*

Aamulehti
Päivitetty 18.8.2012 11:47, julkaistu 18.8.2012 11:46

Mies pahoinpideltiin nyrkein Tampereen keskustassa

Mies pahoinpiteli 30-vuotiaan miehen Tampereen keskustassa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Uhri menetti hetkeksi tajuntansa ja sai sairaalahoitoa vaativan haavan päähänsä.

Uhri kertoman mukaan hänelle tuntematon mies oli hyökännyt hänen kimppuunsa Satakunnankadulla sijaitsevan yökerhon edessä.

Ravintolan järjestyksenmiehen tullessa paikalle uhri makasi maassa. Pahoinpitelijä istui uhrin päällä ja hakkasi tätä nyrkein.

Poliisi pidätti tekijän paikalta. 20-vuotias pahoinpitelijä oli 2,5 promillen humalassa.

Poliisin mukaan lauantain vastainen yö oli kuitenkin yleisesti ottaen melko rauhallinen Tampereen keskustassa, vaikka ihmisiä oli paljon liikkeellä.

Nuori mies ryösti Viinikan ABC-liikenneasemalla rahaa aamukolmen aikaan.

19-vuotias tekijä oli käyttäytynyt uhkaavasti henkilökuntaa kohtaan ja antanut ymmärtää, että hänellä olisi jokin ase. Mies sai saaliikseen tupakkaa ja alle sata euroa rahaa. Hän pakeni juosten paikalta, mutta poliisi sai miehen pian kiinni Viinikasta. Tekijä on pidätetty.

Aamulehti


AVAINSANAT:

Kommentit (18)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)21.8.2012 04:29

"Jos ei tunne edes alkoholiannoksia kaksikymppisenä, kannattaa jäädä kotiin!"

Eikö kaksikymppisenä vasta saa alkaa ruveta tutustumaan noihin väkeviin viinoihin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.8.2012 13:50

@18.8.2012 21:27

"Syyt on helppo löytää: halpa kalja ja maalaisjuntti asiakaskunta."

Niin, mahtaako maaseudulla olla tapana hakata kaikki kylänraitilla vastaantulevat, tai pysäytellä alastomana busseja, tai vaania raiskattavia pusikoissa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.8.2012 13:35

"Alkoholi pitää laittaa kortille! Jos ei osaa olla rähisemättä kännissä, niin kortti pois. Sitten rähinäporukka voi juoda kotonaan itsetehtyä kiljua ja kunnon väki voi pitää hauskaa rauhassa kaupungilla."

Muuten hyvä idea, mutta voi miten trokaaminen räjähtäisikään käsiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.8.2012 10:06

Kannattaa olla tarkkana helteisinä iltoina ja öinä siellä keskustassa. Yksin ei kannattaisi olla liikkeellä ainakaan. Liikkuu kaikenlaista rosvoa jotka iskevät kimppuun. Yksi kohderyhmä on tietenkin hyväntahtoiset humalaiset..tuttu ryöstettiin tällä tapaa tällä viikolla. Koskipuisto on perinteinen "ryöstöpusikko".

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.8.2012 21:27

Asuin nuorena Tampellan alueella ja tuli tuon Satakunnankadulla olevan yökerhon (silloin vielä Bebop) ohi käveltyä aina baari-illan jälkeen. Vaikka keskustassa muuten olisi ollut rauhallista, oli tuon baarin edessä lähes poikkeuksetta tappeluja.

