Päivitetty 5.2.2012 21:49, julkaistu 5.2.2012 15:37

Jopa miljoonan vahingot Teiskontien Nesteen palosta - katso video tapahtumapaikalta

Kuva: Ossi Ahola
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Eläkeläinen Kalervo Marttila kohtasi lohduttoman näyn sunnuntaina iltapäivällä Teiskontien Nesteellä. Vanha ja tuttu huoltoasema oli tuhoutunut yön aikana rajussa tulipalossa.

Marttila oli aikanaan 25 vuotta kauppiaana samassa paikassa.

– Tuttavat soittivat pitkin päivää. Lohduton näky, ei tuota helpolla saa korjattua. Tulipalo oli syttynyt lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä puolenyön jälkeen.

Pelastuslaitos sai sammutettua palon, mutta huoltoasema kärsi mittavia vaurioita. Liekit ja sammutusvesi vaurioittivat pahasti noin viidensadan neliömetrin kokoista rakennusta. Henkilövahingoilta vältyttiin, eivätkä polttoainetankit olleet vaarassa räjähtää.

Huoltoasemalla ei ollut sisällä ihmisiä, kun palo syttyi. Huoltoasema oli mennyt kiinni puoliltaöin. Ilmoitus palosta tuli kello 1.29. Palon oli havainnut ainakin ohi ajanut poliisipartio.

Pelastuslaitos arvioi, että pelkkä rakennusvaurioiden hinta voi olla puolesta miljoonasta miljoonaan euroa. Mainitun summan päälle tulevat vielä kulut irtaimistolle aiheutuneesta vahingosta.

Sammutustyöt kestivät monta tuntia, ja aamukahdeksalta huoltoasemalla oli vielä palopesäkkeitä. Palo oli silloin jo kuitenkin hallinnassa. Jälkisammutus kesti iltapäivään saakka. Raivaustöissä kestää vielä pitkään. Huoltoasemalle tulee vartiointi.

Teiskontie oli katki yöllä muutaman tunnin ajan palon vuoksi.

Palo sai alkunsa rakennuksen sisältä, mutta tarkkaa syttymissyytä ei vielä tiedetä tarkkaan.

– Kaikesta päätellen kyse ei ole rikoksesta, kertoo komisario Ossi Kaario Pirkanmaan poliisista.

Tekninen tutkinta jatkui sunnuntaina iltapäivällä.

Osoitteessa Teiskontie 60 sijaitsevan huoltoaseman yhteydessä toimivat myös Kotipizza ja K-market.


.


AVAINSANAT:

Kommentit (35)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)10.2.2012 04:49

Tsemppiä Nesteen henkilökunnalle, toivottavasti saadaan se pian takaisin pystyyn. Itsekin asun tässä ihan lähellä ja kävin siinä usein kipasemassa jos jotain pientä tarttee hakea kaupasta. Henkilökunta on aina ollut todella mukavaa ja paikka oli viihtyisä :(
Onneksi ei sentään ihmisille mitään käynyt.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 13:21

Rantaparkkiksesta vielä sen verran, että en ymmärrä kun siellä on aina autoja ja miehiä. Mitä siellä oikein tapahtuu iltaisin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 21:28

(Tuntematon)5.2.2012 19:16

Ei se ole tyhmä joka kysyy. Ethän sinäkään aina oikeaa tietä löydä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 21:02

näihin liittyen ihmiset aina vinkuu ennen tulipaloja että vakuutukset on kunnossa ja p####n latvat en usko että lämmittää tässä vaiheessa omistajaa ja kun tuollakin uskoisin et hälytysjärjestelmä on niin miksi ei ole palovaroittimia yhteydessä kameroihin jolla saa suoraan palokunnan paikalle ja on palokunnalla myös oikea syy tulla kun on varmuus savusta/palon alusta!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 20:31

kulutus lisääntyy ja johdotuksia ei vaihdeta ,
tässä monen tulipalon syy !
laitevika ?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 19:37

Poliisia ei kiinnosta rantaparkkiksen toiminta, vaikka sieltä on löydetty huumeisiin kuollut mies. Tie rantaan pidetään auki ympäri vuoden - mitähän varten. Tarvetta tuntuu olevan, kun äijää tulee ja menee.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 19:34

Aina tampereella käydessä tällä nesteellä tullut poikettua.Mahtava ja ystävällinen/lämminhenkinen palvelu ja aivan älyttömän herkullinen ruoka!!!!!
toivottavasti paikalle saadaan pia uusi neste ja SAMALLA HENKILÖSTÖLLÄ! t: keskisuomen matkaajat

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 19:25

Rantaparkkiksella tuntuu olevan vilkas liikenne, mutta ei siellä kai myydä kamaa - jos myytäis niin poliisit olis jo kiinnostuneet paikasta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 19:16

"Teiskontie on pitkä! Saisko vähän täsmennystä siihen paikkaan."

1. Mitä ihmettä sinäkin teet tarkalla paikalla? Menet tirkistelemään?

2. Teiskontiellä ei ole kuin yksi Nesteen lämminasema. Ei liene liian vaikeaa selvittää tätä asiaa itsekin, jos et satu tietämään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 19:13

Itse olen käynyt montakertaa.
Syömässä hyväruoka kyllä on.
Niin hyvällä paikalla kyllä.
Mesta pistetään pyörimään.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Ulkomaat

Tuore kysely: Syriza johtaa Kreikassa

03230402_www

ULKOMAAT 10

Kreikan uusiin parlamenttivaaleihin on aikaa reilut kolme viikkoa. Mielipidekyselyn mukaan vasemmistoliittouma Syriza näyttää olevan hieman suositumpi kuin konservatiivinen Uusi demokratia... Lue lisää


Kotimaa

Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

KOTIMAA 121

Karjalohjan kirkkoherra on joutunut pikaisesti poistamaan sivustoltaan bloginsa Vihreät armomurhaajat. - Olen siis ottanut blogin pois näiltä sivuilta Espoon piispan käskystä, koska... Lue lisää

Korkein oikeus poisti Keijo Suuripään lahjustuomion

KOTIMAA 11

STT Edit: Aiemmin kerrottiin virheellisesti, että tuomio olisi purettu, mutta se on poistettu. Poliisiylitarkastaja Keijo Suuripään kymmenkunta vuotta voimassa ollut lahjusrikkomustuomio on poistettu. Lue lisää


Talous

Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä

TALOUS 00

STT EU haluaa pitää päätöksen Kreikan eurosta eroamisesta kreikkalaisten käsissä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Tiilikaisen mukaan Kreikan uudet vaalit... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 17

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 224

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

03232091

KULTTUURI 10

Euroviisujen ennakkosuosikki Ruotsi varmisti odotetusti finaalipaikkansa. Myöhään torstai-iltana päättyneestä euroviisujen toisesta semifinaalista finaaliin pääsivät Liettua... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Pietarinkalaa mutta ei saalista

03232530

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Kun Euroopan unionin johtajat kokoontuivat keskiviikkoiltana epäviralliseen illalliskokoukseen Brysseliin, tarjolla oli äyriäisiä, pietarinkalaa ja jälkiruoaksi suklaamoussea. Pietarinkala ei... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

    KULTTUURI 25.5. 00:01 1 0

  2. Jalkapallotuloksia Ruotsin Allsvenskanista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:52 0 0

  3. Voimistelutuloksia EM-kilpailuista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:07 1 0

  4. Tomi Tuuha karsiutui täpärästi hyppyfinaalista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:02 1 0

  5. Pietarinkalaa mutta ei saalista

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 21:27 1 0

  6. Lisäpöytäkirja: Johtaako Suomea nykyään kukaan?

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 21:30 1 0

  7. Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

    PIRKANMAA 24.5. 22:31 1 1

  8. Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

    URHEILU 24.5. 22:23 1 7

  9. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 1 21

  10. Korkein oikeus poisti Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 22:11 1 1

  1. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 20:18 1 16 536

  2. Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

    KULTTUURI 25.5. 00:01 1 0 505

  3. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 1 21 406

  4. Tampereella taas patonkiskandaali!

    PIRKANMAA 24.5. 19:19 1 20 372

  5. Poliisi ihmeissään: Tähän pyramidihuijaukseen lankeavat jopa nuoret

    KOTIMAA 24.5. 16:13 1 9 366

  6. Hetkinen, miten tässä kuuluu pysäköidä? Tampereella parkkeerataan nyt eurooppalaisesti

    AUTOT 7.5. 07:43 9 85 246

  7. Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

    PIRKANMAA 24.5. 22:31 1 1 211

  8. Kuninkaanlinnasta opiskelijaravintolaan: Jenni Haukio säväytti Tampereella

    KOTIMAA 24.5. 13:25 1 2 117

  9. Yliopistossa opiskeleva ei pian voi hakea enää toista paikkaa

    KOTIMAA 24.5. 07:46 2 32 110

  10. SS: Poliisi tykittää rajusti ravintoloiden menosta - mongertamista ja kansa tuhannen päissään

    KOTIMAA 24.5. 14:30 1 18 106

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogimerkinnät löytyvät toistaiseksi täältä >>>

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 129

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 47

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79279

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot