Keltaista vilkuttaneet Mustanlahden liikennevalot aiheuttivat pahan ruuhkan
Liikenne ruuhkautui pahasti tiistaina iltapäivällä Tampereen keskustan länsipuolella, koska liikennevalot eivät toimineet Mustassalahdessa Paasikiven-Kekkosen-tien ja keskustaan ja Mustanlahden satamaan vievässä risteyksessä.
Valot saatiin jälleen toimimaan kello 16.50 aikaan.
Liikennevalot ehtivät vilkuttaa keltaista toista tuntia. Aamulehteen soittaneen autoilijan mukaan liikenne oli välillä täysin sekaisin ainakin Hämeenpuiston pohjoispäässä.
Valoihin tehtiin muutoksia
Liikennevaloihin tehtiin ohjelmistonmuutostöitä ja sen vuoksi niiden piti olla poissa käytöstä hetken aikaa iltapäivällä.
- Muutoksen jälkeen ilmeni ongelmia, eikä valoja ole saatu päälle, kertoo Heikki Ikonen Pirkanmaan Ely-keskuksesta.
Muutostöiden tavoitteena on saada aikaan parempi vihreä aalto Paasikiventielle ja muutoksia on tehty Lielahdenkadun ja Tampellan esplanadin väliselle matkalle.
Uudet valojärjestelmät ovat toiminnassa muulloin paitsi kello 14.30 - 18.









"Tulevassa tunnelissa on sadan metrin välein punaiset valot, koska siellä on niitä huoltoluukkuja - joista ei kylläkään kukaan ole tulossa, mutta punaista aaltoa ei voi pysäyttää."
Ai? Minä olen nähnyt punaisia lyhtyjä aivan toisaalla, mutta sielläkin oli myös jotain "luukkuja".
Ilmoita asiaton kommentti