Syyt on helppo löytää: halpa kalja ja maalaisjuntti asiakaskunta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.8.2012 21:25

Se on lama - nyt. Lissää pollliiiseja ja nuorisotyöntekijöitä kaupuntiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.8.2012 20:50

Jos et ole Hervannasta, esimakua voit saada tältä palstalta...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.8.2012 19:41

Alkoholi pitää laittaa kortille! Jos ei osaa olla rähisemättä kännissä, niin kortti pois. Sitten rähinäporukka voi juoda kotonaan itsetehtyä kiljua ja kunnon väki voi pitää hauskaa rauhassa kaupungilla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.8.2012 18:46

#17.05 jos et oo hervannasta niin parempi olla hiljaa! Eiköhän toi keskusta ole pahinpaikka jo tilastojen mukaan! Yleensä ne jotka ei tiedä asiosta mitään, ne ovat äänessä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.8.2012 18:40

Samalla kierroksella kannattaa toki käydä myös härmälässa ja kaukajärvi-annalassa, kaukajärvi pelottaisi itseänikin.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti














Uutisia

  1. Myrkkyvuoto Mätäjokeen tappoi taimenia, ympäristökeskus tutkii vuodon vaikutukset

    KOTIMAA 21.5. 14:18 0 0

  2. Maalivalmistaja: Mätäjoen päästö tuhat litraa, myrkky haitallista ja ympäristölle vaarallista

    KOTIMAA 21.5. 14:18 0 2

  3. Robottiautot pelastavat maailman!

    KOTIMAA 21.5. 13:45 0 1

  4. Tippuri ja dengue-infektiot lisääntyivät viime vuonna – 7 sai dengue-tartunnan Madeiralla

    TERVEYS / SEKSI 21.5. 13:59 0 0

  5. Lentokenttäkoodit aiheuttivat sekaannuksen, pariskunta päätyi väärälle mantereelle

    ULKOMAAT 21.5. 13:57 0 0

  6. Hoitotahto ei aina toteudu – kävikö sinulle samoin?

    KOTIMAA 20.5. 20:51 0 1

  7. Pirkanmaalla kahdeksan kuntaa ulkoistaa katuvalot

    PIRKANMAA 20.5. 20:36 1 12

  8. Analyysi: Presidentti piinapenkissä

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 07:24 0 0

  9. Törmäys suojatiellä: Rollaattorin kanssa liikkunut iäkäs nainen jäi auton töytäisemäksi

    KOTIMAA 21.5. 13:39 0 0

  10. Lukutoukka muuttaa Saukonpuiston kouluun

    PIRKANMAA 21.5. 13:36 0 0

  1. 42-tonninen ravintolalaiva siirretään yöllä Nokian kautta Ratinaan – katso video nostosta

    PIRKANMAA 21.5. 09:27 1 20 4704

  2. Pyörremyrsky tappoi lähes sata Oklahomassa – Äiti ja vauva kuolivat piilouduttuaan pakastimeen

    ULKOMAAT 21.5. 09:13 1 9 4138

  3. IL: Pentu sai surmansa toisen koira hampaissa – kumpikaan ei päästänyt ääntäkään

    KOTIMAA 20.5. 22:27 1 16 4072

  4. Tähän ruuhkaan ei ole luvassa helpotusta kahteen viikkoon

    PIRKANMAA 21.5. 09:57 1 26 3734

  5. Bäckman kertoo tehneensä tutkintapyynnön, poliisilla ei ole siitä merkintää

    KOTIMAA 21.5. 10:43 1 48 3460

  6. Näin Tampere päätti kaupunkiratikan reitistä

    PIRKANMAA 20.5. 19:18 2 91 3323

  7. Työväenyhdistyksen toiminnanjohtaja: ”Bäckmanin turha tuoda joukkojaan tänne”

    KOTIMAA 20.5. 19:50 2 30 2660

  8. Puheenaihe: Rokotuskeskustelu vinossa

    KOTIMAA 19.5. 12:35 1 40 2459

  9. IL: Alaston olutvaras teki ninjaliikkeitä ja uhitteli poliisille - videolinkki

    KOTIMAA 21.5. 11:53 0 9 2367

  10. Sammonkadun kuolonkolari: Autoilija ei havainnut moottoripyörää, vaihtoi samalle kaistalle

    KOTIMAA 20.5. 13:10 5 31 2074

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot