Lapset loivat Ikurissa lumitaidetta – veistoskisan voittaja ratkesi
- Susanna Turpeinen (oik.) ja Emmi Ruuskanen osallistuivat Ikurin lumenveistokisaan teoksellaan "Elämänmerkki". Kisan teemana oli tänä vuonna avaruus.
Tampereen Ikurissa lapset taiteilivat lumesta yli 150 avaruusaiheista teosta laskiaissunnuntaina. Lumenveistokisan voiton vei Laura Brusin avaruuskoira Jupiter.
Virelässä vietettiin nyt jo 11. kertaa koko perheen perinteistä talvitapahtumaa, jonka järjestelyistä vastasivat alueen omakotiyhdistys ja Ikurin Vire.
Tapahtuman vetonaula oli avaruusaiheinen Lumiluola, jossa vieraat otti vastaan kolmimetrinen, Näsijärven jäästä veistetty avaruusolento. Luolan seiniä koristivat planeetat, hyytävät alienit ja tähdenlennot.
Lumiluolaan, upeisiin jäätaideteoksiin ja lasten lumiveistoksiin ehtii käydä tutustumassa alkavalla viikolla kello 16–20. Hiihtolomaviikolla luola on auki joka päivä kello 9–20.
Lauantaina 25. helmikuuta Matti Kuurila laulattaa yleisöä Lumiluolassa haitarinsoiton säestyksellä kello 18 alkaen.
Laskiaissunnuntaina talvista taidetta tehtiin myös Mäntässä, jossa jäänveistossa kisasi kuusi kansainvälistä joukkuetta. Lempäälässä Suomen mestari Tarja Matikainen opasti lapsia luomaan lumesta.
Katso kuva Ikurin hyytävästä alienista ja Tarja Matikaisen ohjeet lumenveistoon maanantain Aamulehdestä.






