Vesijohtoa sulatettiin lämmittimellä: Kaksi sairaalaan omakotitalon rajusta palosta
Ikaalisten keskustassa paloi omakotitalo perjantaina päivällä. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle puoli kymmenen maissa perjantaiaamuna.
Päivystävän palomestarin Teemu Turtosen mukaan palavasta talosta on toimitettu kaksi henkilöä sairaalahoitoon. Toisen henkilön vammat ovat lievät ja toisen vakavemmat.
Kyseessä on talossa asunut pariskunta, joka sai vammoja palokaasuista. Toinen heistä jäi tarkkailuun Ikaalisten terveyskeskukseen ja toinen toimitettiin keskussairaalaan. Molempien tila on vakaa.
Palokunnan saavuttua paikalle, oli 1,5-kerroksinen talo jo liekeissä, eikä sen pelastamiseksi ollut mitään tehtävissä. Turtosen mukaan talo tuhoutuu kokonaisuudessaan palossa.
Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Omakotitalo sijaitsee Eino Salmelaisen kadulla keskustan koulun vieressä.
Poliisin mukaan talon vesijohtoa oli sulatettu lisälämmittimellä. Poliisi pitää yhtenä vaihtoehtona , että lämmitin on sytyttänyt lähellä olevan materiaalin tuleen, mistä tuli on nopeasti levinnyt muualle asuntoon.
Poliisi suorittaa paikalla teknistä tutkintaa palon syttymissyyn selvittämiseksi.







Vähä kun kovilla pakkasilla antaa hanan tiputtaa niin ei varmasti jäädy.
Ja sulatus kyllä käy ilmalämmittimellä muttei millään polttolaitteilla.
Ilmoita asiaton kommentti