Tampereella lapsia ei enää aiota siirtää erityisopetukseen, vaan tuki järjestetään lapsen luo lähikouluun

Kevään kuumasta koulukeskustelusta voisi päätellä, että Tampereella on menossa suuri taistelu erityiskoulujen puolesta. Kaupunki ajaa niitä alas, vanhemmat puolustavat.

Sitä ei ole tuotu esiin, että Tampereella (ja Turussa) on muuhun Suomeen nähden epätavallisen monta erityiskoulua.

Kansainvälinen suuntaus kantaa nimiä inkluusio ja integraatio. Pyrkimys on kaikkien opettamiseen yhdessä. Onko Tampere enemmänkin eristyksellinen, kun se luottaa erityislaitoksiin?

– Perinne tietenkin vaikuttaa, mutta tilanne on Tampereella monin osin jo varsin integraatiota suosiva. Vain noin 40 prosenttia vahvaa tukea tarvitsevista oppilaista käy erityiskoulua, Tampereen kaupungin opetuspäällikkö Veli-Matti Kanerva huomauttaa.

Mitä lakkautetaan?

Nyt prosenttia ilmeisesti edelleen yritetään pienentää vedoten uuteen, lähiopetusta korostavaan perusopetuslakiin.

Kanerva olikin kovassa paikassa viime viikolla Liisanpuiston koululla, kun vanhemmat painostivat häneltä vastausta siihen, ollaanko kaupungin kolmea erityiskoulua sulkemassa.

– Lakkauttamisesta ei ole syytä tässä vaiheessa puhua, hän toistaa edelleen.

Mutta jatko kuulostaa siltä, että syytä on:

– On hyvin mahdollista, että kun oppilaan tukemiseen liittyvät järjestelyt voidaan siirtymäkauden jälkeen järjestää oppilaan asuinpaikan lähellä, laadukkaasti ja joiltakin osin jopa paremmin, ei erillisille erityiskouluille ole tarvetta.

– Tämä ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että erityisiä tukipalveluja ei tarvittaisi. Ne vain on lainsäädännön mukaisesti järjestettävä lähikouluperiaatteen mukaisesti siirtämättä oppilasta erityisopetukseen. Nykyisin ei siis enää tehdä päätöksiä lapsen siirtämisestä erityisopetukseen; nyt lainsäädäntö edellyttää tuen järjestämistä lapsen luokse.

Erityiskoulujen oppilaiden vanhemmille kerrotaan Tampereella, etteivät resurssit välttämättä riitä niin erityiskoulujen ylläpitoon kuin senkin takaamiseen, että jokainen oppilas voi käydä koulunsa mahdollisimman lähellä kotia.

Erityispedagogiikan professori Markku Jahnukainen Jyväskylän yliopistosta ei kuitenkaan vedä yhtäläisyysmerkkejä inkluusion ja lähikoulun väliin. Ja hänen mielestään lähikouluidea toimii jo nyt Suomessa suhteellisen hyvin.

Professori myös torjuu käsityksen, että uusi laki ajaisi kuntia sulkemaan erityiskoulut.

– Kyse on kuntien valitsemasta erityisopetuksen strategiasta. Kunta tai muu koulutuksen järjestäjä päättää, miten lain velvoitteet halutaan toteuttaa.

– Hyvin toteutettu erityiskoulun purku kuitenkin takaa vastaavat palvelut yleiskoulussa. Se, pystytäänkö tämä todella toteuttamaan, on varmasti monen mielessä.

Enemmän Jahnukainen pelkääkin, että Tampereen tapaisissa kaupungeissa halutaan nyt säästää ”omia” rahoja, joita kaupunki on käyttänyt erityisopetukseen yli valtionosuuksien. Kanerva torjuu:

– Säästöjä ei lainsäädännön ja opetussuunnitelmauudistuksen kautta tavoitella. Kaikki tunnustavat, että uudistus päinvastoin edellyttää lisäresurssointia varsinkin uuteen toimintatapaan siirtymisen vaiheessa.

Ei kai pakolla?

Kanerva korostaa myös sitä, ettei järjestelmän uudistamisella ajeta ”pakkointegraatiota”.

– Mutta mahdollisuus integraatioon tulee olla kaikilla oppilailla. Erillisissä erityiskouluissa tätä mahdollisuutta ei kyetä järjestämään.

Toisaalta opetuspäällikkö ymmärtää vanhempien tyytyväisyyden erityiskoulujen olemassaoloon:

– On hienoa, että vanhemmat antavat luottamuksensa niille kouluille ja opettajille, joissa omat lapset opiskelevat. Samalla on hyvin ymmärrettävää, että muutosvaihe koetaan hankalaksi oman lapsen kannalta.

Tosin keskustelu uudesta laista on saanut osan vahvaakin tukea tarvitsevien oppilaiden vanhemmista kyselemään entistä enemmän erityisopetuksen perään osana tavallisia kouluja. Väittelyssä on jo muutakin mustaa ja valkoista.