*

Aamulehti
Päivitetty 15.8.2012 21:10, julkaistu 14.8.2012 22:01

Nyt puhuvat Toijalan nuoret: Tällaista paikkakunnalla on!

Kuva: Colourbox.com
Aamulehti, AkaaLähetä palautetta toimittajalle

Nuorison häiriköinti on jatkuva puheenaihe Akaan keskustaajamassa Toijalassa. Niin koulussa kuin Toijalan ABC:llä oli viime kouluvuoden aikana levotonta. Nyt koulujen taas alkaessa on korkea aika kuulla vihdoin nuoria itseään.

Millainen paikka Toijala on nuorille? Asiaa pohtii viisihenkinen joukko Toijalan nuorten toimintakeskuksessa maanantaina. Heti kättelyssä käy selväksi, että nuoret eivät tunnista itseään vuoden sisällä julkaistuista uutisista.

– Aikaisempina vuosina oli levottomampaa kuin viime talvena, jolloin nuorten tekemisistä kirjoitettiin paljon, Tiia Järvinen sanoo.

– En huomannut mitään ihmeellistä. En tosin käy ABC:llä. Se on niin kaukana, että olen mieluummin kylillä tai kavereiden kanssa, sanoo Nea Lindholm.

Herää kysymys, että kuinka suuresta joukosta puhutaan, kun puhutaan ABC:llä pörräävästä nuorisosta? Pöydän ääreen kokoontuneiden nuorten mielestä aika pienestä, noin kolmanneksesta ikäluokasta. Tässä joukossa ovat myös ne yksilöt, jotka usein istuvat jälki-istunnossa, myöhästelevät koulusta, eivätkä jaksa opiskella.

Lue nuorten ajatuksista lisää keskiviikon Aamulehdestä.


AVAINSANAT:

Kommentit (11)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)20.8.2012 11:11

ABC:hän vetää lähinnä kaljoittelevia eläkeläisiä, jotak miellellään huutelevat ohikulkijoille.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.8.2012 20:57

VASTAUS KOMMENTTIIN: "aika pienestä, noin kolmanneksesta ikäluokasta."

Kolmannes ikäluokasta on kyllä aikas paljon?

Eikä kovin hyvältä kuulosta niinkään ajateltuna, että nuorista kolmannes on häiriköivää sorttia...

--

Kyllä mielestäni kolmannes TOIJALAN 15-vuotiaista on aika pieni määrä.

Terveisin kyseisessä haastattelussa ollut.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.8.2012 14:45

Muistelevat sitten vanhempana, kun maksavat jonkun hajoittamaa omaisuuttaan, että tulipa nuorena käyttäydyttyä samanlailla. Kotiväen huolenpito ja kotiintuloaikojen asettaminen ehkäisee monen nuoren kriminalisoitumisen. Vanhemmat, pitäkää huoli lapsistanne ja naapurin lapsista:)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.8.2012 14:06

Selittäkääpä joku nämä minua askarruttavat asiat, tai siis syitä miksi jotakin pitää tehdä:

- katosten eteen tai katoksiin räkiminen, ja tarkoitan tällä sellaista räkälammikkoa keskellä kulkuväylää
- katoksissa notkuminen ja paikkojen sotkeminen roskalla, purkalla ja muulla paskalla
- ihmisille huutelu ja muutenkin se mekkalointi
- sisätiloissa paikkojen tahallinen sotkeminen tai hajoittaminen, sekä muille asiakkaille möykkääminen
- parkkipaikkojen liikennesääntöjen noudattamatta jättäminen

Itse kun en ole muuta syytä keksinyt, kuin että on pakko olla vähän tai aika paljonkin vajaata pääkopassa. Mutta kertokaapa joku minulle parempia syitä, niin voin illalla taas sanoa olevani hiukan viisaampi.

Terv,
Juhani Koski

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.8.2012 12:38

Känniääliöt sais vanhemmat hakea kotiin,mutta jos nuori ei lähde minkäs teet on nääs vapaa kasvatus.Lain laatijat vois mennä katsomaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.8.2012 11:16

Nuorille tärkeintä on, että alkoholia saa helposti ja rikottavaa löytyy. Tämän nuoret ovat itse todistaneet omalla käytöksellään.

Upea kirjoitus:\ Yhtä hyvin voisi sanoa, että kaikki eläkeläiset vaan ruikuttaa ja etuilee ja töniin kauppojen jonoissa. Tai että kaikki keski-ikäiset miehet on pervoja ja kaahailee autoilla. Typerintä on yleistää. Jos pieni osa porukasta hölmöilee, on se loppuosa sitäkin viisaampaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.8.2012 09:17

Kaikkein tärkeintä on kännäys ja yleinen örvellys. Muusta viis.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.8.2012 00:48

"aika pienestä, noin kolmanneksesta ikäluokasta."

Kolmannes ikäluokasta on kyllä aikas paljon?

Eikä kovin hyvältä kuulosta niinkään ajateltuna, että nuorista kolmannes on häiriköivää sorttia...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.8.2012 22:32

Ai Toijalassa on nuorisoakin? Missä ne sitten piileksivät kunnen minä oo nähny juuri ollenkaan iltaisin kylällä muutaku viitisen autoa parkissa. Mopojakin näkyy aika harvakseltaan. Joskus kuuden pintaan saattaa joku näkyä kun kaupassa käväsen mutta ehtoommalla kun käppäilen kapakkiin ei näy enää kuin muutama vähän vanhempi autoineen. Toista se oli 20 vuotta sitten, sillon oli vielä väkeä.
Ettei olisi taas turhaan moraalipanikoitu niinku yleensä tässä pitäjässä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.8.2012 22:13

Kiitos teille rohkeat nuoret, jotka uskallatte ottaa asian puheeksi. Näinhän se on, vain pieni piiri pilaa kaikkien maineen. Mutta mikä avuksi näille "häiriköille" jotka jatkavat samaa rataa läpi vuosien. Ja kierre vaan pahenee. Toivottavasti Teillä on rohkeutta omassa kaveripiirissänne rajata tätä asiaa. Usein kun kaverit hylkäävät ja porukka ei lähde mukaan tilanne voi rauhoittua. Ette kuitenkaan ole vastuussa oman elämänsä pilaajista. Voimia Teille ja vaalikaa kaikkea hyvää.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti














Uutisia

  1. IL: Alaston olutvaras teki ninjaliikkeitä ja uhitteli poliisille - videolinkki

    KOTIMAA 21.5. 11:53 0 0

  2. Molemmat humalassa, äiti mottasi tytärtään nyrkillä

    KOTIMAA 21.5. 11:47 0 0

  3. 2 kiipeilijää kuoli Mount Everestillä huipun valloittamisen jälkeen

    ULKOMAAT 21.5. 11:49 0 0

  4. Everestin juhlavuosi on kuolettava

    URHEILUSÄHKEET 21.5. 11:31 0 0

  5. Lämpimät virtaukset toivat jopa miljardeja tuholaisia Suomeen

    KOTIMAA 21.5. 11:11 0 0

  6. Uusikartano vaihtaa Ässät Lukkoon

    URHEILUSÄHKEET 21.5. 11:05 0 0

  7. Maalivalmistaja: Mätäjoen päästö tuhat litraa, myrkky haitallista ja ympäristölle vaarallista

    KOTIMAA 21.5. 11:08 0 0

  8. Senaatin raportti: Apple kiersi miljardien verot

    ULKOMAAT 21.5. 11:07 0 0

  9. Jopot katoavat öisin työpaikkojen ja asuntojen pihoista

    KOTIMAA 21.5. 11:05 0 0

  10. Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua

    URHEILUSÄHKEET 21.5. 10:43 0 0

  1. 42-tonninen ravintolalaiva siirretään yöllä Nokian kautta Ratinaan – katso video nostosta

    PIRKANMAA 21.5. 09:27 1 14 4131

  2. Pyörremyrsky tappoi lähes sata Oklahomassa – Äiti ja vauva kuolivat piilouduttuaan pakastimeen

    ULKOMAAT 21.5. 09:13 1 5 3670

  3. IL: Pentu sai surmansa toisen koira hampaissa – kumpikaan ei päästänyt ääntäkään

    KOTIMAA 20.5. 22:27 1 13 3598

  4. Näin Tampere päätti kaupunkiratikan reitistä

    PIRKANMAA 20.5. 19:18 2 80 2883

  5. Työväenyhdistyksen toiminnanjohtaja: ”Bäckmanin turha tuoda joukkojaan tänne”

    KOTIMAA 20.5. 19:50 2 23 2326

  6. Bäckman kertoo tehneensä tutkintapyynnön, poliisilla ei ole siitä merkintää

    KOTIMAA 21.5. 10:43 1 16 2248

  7. Tähän ruuhkaan ei ole luvassa helpotusta kahteen viikkoon

    PIRKANMAA 21.5. 09:57 1 7 2220

  8. Puheenaihe: Rokotuskeskustelu vinossa

    KOTIMAA 19.5. 12:35 1 38 1965

  9. Poliisi tutkii: Saiko konepelliltä pudonnut ja kuollut nuori mies riittävää ensihoitoa?

    KOTIMAA 20.5. 14:30 0 3 1898

  10. Sammonkadun kuolonkolari: Autoilija ei havainnut moottoripyörää, vaihtoi samalle kaistalle

    KOTIMAA 20.5. 13:10 5 27 1856

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot