Päivitetty 27.1.2012 10:29, julkaistu 27.1.2012 10:27

Kymmeniä evakuoitiin - Kuoppamäentien tulipalosta vähäsiä vahinkoja

Kuva: Lukijan kuva/Mervi Könnilä
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Liikekiinteistössä Tampereen Nekalassa syttyi tulipalo perjantaina aamupäivällä.

Tampereella Kuoppamäentiellä olevassa liikekiinteistössä syttyi perjantaina aamulla tulipalo. Nekalan teollisuus- ja liikealueella olevasta rakennuksesta leimahteli liekkejä.

- Välipohjan rakenteissa näkyi liekkejä, kertoo Jyri-Jukka Ääri Tevella Oy:stä.

Rakennus evakuoitiin nopeasti ja tyhjennys sujui rauhallisesti. Kiinteistössä on useita yrityksiä.

- Meillä on töissä noin 30 ihmistä, arvioisin, että koko rakennuksessa on noin 50 henkeä töissä, Ääri arvioi.

- Rakennuksessa on tehty remonttia ja rälläköinnin yhteydessä eristeet syttyivät palamaan, kertoi palomestari Kimmo Perolahti Aamulehdelle.

Toisen kerroksen ompelimo kärsi savuvahinkoja, mutta muuten vahingot jäivät vähäisiksi. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

Palokunta sai hälytyksen noin kello 9.30 perjantaina.

Paikalla oli useita paloautoja ja myös poliisi kävi paikalla.


AVAINSANAT:

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)28.1.2012 17:06

Talon osoite on Viinikankatu 49

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 20:49

Eikä syytä huoleen. Jos vaikka huomenissa sataa ja seuraavanakin päivänä saattaa sadella mutta yleensäkin sateen jälkeen on tullut pouta, kertoi jo eräitä vuosikymmeniä sitten Maaseudun tulevaisuus-lehti. Ja eiköhän tämä pidä vielä paikkaansa vaikka muuten nämä maailman tapahtumat ovat heittäneet kuperkeikkaa tämän tästä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 20:08

Viis täysin posketonta kommenttia. Onko sillä kadunnimellä itse asian kanssa mitään tekemistä? Naurettavaa saivartelua. Pysykää asiassa.
Nimim. Tuleekohan huomenna tai ylihuomenna pouta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 17:07

Ja jos aivan tarkkoja ollaan niin tämän kiinteistön osoite saattaa olla joko Kuoppamäentie tai Viinikankatu, molemmat olette oikeassa joten älkääpä tapelko.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 16:42

viinikankatu alkaa vasta tuolla missä näkyy bensa-asema !

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 14:39

Tuon kadun osoite mistä kuva on otettu on kuoppamäentie.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 10:48

pieni mies -laulussa 49 kertaa sanotaan pieni mies,,se Kuoppamäen biisi

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 10:05

Tuon rakennuksen osoite on muuten Viinikankatu

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Ulkomaat

Solar Impulse -aurinkolentokone lähti mannertenväliselle matkalle

03232799_www

ULKOMAAT 10

STT, AFP Aurinkovoimalla toimiva lentokone Solar Impulse lähti ensimmäiselle mannertenväliselle lennolleen Sveitsistä torstaina. Koneen on tarkoitus lentää Rabatiin Marokkoon. Lue lisää


Kotimaa

Korkein oikeus poisti Keijo Suuripään lahjustuomion

KOTIMAA 10

STT Poliisiylitarkastaja Keijo Suuripään kymmenkunta vuotta voimassa ollut lahjusrikkomustuomio on purettu. Korkein oikeus (KKO) poisti oman tuomionsa kaksi vuotta oikeuskanlerin esityksen jälkeen. Lue lisää

Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

KOTIMAA 17

Tampereen Lentävänniemessä asuva Ari Huhtala kohtasi ällistyttävän näyn Lielahdenkadulla torstaina aamupäivällä. Uutuuttaan hohtavan valkoisen reunaviivan alle... Lue lisää


Talous

Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä

TALOUS 00

STT EU haluaa pitää päätöksen Kreikan eurosta eroamisesta kreikkalaisten käsissä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Tiilikaisen mukaan Kreikan uudet vaalit... Lue lisää


Urheilu

Sanni Leinonen ei laske ensi kaudella alppihiihdon A-maajoukkueesta

leinonenwww

URHEILU 00

Tampereen Slalomseuran lupaus Sanni Leinonen ei laske ensi kaudella alppihiihdon A-maajoukkueessa. Ski Sport Finlandin tiedotteen mukaan A-maajoukkueessa laskee naisista ainoastaan kokenut Tanja Poutiainen. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 222

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Yle uudistuu: Kalusto HD-aikaan, Tohloppiin fiktiotuotantoa

10855047www

KULTTUURI 01

Yle rakentaa Tampereen Tohlopista uudenaikaisen HD- eli teräväpiirtotuotannon keskuksen. Tohlopissa keskitytään jatkossa fiktion tuottamiseen. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Kunniallinen väliaika

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Maassa oli käyty pitkää sisällissotaa, jossa maan hallitus taisteli kansainvälisen tuen turvin kapinallisia vastaan. Tukijoukkojen tappiot aiheuttivat kotirintamalla sotaväsymystä, joka... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Mopoilevat koululaiset ovat oppineet jotain - Tarkastus yllättivät iloisesti

    KOTIMAA 24.5. 19:27 0 0

  2. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 19:21 1 7

  3. Tampereella taas patonkiskandaali!

    PIRKANMAA 24.5. 19:19 0 0

  4. Korkein oikeus poisti Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 19:16 1 0

  5. Ei aina pullakranssia ja kermakakkua

    RUOKA 24.5. 19:10 0 0

  6. Kaukaa tulevalle vieraalle maistuu kuuma keitto

    RUOKA 24.5. 19:10 0 0

  7. Kokoa voileipäkakku juhlapöydän suolaiseksi vetonaulaksi

    RUOKA 24.5. 19:10 0 0

  8. Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

    VIIHDE 24.5. 19:09 0 0

  9. Pienkone putosi Kajaanissa, ohjaaja loukkaantui lievästi

    KOTIMAA 24.5. 19:08 1 0

  10. Digitan huoltotyöt katkovat radiolähetyksiä - Pirkanmaalla pätkii 12. kesäkuuta

    KOTIMAA 24.5. 19:04 0 0

  1. Poliisi ihmeissään: Tähän pyramidihuijaukseen lankeavat jopa nuoret

    KOTIMAA 24.5. 16:13 1 6 7374

  2. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 19:21 1 7 6870

  3. Tässäkö ensimmäinen maa, jossa tupakanpoltto loppuu? Verot nousevat 40 prosenttia

    ULKOMAAT 24.5. 10:57 2 24 5421

  4. Yliopistossa opiskeleva ei pian voi hakea enää toista paikkaa

    KOTIMAA 24.5. 07:46 2 26 5071

  5. Hetkinen, miten tässä kuuluu pysäköidä? Tampereella parkkeerataan nyt eurooppalaisesti

    AUTOT 7.5. 07:43 9 85 3365

  6. Ostitko näitä nakkeja? Palauta myymälään

    KOTIMAA 24.5. 13:49 0 1 3207

  7. Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

    ULKOMAAT 24.5. 11:05 1 27 2652

  8. IL: 16-vuotiaan kuoleman aiheutti trukin liian kova vauhti

    KOTIMAA 24.5. 07:50 1 4 2441

  9. SS: Poliisi tykittää rajusti ravintoloiden menosta - mongertamista ja kansa tuhannen päissään

    KOTIMAA 24.5. 14:30 1 11 2314

  10. Tanssikoulun seksuaalirikostutkinta: 11 raiskausepäilyä

    KOTIMAA 23.5. 20:04 1 17 2286

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogimerkinnät löytyvät toistaiseksi täältä >>>

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 123

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 26

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 47

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79279

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot