*

Aamulehti
Päivitetty 6.8.2012 12:02, julkaistu 6.8.2012 11:56

1690 ekaluokkalaista aloittaa maanantaina Tampereella

Kuva: Colourbox
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Tampereella aloittaa koulunsa tänä syksynä kaikkiaan noin 1690 ensimmäisen luokan oppilasta. Opiskelu Tampereen kaupungin perusopetuksen kouluissa alkaa maanantaina 13. elokuuta.

Koulutyö alkaa Tampereella yhteensä noin 14.900 perusopetuksen oppilaalla. Ennakkotiedot koskevat kaupungin ylläpitämiä, perusopetusta antavia kouluja.

Vieraskielisille oppilaille annettavassa valmistavassa opetuksessa on tänä syksynä kaikkiaan noin 70 oppilasta.

Myös esiopetus käynnistyy koulujen alkaessa. Esiopetukseen osallistuu noin 1780 vuonna 2006 syntynyttä lasta.

Pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan paikkatilanne on kohtuullisen hyvä. Lähes kaikille hakijoille on jo löytynyt paikka, vaikka joihinkin toimipaikkoihin on ollut runsaasti tulijoita.

Vielä ilman paikkaa oleville lapsille etsitään paikkoja parhaillaan.

Kaikkiaan aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmissä on noin 2400 ensimmäisen tai toisen luokan aloittavaa lasta.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)6.8.2012 15:03

Nekalan Normaalikoulussa ekaluokkalaiset aloittavat koulunsa jo tulevana perjantaina. Kaasupoljinta voi keventää jo tällä viikolla.
Terveisin yhden isä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.8.2012 13:42

Mutta onko Tampereella 100 ekaluokan opettajaa vai vähemmän? Kysymys oli retorinen, vastaus on vähemmän. Ekaluokkalaisten normaaliluokkien (unohdetaan erityisluokat, sairaalaluokat yms.) luokkakoko on keskimäärin 28 oppilasta.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti















Uutisia

  1. Mestarien liigafinaalissa saksalaiskomento

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 04:00 0 0

  2. EM-kehän neljästä miehestä kaksi on Tampereelta

    URHEILU 24.5. 23:07 0 0

  3. Moninkertainen vuoden lukkari Toni Kohonen on lyöjien kauhu

    URHEILU 24.5. 22:23 0 0

  4. Inter vaihtaa valmentajaa katastrofikauden päätteeksi

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 22:02 0 0

  5. Amerikkalaislehti esittelee Suomen sotakuvia näyttävästi verkkosivullaan – katso linkki!

    KOTIMAA 24.5. 22:01 0 0

  6. Pariskunta pysähtyi auttamaan kolarissa olleita – hevoskuljetus ruttasi parin auton

    KOTIMAA 24.5. 21:23 0 0

  7. Maggie Cloudille toinen Kasvattajakruunu

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 21:07 0 0

  8. Näyttelijä Elizabeth Taylorin hääpuku huutokaupataan

    ULKOMAAT 24.5. 20:54 0 0

  9. Tästä ei paljon alkoholilaki tiukkene – Turkki veti historiallisen ankarat rajat

    ULKOMAAT 24.5. 20:35 1 0

  10. Lumilapiopalkinnot Talvivaara-journalistille ja Eduskunta II:lle

    KOTIMAA 24.5. 20:27 4 0

  1. Amerikkalaislehti esittelee Suomen sotakuvia näyttävästi verkkosivullaan – katso linkki!

    KOTIMAA 24.5. 22:01 0 0 1487

  2. Tästä ei paljon alkoholilaki tiukkene – Turkki veti historiallisen ankarat rajat

    ULKOMAAT 24.5. 20:35 1 0 947

  3. ERIKOISHAASTATTELU: ”Vau! Mikä tuo on?” innostui Jon Bon Jovi

    KULTTUURI 24.5. 15:48 1 1 439

  4. Pariskunta pysähtyi auttamaan kolarissa olleita – hevoskuljetus ruttasi parin auton

    KOTIMAA 24.5. 21:23 0 0 372

  5. Britannia varautuu sotilaan teurastusta kopioiviin iskuihin, joita lietsotaan jo netissä

    ULKOMAAT 24.5. 19:12 2 3 349

  6. Vanha laskutapa ei päde – selvitä koirasi todellinen ikä uudella laskurilla

    KOTIMAA 24.5. 15:27 3 8 327

  7. Leijonajärkäle teki sopimuksen NHL-seuran kanssa – ”Odotamme, mihin hän pystyy”

    KIEKKO 24.5. 18:28 2 1 282

  8. Shoppailija järkyttyi parkkipaikalla – Katumaasturin konepellissä törkeä kuva ja viesti

    ULKOMAAT 24.5. 15:00 2 3 256

  9. Tältä keskustelu 2-vuotiaan kanssa näyttää aikuisten välisenä – katso huikea videolinkki!

    ULKOMAAT 24.5. 16:53 2 2 222

  10. Perheriita lähti käsistä – pakistanilaiskone hävittäjäsaattueessa lentokentälle Britanniassa

    ULKOMAAT 24.5. 20:25 4 0 195

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot