Joko Hakametsän parkkikiistaan saadaan ratkaisu?
Kiista Tampereen Hakametsän jäähallin parkkimaksuista on nyt Tampereen kaupungin lakiasianosaston käsittelyssä.
– Kaupunki on luvannut olla meihin yhteydessä torstaina tai viimeistään perjantaina, kertoo urheiluseura Kooveen toiminnanjohtaja Esa Koivisto.
Kiista syntyi siitä, kun liigaseurat Tappara ja Ilves alkoivat periä pysäköintimaksua jäähallin parkkialueella . Maksullinen aika alkaa kaksi tuntia ennen peliä.
Parkkialue on kaupungin omistama ja kaupungin liikuntapalvelut hallinnoi sitä. Paikkoja on noin 1 500.
– Kaupungin liikuntapalvelut on antanut luvan maksujen perimiseen. Koovee on alueen tasavertainen käyttäjä. Haluamme tietää oikeudellisen asemamme, Koivisto sanoo.
Koska alueen käyttäjät eivät ole päässeet sopimukseen, katuinsinööri Marjo Hallinen Tampereen kaupungilta päätti viime viikolla, ettei kaupungin pysäköinninvalvonta valvo Hakametsän maksullista parkkialuetta.
Lue lisää torstain Aamulehdestä.









"Ei sinne kannata autolla lähteä. Jonotat jonottamisesta päästyäsi, kun bussilla olisit jo kotona. Ja mikä parasta, ei tarvitse kuivin suin katsella mitä kaukalossa häärätään."
Ei tartte täällä kotonakaan olla kuivin suin. Eikä tartte jonottaa nääs.
Ilmoita asiaton kommentti