*

Aamulehti
Päivitetty 29.7.2012 19:30, julkaistu 29.7.2012 19:29

Rajut ukkoset talttuivat toistaiseksi, Pirkanmaalla hellettä ja poutaa

Kuva: Colourbox
Aamulehti, STTLähetä palautetta toimittajalle

Pirkanmaalla on kostean lämmintä ja melko poutaista. Ilmatieteen laitoksen mukaan alueelle ei ole luvassa kovia ukkosia enää tämän vuorokauden puolella.

Ilman kosteusprosentti on 70.

Paikoin voi kehittyä ukkoskuuroja. Lämpötila pysyy korkealla iltaan asti, ja yöllä on nihkeää. Ilta on poutainen. Lämpöä on yölläkin 18–20 asteen tuntumassa.

Tuorein tieto on Siilinkarilta, missä mittari näytti 25,8 lämpöastetta. Iltapäivällä muun muassa Tampereen Härmälässä mitattiin 28 ja Pirkkalassa lentoasemalla hieman yli 27 astetta.

Yön aikana ja varhain maantaiaamuna Suomeen saapuu uusia ukkosrintamia. Ilmatieteen laitoksen mukaan melko voimakkaita ukkosia voi tulla maanantaina iltapäivään asti.

Iltapäivästä lähtien ilma alkaa olla kuivempaa kuin nyt. Lämpötila pysynee kuitenkin parissakymmenessä asteessa.


Lämpöennätystä ei ehkä tulekaan

Ilmatieteen laitos arvioi, että tämän kesän lämpöennätys ei ehkä rikkoudukaan sunnuntaina.

Tähän mennessä lämpimintä on ollut iltapäivällä puoli kolmen maissa Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella, jossa mitattiin 27,6 asteen lukema. Kesän ennätykseen on siitä noin yksi aste.

Kesän salamaennätys on varmistunut. Ilmatieteen laitoksen laskujen mukaan jo 4 000 maasalamaa on iskenyt tänään.


AVAINSANAT:

Kommentit (10)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)30.7.2012 10:24

Ihmisen aiheuttama ilmaston muutos tämän aiheuttaa, viimeksi on Grönlannissa ollut yhtä vähän jäätä 120 vuotta sitten, silloin keksittiin auto, yhteys on ilmiselvä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.7.2012 05:57

No, viime yönä oli kunnon valoshow ja sähkötkin hävisi. Partolan S-Marketin kellokin meni sekaisin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.7.2012 04:17

Kyllä oli kova ukkonen yöllä 01-03 ja vettä tuli kun aisaa...että sellasta...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.7.2012 20:30

Kyllä minä ainakin olen kuullut Tampereella voimakasta ukkosen jyrinää ja nähnyt muutaman salanakin, vaikka sadetta ei juuri tällä kohti tullut. Sen sijaan viime yönä tuossa kahden aikaan satoi, jyrisi ja salamoi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.7.2012 19:10

Voi että mitä me kaikki nyt tehdään kun sääennusteet ei pidäkään paikkaansa? Seurataan tietenkin netissä sääennusteita!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.7.2012 18:54

Kuulkas nyt immeiset! Tampere on muutakin kuin se oma lähiö. Kyllä täällä meillä meinaan oli raju ukkoskuuro ja Tampereella asustellaan. 10km keskustasta

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.7.2012 17:43

Ensin varoitellaan ukkosista ja sitten niitä ei tulekaan, on se hyvä että joka käänteeseen on juttuki tarjolla, ei tarvi suotta päivittää vaikka sää muuttuisikin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.7.2012 17:35

Kai se on ruvettava bongailemaan ukkosia autoilemalla muualle, Tampereella niitä ei näe,

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.7.2012 17:26

toimitus hei,mikkä rajut ukkoset,joita jyrähdyksiä,vettä nimeksi,rakeita ei.älkää kirjottako enää satuja mistään aiheesta sen paremmi ku ennustuksia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.7.2012 16:57

Voi kumpa sataisi ja lämpötila tippuisi vähintään 15 astetta, niin pystyisi tekemäänkin jotain. Nyt jo pierasemalla saa paidan märäksi, vaikka onkin kuivan kesän orava.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti















Uutisia

  1. Ruotsissa kolme haavoittui lievästi koruliikkeen ryöstössä

    ULKOMAAT 18.5. 15:08 0 0

  2. Liveseuranta: Leijonien huima välieräpeli sekunti sekunnilta

    KIEKKO 18.5. 15:06 0 0

  3. Siegfrids lausui tiukan mielipiteen homoavioliitoista kansainväliselle uutistoimistolle

    KULTTUURI 18.5. 15:06 0 0

  4. Likkojen lenkkipäivä nosti hymyt huulille – katso kuvat

    PIRKANMAA 18.5. 14:55 0 0

  5. TsSKA Moskova varmisti Venäjän jalkapallomestaruuden

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 15:04 0 0

  6. Iltalehti: Granlund ja Koskiranta vaihtavat paikkaa

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 02:10 6 1

  7. Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin

    KOTIMAA 18.5. 14:57 0 0

  8. Kuukaudessa surkeudesta MM-välieriin

    KIEKKO 18.5. 14:48 0 0

  9. Korkeasaaren mangustit saivat oman ”BB-talon”

    KOTIMAA 18.5. 14:37 3 0

  10. Real Madrid kärsi nöyryytyksen cup-finaalissa

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 10:00 0 0

  1. Vakava onnettomuus Sammonkadulla: Moottoripyöräilijä menehtyi

    KOTIMAA 18.5. 14:09 0 0 5402

  2. Särkänniemen delfinaariossa kova kevätkiima: Veera pistää urosdelfiinien päät pyörälle

    KOTIMAA 17.5. 22:31 1 25 4301

  3. Metsä Boardin toista tulipaloa tutkitaan vahingontekona – poliisi pyytää havaintoja

    KOTIMAA 18.5. 10:03 1 35 3412

  4. Onnea! Tässä ovat Pirkanmaan kevään 2013 uudet ylioppilaat

    PIRKANMAA 17.5. 17:02 2 15 2763

  5. Päihtynyt mies pahoinpiteli ulkoiluttajaa – Kotoa löytyi yllätyskätkö

    KOTIMAA 18.5. 13:09 0 3 2005

  6. Mies hukkui Näsijärveen Ylöjärvellä

    KOTIMAA 17.5. 21:18 1 0 1980

  7. Uhri kiidätettiin sairaalaan – Miehet kuristivat, hakkasivat ja löivät päätä seinään

    KOTIMAA 18.5. 13:24 0 3 1813

  8. Omakotitalo paloi Tampereella

    PIRKANMAA 17.5. 21:51 1 1 1749

  9. Jalonen teki viime silauksen kokoonpanoon – Näillä Ruotsi kumoon

    KIEKKO 18.5. 13:01 0 0 1526

  10. Ruotsalaisperhe huijasi miljoonia tekaistulla sairaudella, isä sairasti, muut hoitivat

    ULKOMAAT 17.5. 21:21 1 5 1449

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogit

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot