*

Aamulehti
Päivitetty 19.8.2012 00:00, julkaistu 18.8.2012 23:59

Mies makasi kahdeksan tuntia mönkijän alla Ruovedellä

Keski-ikäinen mies makasi lauantaina jopa kahdeksan tuntia puristuksissa Ruovedellä. Mies joutui mönkijän alle ojaan Valkeajärven lähellä ajettuaan tieltä ulos.

Mies oli tajuissaan, kun hänet nostettiin paareilla sairasautoon myöhään illalla. Vammojen vakavuudesta ei ole tietoa.

Jumissa olleen omien sanojen mukaan ulosajo oli sattunut jo kello 15. Pelastuslaitos sai kuitenkin ilmoituksen vasta 21.41, ja mies löydettiin noin kello 23. Ilmoitus hätäkeskukseen tuli ojaan joutuneen tuttavalta, jolle hän oli soittanut kännykällään.

Päivystävä palomestari ei osaa sanoa, miksi avun pyytämiseen meni niin kauan.

Olinpaikan selvittäminenkin kesti pitkään, koska pelastuslaitoksella ei ollut tiedossa takkaa sijaintia. Tuttavan ilmoituksen perusteella pelastajat menivät aluksi Karhulantielle, jossa sijaitsee miehen koti.

Lopulta mies ohjeistettiin soittamaan itse hätäkeskukseen. Puhelun avulla sijainti saatiin suunnilleen selville, mutta haravoitava alue oli vielä melko laaja.

Kun potilas oli löydetty, Mänttä-Vilppulasta tullut raskas pelastusyksikkö nosti mönkijän hänen päältään.


AVAINSANAT:

Kommentit (13)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)20.8.2012 10:55

Tampereella ei olisi kerinnyt makoilemaan, ehkä kahdeksan minuuttia?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.8.2012 08:03

Vai että sairaalareissut pitää itse maksaa. Siinä tapauksessa toivon samaa menetelmää kaikkien urheilujen harrastajille. Esim Pujottelu aiheuttaa kallita sairaalassa käyntejä.
Kateellisuus on ikävä tosiasia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.8.2012 21:05

" Siinä on jälleen kerran hankittu lelu, jolla miesten on niin mukava leikkiä, "

Itsellä on iso koneinen maastomönkijä. Harrasteajoa alle 5%, loput on ollut puun ajoa metsästä vuosien ajan. Verovähennykstkin on tehty tukinajosta. Kateellisten panettelua kun väitetään että maastomönkijä on lelu. Voisivat nuo kateelliset kaupunkilaiset joskus kokeilla miltä tuntuu kunnon metsätyöt.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.8.2012 14:59

Kieltäähän nämä pitäisi. Jollakin saattaa ajelu nostaa vielä hyvänolon tunteen. Mitä siitä seuraa? Iloisia ihmisiä ja vähemmän masennuslääkkeitä. Todella vaarallista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.8.2012 14:31

Mönkijät ovat alkeellisia menopelejä.
Muistuttaa hyvin paljon vanhoja
traktoreita, joissa ei ole turvakaarta tai
turvahyttiä. Vielä nykyäänkin monta isäntää
vuodessa menehtyy noiden 50-60 luvun traktoreiden kanssa. Tarpeeksi menehtyneitä, niin kyllä mönkijöihinkin turvakaaret tulevat pakollisiksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.8.2012 13:06

Kannattaa perehtyä tutkimuksiin jota maailmalla on tehty, turvakaaret yms näissä aiheuttaa vain enemmän tilanteita JA vaaroja, myös niissä tilanteissa joissa ollaan jo lepikossa.

