Päivitetty 9.9.2011 07:09, julkaistu 8.9.2011 23:39

Puheenaihe: Ratikasta pitää jo päättää!

Kuva: JUKKA VUOKOLA
Liisa Heinänen, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Matti Olkinuora (oik.) totesi, että joukkoliikenteen matkustajalta kuluu enemmän aikaa liikennevaloihin kuin pysäkeillä pysähtelyyn. Hän arvioi, että ratikka ehtii ottaa matkustajat kyytiin 20 sekunnissa. Matkustusajat o

Tampereelle tulee ratikka, mikäli Aamulehden auditorion torstaina täyttänyt yleisö saa päättää. Yli kolme neljästä yleisöäänestykseen vastanneesta oli sitä mieltä, että Tampereella tarvitaan ehdottomasti ratikka.

Neljä viidestä äänestäneestä ilmoitti aikovansa käyttää ratikkaa mahdollisimman usein.

Panelistit eivät olleet yhtä varauksettomasti ratikan kannalla. Kaupunginvaltuutettu ja yhdyskuntalautakunnan jäsen Matti Höyssä (kok) puhui pitkään,mutta ei vastannut suoraan kysymykseen, tarvitaanko ratikkaa.

Länsilinjojen toimitusjohtaja Terhi Penttilä vastasi, että Tampereella tarvitaan joukkoliikennejärjestelmän kehittämistä.

Muut panelistit, tamperelainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Pekka Salmi (sd), Tampereen teknillisen yliopiston tutkimuspäällikkö Hanna Kalenoja ja suunnittelupäällikkö Ari Vandell Tampereen kaupungilta vastasivat kyllä kysymykseen, tarvitaanko ratikkaa.

Tampereen ratikkahanketta esitellyt konsulttiyritys Rambollin Pekka Kuorikoski arvioi, että Tampereella on ratikasta käyty ylivoimaisesti paras vuoropuhelu ja mittavin vuorovaikutusprosessi verrattuna muihin hankkeisiin, joissa hän on ollut mukana.

– Tämä on alustavan yleissuunnittelun viimeinen keskustelu, Kuorikoski totesi.

Kyse hyvinvoinnista

Yleisö oli samaa mieltä.

Heimo Rintamäki toivoi, että joukkoliikennepelissä päästäisiin eteenpäin. Hänestä pelissä ratkaisua pitäisi etsiä kysymällä, mikä vaihtoehto lisää eniten hyvinvointia.

– Tässä on kyse samanlaisesta hyvinvointitekijästä kuin puhdas vesi tai puhdas ilma.

Ville Varjo muistutti, että liikenneratkaisut ovat oleellisia seudullisen kehittymisen kannalta.

– Asiantuntijat ovat laatineet selvityksiä. Nyt tarvitaan poliitikkojen ammattitaitoa päätösten tekoon.

Kiskot myllertävät

Ratikan hinnasta heitettiin monenlaisia arvioita.

Kuorikoski antoi viralliseksi luvuksi 170–200 miljoonaa euroa. Hän puhui samaan hengenvetoon kiinteistömassan arvonnoususta ja euroista, jotka saadaan työpaikkojen ja tiivistyvän maankäytön seurauksena.

Ilmaan heitettiin Ranskan Nizzan ja Britannian Edinburghin ratikkalinjat, jotka maksoivat paljon enemmän kuin Tampere arvioi hinnaksi.

Toisaalta mietittiin, säästääkö ratikka, kun ei tarvita uusia busseja ja teitä entiseen tahtiin.

Terhi Penttinen kaipasi keskusteluun selkeää jakoa euroihin, jotka kulkevat kassan kautta ja niihin, jotka ovat laskelmissa muuten mukana. Laskennallisia euroja syntyy esimerkiksi siitä, että ihminen säästää aikaa käyttäessään joukkoliikennettä.

– Haluaisin selväksi, kuka maksaa, mitä maksaa ja koska.

Hänen puheenvuoronsa sai taputukset eivätkä ne olleet illan ainoat. Keskustelun henki oli lennokas, vaikka epäilijöitäkin oli mukana. Ratikka tuomittiin kalliiksi ja jäykäksi. Sitäkin mietittiin, miten kiskojen asennus myllertää kaupunkia.

Pekka Salmi esitti rahoitusratkaisuksi elinkaarimallia. Ratikka rakennetaan yksityisellä rahalla, ja kaupunki maksaa lainaa takaisin 20 vuotta.

Tampereen raitiotie: esimerkkejä Euroopasta ja Pohjoismaista -näyttely esillä Aamulehden aulassa perjantaina.

Tarvitaanko Tampereelle ratikkaa?

Ota kantaa!


AVAINSANAT:

Kommentit (76)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)19.10.2011 17:14

Juu ja pysäkki ehdottomasti Korkinmäen kohdalle Hervannan Valtaväylälle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.10.2011 22:43

joo ilman muuta ratikka manseen, metro ehkä olisi vähän liioittelua. Ajatelkaa Helsinkiä ilman ratikkaa tai Metroa, H:gissä oli aikanaan paljon metron vastustajia mutta nyt tiedetään että rakentamispäätös oli oikea.
Ja se kevyt ratikkaraide/linja voisi kulkea joissain paikoin vaikka yläilmoissa esim. teiden tms.rakennelmien yli kuten isossakin maailmassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.10.2011 16:10

Tampere on väetömäärältään käpykylä. Vaikka laskelmissa on otettu huomioon ikään kuin Hervannan ja Lielahden koko väestö vaihtaa aamuin illoin paikkaa, niin siltikin ratikka on vielä pitkän aikaan tarpeeton.

Keskustan alueelle pitäisi saada kolminkertainen määrä asukkaita, suunnitellun reitin varrelle joka metrille asutusta, Hervannan ja Lielahden asukasmäärä niin ikään kolminkertaiseksi, niin silloin ollaan lähellä niitä matkustajamääriä, mitä ratikalta odotetaan.

Käykää hyvät ihmiset katsomassa bussien matkustajamääriä 08-09.30 ja 15.00-17.00 aikojen ulkopuolella, niin näette, että ne kulkevat puolityhjillään.

Suunniteltu yksityisautoilun kielto keskustan alueella ei ole tätä päivää.

Maailmalla kulkiessa kun pitää silmänsä auki ja tekee havintoja. Ei voi muuta kuin ihmetellä Tampereen tunneli- ja ratikkahanketta. Tilanteeseen nähden täysin järjettömiä suunnitelmia, mutta jos mietitään keitä nämä hankkeet henkilökohtaisesti hyödyttävät, niin sitten ymmärtää asian.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.9.2011 04:39

Ratikka on turvallisin massa-joukkokuljetusmuoto.Luotettava ja nopea,eika tarvitse huolehtia liukkaan kelin vaaroista niinkuin bussilla kuljettaessa.Ei tarvita diiselin polttoaineen varastoimista.Eika myoskaan ratikalta vaadita oljyn vaihtoja,niinkuin busseilta.Kulku on myoskin tasaisempaa,kuin mukulakivilla ajaminen.Paljon taloudellisempi "ratikka ratkaisu".

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.9.2011 07:01

Ei ole mikään kiire päättää.

Köyhtyvällä Tampereella ei ole varaa mihinkään megalomaanisiin hankkeisiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.9.2011 22:28

"Laittakaa lippujen hinnat järkevälle tasolle, niin löytyy matkustajia. Kertalipun 2,50e on naurettava summa, monissa Euroopan maissa kertalippu on noin euron. turistit ovat kauhistelelleet hintoja paikallisten ohella."

Ensin täytyisi saada miljoonia euroja vuodessa lisää määrärahoja joukkoliikenteeseen, muuten hyvä ehdotus. Huomattakoon, että NYC:ssä kertalippu maksaa $ 2.50 ja Tukholmassa alk. 36 kr = 3,6 ?.
?"Kaikki eivät halua ostaa kuukausilippua, kun voi käyttää monesti pyörääkin, tai asuu muutaman kilometrin päässä keskustasta."
Miltäs kuulostaisi päivälippu 5 ?, voimassa koko seudulla? Minä kannatan sellaista mallia.
"Rahaa tuhlataan kaiken maailman digitaalisiin aikataulunäyttöihin, jotka näyttävät vakuuttavilta, mutta eivät toimi."
Ei se näyttö siinä ole pointti vaan koko infojärjestelmä, jonka avulla bussit saavat liikennevaloetuuksia ja siten yhden linjan liikenteessä tarvitaan aiempaa vähemmän busseja ja kuljettajia, mitä kautta tulee säästöä ja lisää lipputuloja (koska nopeampi kyyti). Sitä paitsi offline-tunneilta palveluntuottaja, yksityinen firma maksaa sakkoa.
"Mikä kiire ratikalla muka on ? Bussiliikenne toimii aivan hyvin tällä hetkellä Tampereella. Miksi pilata hyvää nykyistä joukkoliikenneratkaisua, koska ratikan rakentamiskustannukset on pois bussiliikenteen kehityksestä."
Päin vastoin. Bussiliikenne tarvitsee rungokseen raideliikennettä. Tampereen joukkoliikenteen runkona on ollut alkuajoista saakka linja Epilä-keskusta-Sammonkatu, nykyään lisäksi Lielahti-Lentävänniemi ja etelässä Hervanta. Bussiliikenne ei ole tarpeeksi luotettava eikä tilava liikenneväline hoitamaan tämän käytävän tarpeita, ja rakentamalla ratikka säästetään päällekkäisten bussilinjojen liikennöinnistä - ne voidaan ajaa entistä kattavammalla reitistöllä muualla.
"Pari viikkoa sitten julkistettu esitys linja-autoreitistöstä on hyvä ja kattaa lähes kaikkien tamperelaisten tarpeet. Sitä tulee nyt viedä eteenpäin ja unohtaa ratikka. Aamulehden pääkirjoitussivulla oli realistinen juttu ratikan tarpeellisuudesta ja sen hinnasta. Eli perusjuttu on nyt ensin selvittää ja esittää ratikan todelliset rakentamis- ja käyttökustannukset."
Esitetty linja-autoreitistö maksoi sellaiset n. 10 miljoonaa euroa vuodessa enemmän kuin ratikan liikennöintikustannukset. Lyhyellä matikalla ratikan investointi on maksettu pois 20 vuodessa, jonka jälkeen tulee vain säästöä verrattuna tuohon kehitettyyn bussijärjestelmään.
"Uskooko joku aivan tosissaan, että ratikka tulisi kulkemaan 7,5 min vuorovälein? Eihän nykyisiin busseihinkan riitä matkustajia tuollaisella vuorovälillä. "
Uskoo, koska ratikka kulkisi sillä runkolinjalla, jossa kulkee nykyään busseja ruuhka-aikaan parin-kolmen minuutin välein (Pispalanharju, Hervanta). Sammonkadulla ja Lielahdessakin kulkee busseja kymmenen vuoroa tunnissa = keskimäärin 7,5 min välein. Suurin osa näiden linjojen matkustajista tulee muuten ratikkalinjan varresta kyytiin.
"Ratikan rakentaminen tämän kokoiseen kaupunkiin ei ole kannattavaa, varsinkin kun kaupungissa on toimiva bussi-verkosto."
Jostain syystä ammattilaiset vuoden selvittelyn jälkeen ovat päätyneet tasan päinvastaiseen tulokseen. Taidan uskoa konsulttia enemmän kuin mutu-tuntumaasi.

"Ei mitään ratikoita tänne kaupungin ruuhkaiseen liikenteeseen. Ahdasta on keskustassa jo muutenkin Hyvin pärjätään ilman. Bussit kulkee."

Outo logiikka. Jos tarkastellaan yhden raitiovaunukaistan välittämää henkilömäärää, päästään samanlaiseen lukemaan kuin 8-kaistaisella moottoritiellä. Hämeenkadusta ei ikinä sellaista tule, sen sijaan raitiokiskot asentamalla -- henkilöautojen kustannuksellakin -- kadun välityskyky kasvaa. Autot pois ahtaasta ydinkeskustasta (läheisiin parkkihalleihin), joukkoliikenne vapauttaa tilan kaikkien käyttöön.

"-kuinka suuri väkimäärä asuisi ratikkaliikenteen läheisyydessä??-miten ratikka liikkuisi talvella. Junaliikennekin seisoo useasti talvikeleillä."

Noin 60000 tamperelaista asuisi ratikan ENSIMMÄISEN linjan varrella, eli karkeasti lähes kolmasosa. Helsingissä raitioliikenne toimii maanpäällisistä joukkoliikennevälineistä parhaiten, ratikka kulkee vaikka bussit sutisivat ja junat jäätyisivät. Tämä siitä huolimatta, että sikäläinen rataverkko on museokamaa.

"Ratikan hinnalla saisi todennäköisesti kokonaan ilmaisen bussiliikenteen."

Kymmeneksi vuodeksi. Lämmittää yhtä paljon kuin housuihin pissiminen talvella.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.9.2011 19:42

"Joukkoliikennetaloutta on tavallisen tallaajan mahdoton ymmärtää."

Amen. Mutta autuaitahan ovat uskossaan vahvat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.9.2011 16:54

Tulevaisuuden bussit kulkee sähköllä (ilman johtoja) ja niiden joustavuus on aivan eri luokkaa kuin ratikan, joka palvelee vain 10%tia tamperelaisista. Siis 90 % maksaa siitä, saamatta mitään hyötyä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.9.2011 11:20

ehdottomasti ratikka, päästäisiin vihdoinkin kehityksessä eteenpäin ja tästä jääräpäisestä perustamperelaisesta kehityksen vastustamisesta pikkuhiljaa pois.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.9.2011 03:48

Ratikka ja polkupyörät,
PELASTAVAT
Tampereen

Halleluja, uskonne on vahva, Tampereen "taivassa"
TAVATAAN, toisia yksinkertaisia

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6 7 8

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Ulkomaat

Kolmikymppinen Facebook-miljonääri halutaan pitää poissa Yhdysvalloista ikuisesti

03231650_www

ULKOMAAT 10

Osa Yhdysvaltain senaattoreista on suivaantunut nuorelle miljonääri Eduardo Saverinille pahan kerran. Vireillä on lakiesitys, joka pitäisi Facebookilla miljoonia tahkonneen... Lue lisää


Kotimaa

Miksi verkostot vetävät? Syynä ovat asiasisältö ja uudet ihmiset

COLOURBOX3347793_www

KOTIMAA 10

Korkeasti koulutetut verkostoituvat, mutta mikä saa heidät liittymään erilaisiin yhteisöihin. Asiaa on selvitetty laajassa tutkimuksessa. Lue lisää

Syyttäjä vaatii Fouganthinelle vankeutta - Vapautui kolmoismurhatuomiosta 2009

KOTIMAA 10

STTSyyttäjä vaatii Nikita Fouganthinelle vankeusrangaistusta kahdesta pahoinpitelystä ja tuhotyöstä. Syytteitä puitiin torstaina Helsingin käräjäoikeudessa. Lue lisää


Talous

Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä

TALOUS 00

STT EU haluaa pitää päätöksen Kreikan eurosta eroamisesta kreikkalaisten käsissä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Tiilikaisen mukaan Kreikan uudet vaalit... Lue lisää


Urheilu

Sanni Leinonen ei laske ensi kaudella alppihiihdon A-maajoukkueesta

leinonenwww

URHEILU 00

Tampereen Slalomseuran lupaus Sanni Leinonen ei laske ensi kaudella alppihiihdon A-maajoukkueessa. Ski Sport Finlandin tiedotteen mukaan A-maajoukkueessa laskee naisista ainoastaan kokenut Tanja Poutiainen. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 222

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

IS: Janne Kataja jätti avioerohakemuksen vain kaksi viikkoa hääpäivän jälkeen

wwwkataja

VIIHDE 14

Radio- ja televisiojuontaja Janne Kataja eroaa vaimostaan neljän avioliittovuoden jälkeen, kertoo Ilta-Sanomat. Pariskunta vietti kaksi viikkoa sitten hääpäiväänsä. Lue lisää


Kulttuuri

Yle uudistuu: Kalusto HD-aikaan, Tohloppiin fiktiotuotantoa

10855047www

KULTTUURI 00

Yle rakentaa Tampereen Tohlopista uudenaikaisen HD- eli teräväpiirtotuotannon keskuksen. Tohlopissa keskitytään jatkossa fiktion tuottamiseen. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Kunniallinen väliaika

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Maassa oli käyty pitkää sisällissotaa, jossa maan hallitus taisteli kansainvälisen tuen turvin kapinallisia vastaan. Tukijoukkojen tappiot aiheuttivat kotirintamalla sotaväsymystä, joka... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Ampumaurheilutuloksia haulikkolajien EM-kilpailuista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 18:38 0 0

  2. Kolmikymppinen Facebook-miljonääri halutaan pitää poissa Yhdysvalloista ikuisesti

    ULKOMAAT 24.5. 17:52 1 0

  3. Miksi verkostot vetävät? Syynä ovat asiasisältö ja uudet ihmiset

    KOTIMAA 24.5. 17:41 1 0

  4. Aivot alkavat toimia samaan tahtiin - Voimakkaat tunteet tarttuvat ihmisestä toiseen

    TERVEYS / SEKSI 24.5. 17:34 2 0

  5. Kovalaiselta poksahti kone, Räikkönen pysyi varikolla

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 12:57 0 0

  6. Syyttäjä vaatii Fouganthinelle vankeutta - Vapautui kolmoismurhatuomiosta 2009

    KOTIMAA 24.5. 17:32 1 0

  7. Solberg ja Latvala kärjessä aika-ajossa

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 12:29 1 0

  8. Vaasantie jälleen kokonaan auki liikenteelle: Neljä autoa rysäytti yhteen

    KOTIMAA 24.5. 17:30 1 1

  9. Nyt suosikkiohjelman voi katsoa myös puhelimesta - Lumia 900 myyntiin Suomessa huomenna

    KOTIMAA 24.5. 17:21 1 0

  10. F1-tuloksia Monacosta

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 17:27 1 0

  1. Poliisi ihmeissään: Tähän pyramidihuijaukseen lankeavat jopa nuoret

    KOTIMAA 24.5. 16:13 1 5 6950

  2. Tässäkö ensimmäinen maa, jossa tupakanpoltto loppuu? Verot nousevat 40 prosenttia

    ULKOMAAT 24.5. 10:57 2 22 5302

  3. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 17:05 1 1 4982

  4. Yliopistossa opiskeleva ei pian voi hakea enää toista paikkaa

    KOTIMAA 24.5. 07:46 2 26 4947

  5. Ostitko näitä nakkeja? Palauta myymälään

    KOTIMAA 24.5. 13:49 0 1 3181

  6. Hetkinen, miten tässä kuuluu pysäköidä? Tampereella parkkeerataan nyt eurooppalaisesti

    AUTOT 7.5. 07:43 9 85 3120

  7. Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

    ULKOMAAT 24.5. 11:05 1 27 2609

  8. IL: 16-vuotiaan kuoleman aiheutti trukin liian kova vauhti

    KOTIMAA 24.5. 07:50 1 4 2415

  9. Tanssikoulun seksuaalirikostutkinta: 11 raiskausepäilyä

    KOTIMAA 23.5. 20:04 1 17 2271

  10. SS: Poliisi tykittää rajusti ravintoloiden menosta - mongertamista ja kansa tuhannen päissään

    KOTIMAA 24.5. 14:30 1 10 2195

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogimerkinnät löytyvät toistaiseksi täältä >>>

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 123

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 26

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 47

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79278

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot