Kattoremontti vihdoin alkuun: Kylmäkosken kirkko peittyy kohta huppuun
Telinerakentajat Keijo Huotari ja Juhani Taipale tasapainoilevat Kylmäkosken kirkon katon korkeudella viimassa ja lumipyryssä.
Vuoden suljettuna olleen kirkon ympärillä on vihdoin liikettä, sillä rakennustelineiden pystytys on hyvässä vauhdissa. Todennäköisesti ensi viikolla kirkko peitetään hupulla ja kattoremontti voi alkaa. Valmista pitäisi olla elokuun lopussa.
– Kirkot ovat meille tavallista haasteellisimpia kohteita, koska katot ovat jyrkkiä, telinenosturia ohjaava Marko Veräjys kertoo.
Töiden alkaminen on ilahduttanut etenkin kylmäkoskelaisia. Vielä syksyllä moni pelkäsi, että kirkko jätetään rapistumaan.
– Komealta tuntuu, kun vihdoin alkaa tapahtua. Iso kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet tässä urakassa, Kylmäkoski-seuran puheenjohtaja Erkki Salo sanoo.
Kun kirkko viime vuoden alussa suljettiin kosteudesta johtuvien sisäilmaongelmien vuoksi, Salon johtama kotiseutuseura päätti aloittaa kansalaiskeräyksen kirkon hyväksi.
Kansalaiskeräystilillä on nyt yli 51 000 euroa. Kylmäkoski-seuran sihteerin Marja Seppälän mielestä Kylmäkosken tulos osoittaa, että pieni ihminen voi yhdessä muiden kanssa saada isoja aikaan.
Keräys jatkuu vielä vuoden ajan.
Lue lisää aiheesta lauantain Aamulehdestä.







Hieno juttu, että korjataan.
Talkoohenkeä on siis vielä olemassa ainakin jossain muodossa, yhteistyö on voimaa.
Tampereellakin on kohteita jotka odottavat kunnostusta mm. upea ja historiallinen Näsilinna.
Toivottavasti kunnostukseen ryhdytään pian.
Ilmoita asiaton kommentti