Ajokeli muuttumassa erittäin huonoksi – Kuinka pahasti pyryttää Pirkanmaalla?
Laaja lumipyryalue saapuu puoliltaöin maan länsiosaan ja saavuttaa pääkaupunkiseudun sunnuntaiaamuun mennessä.Iltapäivän aikana lunta sataa koko maassa, ennustaa Ilmatieteen laitos.
Etelätuuli myös voimistuu lauantai-illan aikana, ja lunta saattaa kasautua isoiksi kinoksiksi.
Eniten lunta on luvassa Etelä-Suomeen, Länsi-Lappiin ja Oulun seudulle. Näillä alueilla lunta tulee ainakin 10–15 senttiä.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Niko Tollmanin mukaan Pirkanmaalla ei sada aivan yhtä paljoa.
– Tampereen seudulle kertyy ehkä noin 5–10 senttiä lunta. Mutta vaikka alueella sataakin vähemmän, aiheuttaa tuuli sen, että pyryä on luvassa. Pakkastakin on sen verran, että lumi kyllä varmasti pöllyää, Tollman kertoo.
Voimakkaimmillaan sade on sunnuntaina aamulla ja aamupäivällä. Lunta tulee kuitenkin koko päivän aina maanantaiaamuun asti.
– Tuuli on kohtalaista tai navakkaa ja se on jonkin verran puuskittaista. Pyryä ja kinoksia on siis mitä luultavammin luvassa, Tollman sanoo.
Ajokeli Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa muuttuu sunnuntaina erittäin huonoksi. Myös muun maan liikenteessä on syytä varautua heikkoihin olosuhteisiin.









Oli se kitka tai nasta, yhtä hyvin nykyinen uusavuton vetää ajopelin pöpelikköön. Tilannetaju kun tuntuu nykykuljettajilta totaalisesti puuttuvan.
Ilmoita asiaton kommentti