*

Aamulehti
Päivitetty 17.8.2012 12:23, julkaistu 17.8.2012 12:22

Valkeakoskella paloi: ”Asiakkaan hiukset kuivattiin naapurikampaamossa”

Valkeakoskella sijaitsevassa liikerakennuksessa syttyi tulipalo perjantaina aamulla. Sähkölaite syttyi tuleen liikehuoneiston sähköpääkeskuksessa enne puolta yhtätoista.

Rakennus sijaitsee osoitteessa Apiantie 3, ja siellä on useita liikkeitä, kuten Expert, Sampo Pankki ja Hiuspalvelu Apia Oy. Talossa on myös toimistotiloja. Palosta levisi savua ympäri rakennusta, ja liikkeen työntekijä ilmoitti pelastuslaitokselle asiasta. Sähköpääkeskus on rakennuksen kellaritiloissa, rappukäytävässä.

Palokunta sammutti palon ja tuuletti rakennuksen. Sähköt ovat koko rakennuksesta poikki. Rakennuksen omistajan poika Okko Saarinen kertoo Aamulehdelle, että ei ole vielä tietoa siitä, milloin sähköt saadaan taas toimimaan.

– Expert ja Sampo Pankki ovat kiinni. Myös osa yläkerran toimistoista on kiinni. Pääosin on melko hiljaista nyt, Saarinen sanoo.

Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa, ja päivystävän palomestarin mukaan materiaalivahingot jäivät vähäisiksi.

Palokunta kävi ylemmissä kerroksissa antamassa ohjeita rakennuksen sisällä oleville ihmisille. Rakennusta ei tyhjennetty tilanteen aikana, mutta uusia ihmisiä ei päästetty sisään.

Hiuspalvelu Apia Oy sijaitsee rakennuksessa, mutta liikkeen ovet pidetään auki palosta huolimatta.

– Olemme pärjänneet. Teemme sen minkä voimme, asiakkaan valinnan mukaan, Helena Helin kertoo.

Tien toisella puolella olevasta parturi-kampaamosta on lainattu se, mitä on tarvittu.

– Yhden asiakkaan hiukset kuivattiin naapurikampaamossa, Helin kertoo.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)18.8.2012 13:06

VLK tulisi toimeen su-to ilman liikennevaloja ilta kahdeksan jälkeen. Jännä odottaa Lempääläntien ja Tallikadun risteyksessä punaisissa sitä toista autoa joka saattaa tulla saman tunnin aikana.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.8.2012 11:29

Valopainonapin valmistaja korvannee jumittuneen painonapin, ei muuta?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.8.2012 20:31

Harmi kun ei Valkeakosken liikennevalojen sähkökeskuksessa tule koskaan tulipaloa, olisihan se järkyttävää, jos liikenne kerrankin toimisi...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.8.2012 19:38

"Yhden asiakkaan hiukset kuivattiin naapurikampaamossa, Helin kertoo."

Hienoa, että jossain vielä naapuriapu on kunniassa:)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.8.2012 16:09

Vakuutusyhtiö sanoo: ei korvata kun ei oo nuohottu, näin se menee

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti













Uutisia

  1. Raju kattopalo ajoi kerrostalon asukkaat aamutossusillaan ulos Helsingissä

    KOTIMAA 20.5. 08:54 0 0

  2. Ancelotti ei pääse PSG:stä

    URHEILUSÄHKEET 20.5. 08:52 0 0

  3. Äänestä Bon Jovin parasta biisiä ja voita huippuliput Ratinaan Golden Circle -alueelle!

    KULTTUURI 20.5. 08:51 1 14

  4. Burman presidentti pääsee Valkoiseen taloon

    ULKOMAAT 20.5. 08:50 0 0

  5. Tuukka Rask muurina Bruins-maalilla

    URHEILUSÄHKEET 20.5. 08:51 0 0

  6. Hukkuneeksi epäillyn miehen etsintöjä jatketaan Näsijärvellä

    KOTIMAA 20.5. 08:39 0 0

  7. San Antonio jyräsi Memphisin NBA-välierässä

    URHEILUSÄHKEET 20.5. 08:32 0 0

  8. Ruotsalaisia MM-kullan juhlijoita odotti karu pettymys Tukholmassa

    KIEKKO 20.5. 08:26 0 0

  9. Pohjois-Korean odotetaan jatkavan ohjuskokeita

    ULKOMAAT 20.5. 07:49 0 0

  10. Jääkiekkotuloksia NHL:n pudotuspeleistä

    URHEILUSÄHKEET 20.5. 02:09 1 0

  1. Ruotsalaisia MM-kullan juhlijoita odotti karu pettymys Tukholmassa

    KIEKKO 20.5. 08:26 0 0 4985

  2. USA:n alus saavutti purjeveneen: Suomalaiset ehtivät ajelehtia Atlantilla viisi päivää

    ULKOMAAT 20.5. 07:21 7 0 3174

  3. Meteoroidi räjähti Kuussa kuin viisi tonnia dynamiittia – törmäys näkyi Maahan asti

    ULKOMAAT 20.5. 01:30 1 0 2771

  4. Kaksi FBI:n eliittijoukkojen erikoisagenttia kuoli harjoituksissa

    ULKOMAAT 20.5. 00:33 1 0 2598

  5. Moottoripyöräilijöiltä kunnianosoitus: ”Veteraanit antoivat vapaat tiet” – Katso video

    KOTIMAA 19.5. 18:23 8 0 1566

  6. Ensi viikolla kylmenee ja sää muuttuu epävakaiseksi Pirkanmaalla

    KOTIMAA 19.5. 21:03 1 1 1294

  7. Petri Kontiola MM-kisojen paras hyökkääjä

    KIEKKO 19.5. 23:54 1 0 1263

  8. Sveitsin lento päättyi – Ruotsi juhlii MM-kultaa

    KIEKKO 19.5. 23:57 1 0 1239

  9. Kerrostalon katto tulessa Helsingissä – palo ei ole hallinnassa

    KOTIMAA 20.5. 07:41 0 0 1213

  10. Suomessako kallista bensaa? Näin paljon maksaa Euroopan kallein menovesi

    ULKOMAAT 19.5. 19:09 3 27 1176

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot