Puheenaihe: Ei voi lihota, vaan leipä!
Kansan suussa karppaukseksi ristitty vähähiilihydraattinen ruokavalio (VHH) aiheutti Suomessa viime vuonna melkoisen sodan. Se on saanut jopa propagandan piirteitä.
Yksi järeimmistä väitteistä oli se, että lihaa syövät karppaajat ovat syynä Itämeren saastumiseen. Karppaavien perheiden lapsia taas vaadittiin otettavaksi huostaan.
Jopa ortodoksinen arkkipiispa Leo paheksui karppauskeskustelua, koska suuri osa maailman ihmisistä näkee nälkää.
Mistä tässä kaikessa on oikein kyse?
No, virallinen totuus ei oikein sulata sitä, että yhä useammat ihmiset Suomessakin ovat alkaneet kyseenalaistaa terveysviranomaisten ravintosuosituksia.
Suositusten mukaan rasva ja varsinkin eläinperäinen rasva on kaiken pahan alku ja juuri ja hiilihydraatit ravintomme perusta.
Niinpä olemme viime vuosikymmenet syöneet leipämme päällä kasvismargariineja sekä vähärasvaisia kumilta maistuvia juustoja ja juoneet rasvatonta maitoa.
Olemme tehneet kuuliaisesti niin kuin on käsketty, ja mikä on tulos? Olemme Pohjolan lihavin kansa, ja kakkostyypin diabetes on lisääntynyt kymmenessä vuodessa 70 prosenttia.
Jokin tuossa yhtälössä mättää. Niin uskovat yhä useammat, jotka ovat VHH-ruokavaliolla laihtuneet kymmeniä kiloja ja heittäneet sekä kolesteroli- että verenpainelääkkeensä roskiin.
He ovat huomanneet, että leipä lihottaa, eikä voi siinä päällä. Sanoo virallinen aivopesu mitä tahansa.
Insuliini varastoi
VHH-ruokavalio perustuu siihen, että verensokeri ei jatkuvasti heilahtele korkealle. Kaloreja ei tarvitse laskea eikä nähdä nälkää.
Ihmisen ravinto koostuu hiilihydraateista, rasvasta ja proteiineista. Rasva ja proteiinit eivät juurikaan nosta veren sokeripitoisuutta, hiilarit nostavat.
Kun verensokeri nousee nopeasti, haima alkaa tuottaa insuliinia, joka laskee sokeripitoisuutta. Mitä enemmän siis syömme hiilihydraatteja – sokeria, viljoja, perunaa, makaroneja, riisiä ja niin edelleen – sitä enemmän ja useammin haima joutuu insuliinia pumppaamaan.
Insuliini taas on hormoni, joka varastoi kaiken ylimääräisen energian rasvana elimistöön.
Kun kiloja kertyy, alkaa insuliinista tulla ongelma. Tutkimusten mukaan ylipainon lisääntyessä elimistön reagointi insuliiniin heikkenee, ja sitä on tuotettava yhä enemmän ja enemmän. Kun insuliini menettää tehoaan, diabetes koputtaa jo ovelle.
Kun tuo edellä mainittu on niin hyvin tiedossa ja diabetesluvut hirvittävät, mikseivät terveysviranomaiset tee mitään?
Rasvasota jatkuu
Monien mielestä päällimmäinen syy on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska. Hän johti 1972 alkanutta Pohjois-Karjala-projektia, jossa itäsuomalaisten äijien sydänkuolleisuus saatiin laskuun tupakin, suolan ja kovien rasvojen käytön vähentämisellä. Puska sai gurun maineen, vaikka sama sydänkuolemien lasku havaittiin myös vertailukunnissa ja maailmanlaajuisestikin.
Niinpä Puska ja hänen esikuntansa käyvät yhä jatkosotaa jossain Karjalan kannaksella eläinrasvoja vastaan ja pysyvät tiukasti asemissaan.
”Karppaajia alkaa putoilla 3–5 vuoden päästä – suomalaiset eivät tajua”, pelottelee virallinen totuus. ”Väärin laihdutettu”, kuulevat monet painonsa ja veriarvonsa VHH-ruokavaliolla kuntoon saaneet valkotakkisten tuomion.
Kassat kilisevät
Kansa ahmii hiilareita, lihoo ja sairastuu sitä vauhtia, että luulisi edes jonkun havahtuvan. Mutta ei.
Jos tilanne ei näytä saavan mitään liikettä aikaan terveysviranomaisissa, niin sitä enemmän on vipinää lääketehtaissa. Kun kohta kai puoli miljoonaa suomalaista sairastaa diabetesta, hoidon kustannukset lasketaan miljardeissa. Kassat kilisevät.
USA:n sydänyhdistyksen tuoreen raportin mukaan maan teini-ikäiset nauttivat päivittäin keskimäärin 119 grammaa eli 28 ruokalusikallista sokeria. Niinpä meidän mallimaassamme arvellaan vuonna 2020 jo joka toisen sairastavan diabetesta.
Kuten sanottu, joku tässä nyt mättää. Onko meidän ihan pakko jatkaa Euroopan amerikkalaisimpana valtiona tässäkin asiassa?
Valinta on onneksi ihan omamme.
Ota kantaa: Ovatko ravintosuositukset vääriä? Onko lihomisemme syy rasvoissa vai hiilihydraateissa?









Ompa aikoihin eletty, ensi puhutaan ruuasta, sen teveysvaikutuksista ja nyt Karpataan. 60 luvulla kun ei ollut tavallisilla ihmisillä rahaa, ei ollut suurta mahaa. Hyvät ihmiset syökää vain nälkäänne, eikä seuran vuoksi.Kaurapuuroa aamulla, korppua ja teetä ja hiukan hunajaa. Päivällä pari perunaa ja silakkafile ja salaattia. Päivälliseksi 2 porkkanaa ja vähän lihaa, riisiä ja leivänsiivu. Maitoa 2 lasillista, ei voita ei makkaraa. 10 hedelmää illalla ja vihreää teetä. Takaan että tällä ravinnolla pysyt hengissä. Aterioiden hinta noin 5 euroa päivä. Jos nyt lopettaisitte ton karppaamisen ja ryhtysitte SKARPPAAMAAN.
Ihmisuhteet menee vinoon ja pieleen, kun aina täytyy selittää, olen tällainen sopivasti lihava, terveydenhuollon aikapommi.
Ilmoita asiaton kommentti