Bussi suistui kaiteen läpi ja valui toiselle rampille Lakalaivassa
Linja-auto suistui rampin kaiteen läpi ja päätyi toiselle rampille Lakalaivan liittymässä Tampereella. Onnettomuus sattui kuuden jälkeen lauantaina illalla.
Pelastuslaitoksen mukaan linja-auto oli tullut Jyväskylän suunnasta kohti, kun se oli suistunut ajosuunnassaan vasemmalle kaiteen läpi ulos moottoritien rampilta.
Bussi ajautui pengertä pitkin alas seuraavalle rampille ja päätyi kyljelleen poikittain tielle. Kyseinen Helsingin suunnasta kohti Pirkkalaa ja Vaasaa vievä ramppi on nyt suljettu liikenteeltä.
Päivystävä palomestari Johannes Valkama kertoo, että rampille päätyessään bussi osui henkilöautoon, jossa oli kaksi ihmistä. Bussi osui auton takaosaan. Lisäksi rampilla oli samaan aikaan myös toinen henkilöauto.
– Autot välttivät täpärästi pahemman törmäyksen, Valkama kertoo.
Linja-autossa oli onnettomuuden sattuessa vain kuljettaja. Mies on viety sairaalaan tarkistettavaksi. Alustavan arvion mukaan hänen vammansa ovat lieviä.
Bussi ei alustavan arvion mukaan vaurioitunut lunastuskuntoon, mutta taloudelliset vahingot ovat isoja.
Onni onnettomuudessa oli, ettei linja-autossa ollut matkustajia kyydissä. Koska auto kaatui kyljelleen, matkustajat olisivat Valkaman arvion mukaan todennäköisesti saaneet ainakin lieviä vammoja.
Poliisin mukaan onnettomuuden syystä ei ole vielä tietoa. Kuljettajaa ei ole päästy vielä kunnolla puhuttamaan, koska hänet kuljetettiin suoraan turmapaikalta ambulanssilla jatkotutkimuksiin.
Onnettomuuspaikan raivaustyöt kestivät noin kaksi ja puoli tuntia. Vaasan suuntaan vievä ramppi saatiin avattua liikenteelle illalla yhdeksän aikaan.









"Miten tähänkin saatiin pyöräily ja ratikka vedettyä negatiivisesti mukaan... "
Se on kyllä ihan itse aiheutettua. Saatte miettiä keskenänne siellä alakuppilassa, miten.
Ilmoita asiaton kommentti