Villa Sofia saakin maalämmön
Tampereen Tammelassa olevan juhlatalo Villa Sofian maalämpö vaati valituksen hallinto-oikeuteen ja vuoden odotuksen.
Porat tulevat todennäköisesti tontille jo maaliskuussa. Tarinaa Villa Sofian maalämpökaivoista on seurattu jo viime keväältä. Silloin lupaa ei herunut, vaikka Komediateatteri olikin luvan saanut.
Villa Sofia valitti päätöksestä ja perusteli valitusta muun muassa yhdenvertaisuusperiaatteella.
Hallinto-oikeus ei ottanut kantaa yhdenvertaisuuteen vaan siihen, että päätöstä ei ollut perusteltu riittävästi ja palautti luvan uudelleen päätettäväksi.
– Perusteita luvan epäämiseen ei ollut, kaupungin linjaus ei ollut päätöksentekohetkellä voimassa, lvi-tarkastusinsinööri Juha Brunnila sanoo.
Hänen mukaansa päätöksessä painoi yhdenvertaisuus ja se, ettei kaupungin linjaus ollut vielä voimassa, kun lupaa haettiin.
Lue lisää asiasta tiistain Aamulehdestä.







Hyvä. Sama juttu jätevesijärjestelmissä Kangasalla. Naapuri sai luvan imeyttää kaikki vedet, myös wc-vedet. Toinen naapuri joutuu laittamaan kaikki vedet umpisäiliöön vaikka aikaisemmin on ollut käytössä kaksivesijärjestelmä? Yhdenvertaisuus ei toteudu vaan kunta tekee aina ensin vaatimuksen lokasäiliöstä. Jos rakentaja valittaa, saa hän luvan sakoimeytykseen koska kunnalla ei ole oikeutta kieltää tällaista järjestelmää. Eikö kunnan pitäisi olla meitä auttamassa ei kiusaamassa?
Ilmoita asiaton kommentti