Helmikuu on kulinaarikuu: Food is Art -kokit inspiroituvat seuraavaksi taiteilijoista
- Wistub Alsacen ravintoloitsija ja keittiömestari Guy Peled poimi Claude Monet
rsquo;n tauluista kukat annoksiinsa. Kuvassa alla maistiainen tulevasta menusta.
Food is Art -yhdistyksen ravintolat järjestävät jälleen helmikuussa Tampereen kulinaariviikot. Tällä kertaa luvassa on taiteilijoiden inspiroimia menuita. Jokainen keittiömestari on saanut itse valita mieleisensä innoituksen lähteen.
Kuka sinun taiteilijasi on, yhdistyksen puheenjohtaja ja Wistub Alsacen keittiömestari Guy Peled?
– Inspiraationi tulee Claude Monet’lta. Hän on yksi suosikkimaalareistani. Monet’n talo Givernyssä oli Ranskassa asuessani myös pakopaikkani, oikea taivas maan päällä.
– Harrastan itsekin maalausta vapaa-ajallani – eli lähinnä öisin. Maalaan abstrakteja töitä tunteista ja elämäni merkittävistä tapahtumista. Saan ideat maalauksiin, kuten myös ruokiin, nukkuessani.
Miten Monet näkyy Art-menussasi?
– Hänen lempiaiheenaan eli kukkina. Synnyinmaassani Israelissa kukat ovat juuri puhkeamassa väriloistoonsa, joten mikä voisi olla postiivisempi ajatus tähän pakkassäähän kuin kukkivat kukat.
Taideteema tuntuu oikeastaan päivänselvältä, kun yhdistyksen nimi on Food is Art. Miten tätä ei keksitty jo viime vuonna?
– Ensimmäisessä tapahtumassa halusimme nimenomaan nostaa esiin taiteilijan jokaisen kokin sisältä, ja nyt vasta haemme ispiraatiota muualta.
Mistä idea nyt ponnahti?
– Vaikka ruuanlaitto on kodeissa hyvin arkipäiväistä, kokeille ja ruuan rakastajille se on myös taidemuoto. Me laitamme mukaan sielumme, ja kuten taiteilijat, mekään emme voi olla varmoja, miten ihmiset sen näkevät ja kokevat.
Mitä keksitte seuraavaksi?
– Saimme viime vuonna niin paljon hyvää palautetta Kauppahallin Herkkurasteista, että sen järjestämme uudestaan touko- tai kesäkuussa. Lokakuinen kyyttötempauskin saa jatkoa, mutta ensi syksynä jaamme jonkin muun lähituotteen.
Fakta: Ravintola ja taiteilija
4 Vuodenaikaa: Michel Platini
Ravinteli Bertha: Aada Roito (keittiömestarin oma tytär)
Ravintola C: Anna Tuori
Hella & huone: Giuseppe Arcimboldo
Henriks: Kaj Stenvall
Wistub Alsace: Claude Monet
Maruseki: Sengai Gibon
Heinätori: Veikko Kanninen
Vinoteca del Piemonte: Juha Viirilä
Art-menu helmikuun ajan Food is Art -ravintoloissa. Menun hinta on kaikissa 39 euroa.






