Potilashotelli aukesi: Nyt pääsee toipumaan neljän tähden hotelliin
- Birgit Aikio lähti Valkeakosken sairaalan ylihoitajan tehtävistä Suomen ensimmäisen potilashotellin johtajajaksi. Tällainen tilaisuus tarjotaan vain kerran elämässä, hän nauraa.
Jos sinulla olisi useamman päivän hoidot sairaalassa niin kummassa yöpyisit: vuodeosastolla tai neljän tähden hotellissa. Tämä on periaatteessa mahdollista jo nyt Tampereella, aivan yliopistosairaalan vieressä. Suomen ensimmäisen aidon potilashotellin avajaisia juhlittiin keskiviikkona 250 juhlavieraan voimin.
Norjalaisen ketjun omistaman Norlandia Care Tampere -hotellin johtaja Birgit Aikio uskoo, että tulevaisuudessa samantapaisia hotelleja tulee myös pääkaupunkiseudulle ja Oulun seudulle. Pohjoismaissa potilashotelleja toimii jo useita.
Hotellissa tarjotaan samaan hintaan täysihoito eli aamupala, lounas, päivällinen ja kevyt iltapala. Aamusauna on ylimmän kerroksen saunaosastolla. Sairaala on varannut tietyn kiintiömäärän huoneista, mutta muuten hotelli toimii kuin mikä tahansa hotelli Tampereella.
Aikio kertoo, että tavoitteena on saada kolmasosa huoneista sairaalan potilaille. Hän kertoo, että norjalaisten kokemusten mukaan hotelliyöpymiset tuovat verrattuna vuodeosastoissa yöpymiseen kahden prosentin säästön.
Taysissa alkoi potilashotellin myötä vuoden kehittämishanke, jossa tutkitaan, miten potilashotelli yhdistetään osaksi hoitopaketteja.
Lue lisää torstain Aamulehdestä.







Toivottavasti on huolellisesti rakennettu,ettei pian sisäilma sairastuta pahemmin.Nm-luiperi
Ilmoita asiaton kommentti