*

Aamulehti
Päivitetty 30.7.2012 11:43, julkaistu 30.7.2012 11:41

Finlaysonin maamerkki taas ulkoapäin kunnossa - Katso huimat kuvat huipulta!

Kuva: Tommi Moilanen
Liisa HeinänenTommi MoilanenLähetä palautetta toimittajalle
Työnjohtaja Pekka Juusela työskentelee Finlaysonin piipun huipun lähellä. Huipulle vievät oranssit tikkaat uusittiin. Piipun huippu on 65 metriä maanpinnan yläpuolella.

, kuvat

Aamulehti

Tampereen Finlaysonin kanta-alueen maamerkkinä toimiva savupiippu on taas tehtävänsä arvoisessa kunnossa ulkoapäin.

Piipun ulkopuolen kunnostus huippua lukuunottamatta valmistui kesällä.

Tämä on korjaustyön ensimmäinen vaihe, jossa piippua korjattiin Siperian katon ja piipun kranssin välinen matka.

Nyt on menossa työn toinen ja kolmas vaihe, johon kuuluu ulkopuolen viimeiset viisi metriä piipun huipulle sekä piipun sisäpuoli.

– Valmista on viimeistään ensi toukokuussa, kertoo urakoitsijana toimivan THP-Saneeraus Oy:n toimitusjohtaja Timo Härkönen.

Piipun pintaan on vaihdettu satoja tiiliä. Vanhaa saumaa on avattu ja muurattu uudestaan tuhansia metrejä. Piipun ympärillä olevia teräsvanteita on uusittu ja entisöity.

Rasvahormi siirretään

Piipun sisäpuolelle asennettiin 2000-luvun alussa hormi, jota pitkin ravintolan rasvahöyryt ohjataan ulos. Nyt hormi siirretään toiseen paikkaan, koska se on myös rikkonut piipun rakennetta.

Käytöstä poistettu piippu rapistuu nopeammin kuin käytössä oleva piippu. Kun piippua käytetään, se pysyy lämpimänä ja kosteus häviää. Kylmän piipun rakenteisiin kosteus imeytyy. Kosteus jäätyy talvella ja rikkoo tiiliä etenkin kevättalvella, kun lämpötilaerot ovat suuret.

– Keväällä huomataan, että vanhoista piipuista tippuu tiilenpaloja ja muurauslaastin kappaleita, Härkönen sanoo.

Lue maanantain Aamulehdestä, mitä muitakin piippuja korjataan.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.8.2012 14:08

Kuinka korkea Tampellan piippu on?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.7.2012 15:44

ei taida päätä huimata korkeella.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti















Uutisia

  1. Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 00:17 0 0

  2. Jalkapallotuloksia Euroopan kentiltä

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 23:34 0 0

  3. Näyttely esittelee tamperelaisaktivisti Kirsi Kunnaksen – katso video

    KULTTUURI 23.5. 22:22 0 0

  4. Tiikerin vatsasta löytyi jättimäinen yllätys

    ULKOMAAT 23.5. 22:07 0 0

  5. Hurja dominoefekti: Silta tuhoutui täysin tulipalossa – Katso video

    ULKOMAAT 23.5. 22:04 0 0

  6. Britanniassa kaksi lisäpidätystä sotilaan surmateossa – kaduille jalkautettu 1200 poliisia

    ULKOMAAT 23.5. 21:13 0 0

  7. VPS nousi HJK:n rinnalle liigakärkeen

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 20:39 0 0

  8. Inter nurin Kokon rankkarilla

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 21:33 0 0

  9. JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 21:34 0 0

  10. VPS sarjakärkeen HJK-voitolla

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 21:33 0 0

  1. Tiikerin vatsasta löytyi jättimäinen yllätys

    ULKOMAAT 23.5. 22:07 0 0 462

  2. Hurja dominoefekti: Silta tuhoutui täysin tulipalossa – Katso video

    ULKOMAAT 23.5. 22:04 0 0 59

  3. Tukholman mellakoiden vakavimmasta rikoksesta epäillään suomalaista

    ULKOMAAT 23.5. 18:33 0 13 48

  4. Bussirasistikertomus herättää epäilyksiä – ”Rasismiin puuttuminen ei vaadi sankaritarinoita”

    KOTIMAA 23.5. 20:38 0 0 46

  5. Hämmentävä liikennemerkkiyhdistelmä Hämeenpuistossa

    AUTOT 23.5. 13:38 0 18 39

  6. Britanniassa kaksi lisäpidätystä sotilaan surmateossa – kaduille jalkautettu 1200 poliisia

    ULKOMAAT 23.5. 21:13 0 0 38

  7. Maakuntamuseo määräsi: Pispalan uittotunnelin graffitit pitää säilyttää!

    PIRKANMAA 23.5. 12:18 4 37 31

  8. Opetusministerin paikalta syrjäytetty Gustafsson: Olen ammattimies

    KOTIMAA 23.5. 17:52 0 12 31

  9. 20 sentillä irtosi yli 57 000 euron voitto Lempäälässä

    KOTIMAA 23.5. 15:38 0 3 30

  10. Alma Manun uusi painokone vihittiin käyttöön

    KOTIMAA 23.5. 20:14 0 1 30

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot