*

Aamulehti
Päivitetty 10.8.2012 14:10, julkaistu 10.8.2012 14:04

Annikinkadun puutalokortteli korjattu: 23 asuntoa maksoi 4 miljoonaa euroa

Kuva: Tiina Suvanto - Aamulehden arkisto
Aamulehti, STTLähetä palautetta toimittajalle

Asukkaat perustivat asunto-osakeyhtiön, joka rakennutti ja toteutti peruskorjauksen kuuluisaan Annikinkadun puutalokortteliin Tampereella. Urakka on nyt valmis. Korjausurakka maksoi noin neljä miljoonaa euroa.

23 asunnon asunto-osakeyhtiö on teettänyt peruskorjauksen lukuunottamatta asuntojen pintatöitä, jotka kuuluvat asukkaalle.

Puutalokortteli on yli sata vuotta vanha, se on Annikinkadulla Tammelan kaupunginosassa. Paikka tunnetaan muun muassa Annikin runofestivaalin näyttämönä.

Lopputulos on voitto vanhojen rakennusten suojelijoille. Vuosina 1907–1909 rakennetut talot piti vuoden 1966 kaavan mukaan purkaa. Omistajat olivat kuitenkin haluttomia myymään talojaan kaupungille.

1980-luvulla silloiset vuokralaiset ryhtyivät ajamaan korttelin suojelemista.

Vuonna 2000 ympäristöministeriö kielsi purkamisen, ja 2001 Tampereen kaupunki päätti suojella korttelin ja myydä sen kunnostusvelvoitteella.


AVAINSANAT:

Kommentit (32)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)14.8.2012 12:07

"Kuinka moni nykyisistä asukkaista/osakkaista asui Annikilla, ennen tätä remonttia?."

Kysyjälle: kolmanneksen, siis kahdeksan uuden asunnon asukkaat asuivat korttelissa ennen remonttia. Petyitkö?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.8.2012 00:07

Hieno kulttuuriteko! Kävin, näin ja ihastuin <3 asunnot oli remontoitu vanhaa kunnioittaen sadan vuoden takaisia tapettimalleja myöten. Vietin lapsuuteni Amurin puutalokorttelin kupeessa, ja haikeana mietin miten ihana siitäkin olisi samalla reseptillä saatu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 18:12

Jep, Annikinkadulla oli avoimet ovet. Toisenlaiset asuntomessut, jotka kiinnostivat oikeasti.
Asukkaat ovat mukavia ja kortteli hieno. Töitä riittää vieläkin, mutta siinähän sitä on sisältöä elämään. Hienoa, että Tampereen historiaa säilytetään näinkin.

Eco

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 15:12

Pala Tampereen historiaa saatiin säästetyksi, Ja hienointa tässä on se, ettei korttelia ei ole suljettu, vaan kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan Annikin tapahtumiin.

Kiitos asianosaisille, että jaksoitte ajaa Annikinkadun puutalokorttelin asiaa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 13:58

Virolaiset rakentajat kittävät. Kolhoosikorttelin kunnostivat Virolaiset rakentajat, eipä suosittu Suomalaista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 07:34

Harvinainen tapahtuma että tavallisen kaupunkilaisen ääni voittaa näinkin sinnikkäässä ja pitkässä kädenväännössä.
Itse asun varmasti 1000 kertaa mieluummin omakotitalossa kuin missään betonilaatikon seitsemännessä kerroksessa.
Tämä on todellakin kulttuuriteko, joka säilyy tuleville polville. Sadan vuoden ikäisiä ikäisiä taloidyllejä ei ole joka paikassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 01:28

Mitä tästä opimme... Kannatta olla kaukaa viisas.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.8.2012 23:48

Olisivat nuokin rahat pistetty tunneliin. Mikä olisikaan ollut parempi tunnelin kohta kuin Tammelan puistokatu ja Kalevan puistotie.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.8.2012 23:42

Perin erikoista... Mitä kertoo kommentoijista se, että tässäkään tapauksessa asuntojen omistajat eivät olisi saaneet omilla rahoillaan tai veloillaan remontoida omaa omaisuuttaan.Uskomattoman valtava on ihmisen kateuden määrä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.8.2012 23:04

"Oiskohan kannattanut rakentaa uutta ja laadukasta?"

Uusi ja oikeasti LAADUKAS olisi tainnut maksaa saman.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti














Uutisia

  1. Poliisia pelästyneet etsintäkuulutetut putosivat 5. kerroksen parvekkeelta – toinen kuoli

    KOTIMAA 22.5. 14:43 0 0

  2. Poliisi sai kiinni pakenevan auton: Matkustajilla amfetamiinia, yksi lomalla vankilasta

    KOTIMAA 22.5. 14:40 0 0

  3. Mugabe hyväksyi presidentin valtaa rajoittavan perustuslain

    ULKOMAAT 22.5. 14:36 0 0

  4. Malagan europanna keveni

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 12:59 0 0

  5. Sairaalloisen mustasukkainen poliisi epäili kollegoitaan – Teki uskomattoman ratkaisun

    ULKOMAAT 22.5. 14:13 0 0

  6. Australiassa ammutaan tuhansia villihevosia

    ULKOMAAT 22.5. 14:09 0 0

  7. Talvivaara juoksuttaa jälleen – lähtevä vesi kirkasta

    KOTIMAA 22.5. 14:07 0 0

  8. Hippostalon Työterveyslaitoksen väki järjestää ulosmarssin protestina leikkauksille

    PIRKANMAA 22.5. 13:58 0 0

  9. Amerikkalaistutkimus: Säännöllinen karkkien syönti ei lihota

    KOTIMAA 22.5. 13:20 0 0

  10. Lahti ei löytänyt teatterille johtajaa

    KULTTUURI 22.5. 13:56 0 0

  1. Sieniä napsinut naisopiskelija riehui alasti metsässä – 35 viranomaista rauhoitteli tunnin

    ULKOMAAT 22.5. 10:17 1 3 11624

  2. Volvossa hermostuttiin ohittelijaan, maasturikuski pahoinpideltiin liikennevaloissa

    KOTIMAA 22.5. 10:55 5 14 7400

  3. Gumball-hurjapäät ruttailevat ökyautoja – Ferrari kaiteeseen, Lamborghini metsään

    ULKOMAAT 22.5. 10:22 1 9 6411

  4. Karkuri irvaili poliisille Facebookissa – Poliisi kuittasi tylysti takaisin

    ULKOMAAT 22.5. 11:38 0 0 5290

  5. Maahanmuuttaja ei pääse edes tiskaamaan astioita

    KOTIMAA 22.5. 13:08 0 55 3568

  6. IL ja IS: Mummo piti keski-ikäistä miestä kuukauden vankina – miehen nimiin pikavippejä

    KOTIMAA 22.5. 07:57 1 7 3533

  7. Useita sairastunut – SOK selvitti Rainbow Ruokaisia Pannukasviksia ostaneet asiakkaat

    KOTIMAA 22.5. 11:39 0 10 3018

  8. Yle: Vaarallinen jättitornado on surmannut Suomessakin

    KOTIMAA 22.5. 10:30 0 5 2838

  9. Kolmas yö kaaosta ja palavia autoja Tukholmassa – levottomuudet laajenivat uusiin lähiöihin

    ULKOMAAT 22.5. 07:24 1 41 2577

  10. Autoilijoiden ja yrittäjien nurinaa kuultiin: Hämpin parkissa alkaa ale

    PIRKANMAA 22.5. 11:49 0 0 2176

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto



Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot