Ystävänpäivä on mainio syy tarjota rakkaille muodikkaita macaroneja ja suukkoja
- Rakas ystävä on herkkuhetkensä ansainnut. Silloin nautiskellaan sitruunaisia macaron-leivoksia ja suklaatuulihattuja.
Sitruunamacaronit
n. 40 kpl
3 munan valkuaista
4 dl tomusokeria
150 g mantelijauhetta
(elintarvikeväriä)
Täyte:
n. 1 dl Lemon Curd -sitruunatahnaa
Vaahdota valkuaiset valkoiseksi vaahdoksi. Lisää sekaan tomusokeri pienissä erissä ja koko ajan vatkaten. Sekoita joukkoon mantelijauhe. Värjää taikina halutessa elintarvikevärillä.
Pursota isoaukkoisella suorapäisellä tyllalla tai muulla pursottimella noin kahden euron kolikon kokoisia marenkiympyröitä leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista 125-asteissa uunissa alimmalla ritilätasolla 15–20 minuuttia. Marenki saa jäädä hieman sitkeäksi.
Irrota marengit leivinpaperista, levitä toisen puolikkaan pintaan sitruunatahnaa ja paina päälle toinen marenki.
Valmista Lemon Curdia saa elintarvikemyymälöistä, mutta sitä on helppo valmistaa itsekin:
Lemon Curd
3 munaa
2 dl sokeria
2 sitruunan raastettu
kuori ja mehu
50 g voita
Vaahdota munat ja sokeri kattilassa. Lisää sitruunankuori ja -mehu. Hauduta mahdollisimman pienellä lämmöllä koko ajan vatkaten, kunnes seos alkaa saostua. Älä anna kiehua. Ota kattila liedeltä ja vatkaa voi sen sekaan. Jäähdytä.
Suklaatuulihatut
n. 20 kpl
2 dl vettä
100 g voita tai margariinia
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
3 kananmunaa
Täyte:
2 dl kuohukermaa
250 g (1 prk) maitorahkaa
150 g ranskalaisia pastilleja (esim. Avec)
1 1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Pinnalle:
100 g tummaa suklaata
mintun tai sitruunamelissan lehtiä
Kuumenna vesi kiehuvaksi teräskattilassa. Sulata veteen rasva. Sekoita jauhot ja kaakaojauhe keskenään ja lisää seos kattilaan puuhaarukalla hyvin sekoittaen. Kuumenna ja sekoita voimakkaasti, kunnes seos irtoaa kattilan reunoista. Anna taikinan jäähtyä noin viisi minuuttia, kunnes se on haaleaa.
Lisää munat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten.
Pursota taikinasta ympyröitä tai sydämiä leivinpaperin päälle. Aloita pursotus reunoista ja pursota eniten taikinaa ympyrän keskustaan niin, että tuulihattu kohoaa keskeltä. Jätä tuulihattujen välille tilaa.
Paista 200-asteisessa uunissa 20–25 minuuttia. Älä avaa uuninluukkua välillä, jotta tuulihatut eivät laskisi.
Pursota ja paista lopputaikina samalla tavalla.
Rouhi täytettä varten ranskalaiset pastillit. Vaahdota kerma ja sekoita sen joukkoon rahka, karkkirouhe, sokeri ja vaniljasokeri.
Kun tuulihatut ovat jäähtyneet, halkaise ne ja täytä. Sulata koristelua varten tarkoitettu suklaa esimerkiksi mikroaaltouunissa ja valuta se kapeita raitoina tuulihattujen päälle. Koristele mintun tai sitruunamelissan lehdillä.
Suukot
15 kpl
15 Marie-keksiä
3 munanvalkuaista
2 dl erikoishienoa sokeria (esim. Siroa)
200–300 g valko-, maito- tai tummaa suklaata
Vatkaa munanvalkuaiset kestäväksi vaahdoksi. Lisää sokeri joukkoon voimakkaasti vatkaten.
Pursota marenki keksien päälle keoksi. Paista pusuja 175-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia.
Sulata paloiteltu suklaa mikroaaltouunissa varoen palamista. Sekoita välillä.
Dippaa suukot sulaan suklaaseen tai sivele suklaa suukkojen pintaan pullasudilla.
Saat eri makuvivahteita, jos ripottelet juuri suklaalla kuorrutettujen suukkojen päälle hieman kookoshiutaleita tai nonparelleja. Voit panna myös täytteeseen ripauksen mieleistäsi, jauhemaista maustetta tai vaihtaa sokerin maustettuun tomusokeriin.







"Tämä on Suomi ja täällä syödään makaronia, ei macaronia."
Mitä? Onko macaroni-leivosten syöminen kiellettyä?
Ilmoita asiaton kommentti