Itse en ollut oman mönkkärin alla kuin minuutin pari.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.8.2012 12:29

Ostakaa vielä lisää näitä mönkijöitä, mutta nämä sairaalareissut pitää myös maksaa itse. Siinä on jälleen kerran hankittu lelu, jolla miesten on niin mukava leikkiä, koska sitä tarvitsevat vain harvat ja valitut ja uskonpa, että ne "oikeasti" tarvitsevat ovatkin huolellisempia kuskeja. Olemme viime aikoina saaneet lukea juttuja siitä, kuinka ambulanssi ei ole ottanut sairasta kyytiin, mutta samaan aikaan se hakee jatkuvasti humalaisia kuskeja erilaisista kolareista ja tilanteista ja heille se kyyti on taattu. Eikö pitäisi jo kansalaisten herätä tähän nykytodellisuuteen ja alkaa tehdä priorisointia asioihin. Kylmä totuushan on jo terveydenhoitoalalla, että meitä laitetaan jo erilaisiin karsinoihin, mutta asiasta ollaan hyvin hiljaa, eikä aina valpas media puutu kyllä tähän asiaan - miksikähän?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.8.2012 11:19

"Konepelit ovat vaarallisia, ei kävisi hevonen makaamaan miehen päälle."

Enemmän Suomessa kuolee vuodessa hevosen selästä pudonneita, vaikka ratsastusheppoja on vähemmän, kuin maastokulkuneuvoja. Uskallan myös mennä mönkijän taakse, koska se ei koskaan ole potkaissut minua kuoliaaksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.8.2012 10:54

aikas outo juttu,jos ei osata soittaa apua,lopulta kaikki hyvin,

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.8.2012 10:43

Ei sitä ny heti parane ruveta apua pytämään.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti















Uutisia

  1. Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 17:13 0 0

  2. Ruotsin radio: Tukholman mellakoiden vakavimmasta rikoksesta epäillään suomalaista

    ULKOMAAT 23.5. 17:23 0 0

  3. Tullikamarin kulttuurikeskuksen laajennuksen tarveselvitys hyväksyttiin

    PIRKANMAA 23.5. 17:06 0 0

  4. Poliisi: Ulkomaalaisten varasryhmien määrä lisääntyy kesällä – Nämä lähtevät vorojen matkaan

    KOTIMAA 23.5. 17:02 0 0

  5. Tampereen kaupunki tarjoaa Tammerkosken sillalla -tapahtuman maksuttomat tilaisuudet

    PIRKANMAA 23.5. 17:03 0 0

  6. Rosberg oli Monacon ensimmäisten harjoitusten nopein

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 13:29 0 0

  7. Hyypiä: Ei Saksalla ole omaa viisasten kiveä

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 16:58 0 0

  8. Suomessa tuomitaan harvoin törkeästä ympäristön turmelemisesta

    KOTIMAA 23.5. 16:48 0 0

  9. Karelia-Upofloor yt-neuvottelee – yli 100 työpaikkaa uhattuna

    TALOUS 23.5. 16:42 0 0

  10. Areva aikoo testata Olkiluoto 3:n automaatiota syksyllä

    TALOUS 23.5. 16:32 0 0

  1. Saippuasarjasivustosta 20 euron tuotto – MTV vaatii 50 000 korvauksia

    KOTIMAA 23.5. 08:23 6 40 8442

  2. IL: Poika suuttui, kun ei päässyt keinuun – puukotti neljäsluokkalaista tyttöä

    KOTIMAA 23.5. 09:15 0 8 5387

  3. Maakuntamuseo määräsi: Pispalan uittotunnelin graffitit pitää säilyttää!

    PIRKANMAA 23.5. 12:18 4 25 4142

  4. Brutaalin hyökkäyksen selvittely jatkuu Lontoossa - pelko terrorismista heräsi

    ULKOMAAT 23.5. 08:08 6 11 3249

  5. Koulutetut naiset maksavat pätkätöistään hautaan asti

    KOTIMAA 23.5. 07:00 1 40 3212

  6. Tamperelaismies kuoli työtapaturmassa Siivikkalan koulun laajennustyömaalla

    KOTIMAA 22.5. 17:19 3 28 3088

  7. Tapparan uusi hankinta joutui vankilaan Yhdysvalloissa

    KIEKKO 22.5. 16:20 1 38 2904

  8. Kadulle kaatunutta naista auttanut somalimies sai kimppuunsa kaksi suomalaista

    KOTIMAA 23.5. 13:34 0 12 2812

  9. Lipsahdus Helmi-järjestelmässä: Koululaiset näkivät kevättodistuksensa ennakkoon

    PIRKANMAA 23.5. 11:56 0 18 2726

  10. Kuudelle oireita hulluruohosta – ”En muista ensimmäisistä päivistä mitään”

    KOTIMAA 23.5. 07:42 0 38 2720

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot