*

Aamulehti
Päivitetty 24.8.2011 09:13, julkaistu 24.8.2011 09:11

Lääkäreiden koulutuksessa tulisi varautua syövän hoitoon

Päivi Pihlajarinne, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin syövänhoidon vastuualueen johtaja, ylilääkäri Pirkko Kellokumpu-Lehtisen mukaan Radius on ollut niin täynnä toimintaa, että sinne ei enää mahdu vastaanottoja.

– Toimistotiloista täytyy tehdä vastaanottoja, ja paria uutta sädehoitobunkkeriakin esitetään, Kellokumpu-Lehtinen kertoo.

– Vajaat 2 000 uutta potilasta tarkoittaa lähes sädehoitokoneellista potilaita, Kellokumpu-Lehtinen vertaa.

Taysin syövän hoitoon erikoistuneessa Radiuksessa onkin muun muassa koulutettu hoitajia suun kautta annettavien syöpälääkkeiden antamiseen. Radiuksessa on myös aloitettu hoitajavetoinen ohjepoliklinikka, jonka pyrkimyksenä on madaltaa potilaan kynnystä ottaa yhteyttä.

Tarve kasvaa

Syövänhoidon tarve kasvaa väestön ikääntyessä. Eilen Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa syövän hoitoon tutustunut sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) uskoo, että lisääntyvään hoitoon on yritetty varautua.

Ennakointia on tehtävä pitkälle tulevaisuuteen, sillä esimerkiksi lääkärin koulutukseen saattaa mennä jopa 12 vuotta.

– Suurin haaste on, että meillä riittää osaavia ammattihenkilöitä joka puolelle Suomea. Tampereella on hyvä tilanne, mutta samanlaista tilannetta ei ole kaikkialla, Risikko sanoo.

Lue lisää keskiviikon Aamulehdestä!


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)25.8.2011 11:43

Mitähän tällä "täysimittaisella lääkärikoulutuksella" tarkoitetaan? Kyllä Tampereelta ihan "täysimittaisia" lääkäreitä valmistuu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)25.8.2011 08:15

Tampereella pitäisi muutenkin aloittaa täysimittainen lääkärikoulutus samaan tapaan kuin Helsingissä, jotta voimme paremmin vastata tulevaisuuden haasteisiin.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti















Uutisia

  1. Kerry vieraili Israelissa jo neljättä kertaa

    ULKOMAAT 23.5. 17:43 0 0

  2. Rosberg Monacon gp:n molempien harjoitusten nopein

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 13:29 0 0

  3. Britanniassa sotilaan pään katkaisseet islamistit tuttuja maan turvallisuuskoneistolle

    ULKOMAAT 23.5. 17:41 0 0

  4. Judon ranskalainen päävalmentaja muuttaa Tampereelle

    URHEILU 23.5. 17:33 0 0

  5. Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 17:13 0 0

  6. Ruotsin radio: Tukholman mellakoiden vakavimmasta rikoksesta epäillään suomalaista

    ULKOMAAT 23.5. 17:23 0 0

  7. Tullikamarin kulttuurikeskuksen laajennuksen tarveselvitys hyväksyttiin

    PIRKANMAA 23.5. 17:06 0 0

  8. Poliisi: Ulkomaalaisten varasryhmien määrä lisääntyy kesällä – Nämä lähtevät vorojen matkaan

    KOTIMAA 23.5. 17:02 0 0

  9. Tampereen kaupunki tarjoaa Tammerkosken sillalla -tapahtuman maksuttomat tilaisuudet

    PIRKANMAA 23.5. 17:03 0 0

  10. Hyypiä: Ei Saksalla ole omaa viisasten kiveä

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 16:58 0 0

  1. Saippuasarjasivustosta 20 euron tuotto – MTV vaatii 50 000 korvauksia

    KOTIMAA 23.5. 08:23 6 40 8503

  2. IL: Poika suuttui, kun ei päässyt keinuun – puukotti neljäsluokkalaista tyttöä

    KOTIMAA 23.5. 09:15 0 8 5411

  3. Maakuntamuseo määräsi: Pispalan uittotunnelin graffitit pitää säilyttää!

    PIRKANMAA 23.5. 12:18 4 25 4241

  4. Brutaalin hyökkäyksen selvittely jatkuu Lontoossa - pelko terrorismista heräsi

    ULKOMAAT 23.5. 08:08 6 11 3284

  5. Koulutetut naiset maksavat pätkätöistään hautaan asti

    KOTIMAA 23.5. 07:00 1 40 3224

  6. Tamperelaismies kuoli työtapaturmassa Siivikkalan koulun laajennustyömaalla

    KOTIMAA 22.5. 17:19 3 28 3094

  7. Tapparan uusi hankinta joutui vankilaan Yhdysvalloissa

    KIEKKO 22.5. 16:20 1 38 2922

  8. Kadulle kaatunutta naista auttanut somalimies sai kimppuunsa kaksi suomalaista

    KOTIMAA 23.5. 13:34 0 12 2851

  9. Lipsahdus Helmi-järjestelmässä: Koululaiset näkivät kevättodistuksensa ennakkoon

    PIRKANMAA 23.5. 11:56 0 18 2779

  10. Kuudelle oireita hulluruohosta – ”En muista ensimmäisistä päivistä mitään”

    KOTIMAA 23.5. 07:42 0 38 2759

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Tampere

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot