkua jääsalaattia
8 viipaletta kinkkuleikkelettä
2 viipaletta juustoa
pätkä viipaloitua kurkkua
puolikas, suikaloitu paprika
Levitä tuorejuustoa rieskoille. Lisää päälle salaatinlehdet, kinkku-, juusto- ja kurkkuviipaleet sekä suikaloitu paprika.
Kierrä rieskat rulliksi. Leikkaa puoliksi ja tarjoa.
Kalkkunaruisleivät
neljälle
4 ruisleipästä,
esim. Reissumiestä
n. 50 g sulatejuustoa
150 g kalkkuna- tai
broilerileikkelettä
pala kurkkua
rucolaa
ruohosipulia
Voitele ruisleipästen puoliskot sulatejuustolla. Pane leiville kalkkuna- tai broilerileikkeleet.
Lado päälle kurkkua, rucolaa ja ruohosipulia.
Aseta päälle leipästen yläpuolet ja tarjoa.







Olisko tuo välipala parempi mahassa kuin vatsassa?
Kysehän ei ole synonyymistä.
Ilmoita asiaton kommentti