*

Aamulehti
Päivitetty 6.3.2013 07:13, julkaistu 6.3.2013 07:10

Analyysi: Riskirahasto tarjoaisi monia etuja

Kuva: TIINA SOMERPURO/KL
Heikki Ikonen, kirjoittaja on vapaa toimittajaLähetä palautetta toimittajalle
Presidentti Niinistö näytti riskisijoittamisen mallia ostamalla osuuden hollolalaisesta kylmäkalusteyrityksestä. Kuvassa kylmiön levyjä.

1. Julkista ja yksityistä rahaa keräävä riskirahasto laskisi kasvuyrityksiin sijoittamisen kynnystä.

2. Suomalaisen sijoittamiskulttuurin puutteesta kertoo, että pankkitileillä lojuu yli 70 miljardia inflaation syötävänä.

3. Valtiolle riskirahastomalli on järkevä tapa tehdä teollisuuspolitiikkaa, koska sen ei tarvitse toimia yrittäjänä.

Hallituksen selvitysmies Pekka Ala-Pietilältä tilaama kasvuraportti esittää, että Suomeen perustettaisiin alkuvaiheessa oleville kasvuyrityksille rahasto. Se keräisi vuosittain 24-40 miljoonaa valtiolta ja 36-60 miljoonaa yksityisiltä. Ehdotus on mainio monelta kannalta.

Kasvuyhtiöt ovat vastanneet viime vuosina Suomessa puolet työllisyyden lisäyksestä. Mullistavat innovaatiot syntyvät usein pienissä kasvuyhtiöissä, tuoreimpina esimerkkeinä Google ja Facebook. Sen jälkeen ne eivät ole enää pieniä.

Sauli Niinistö näytti riskisijoittamisen mallia ostamalla osuuden hollolalaisesta kylmäkalusteyhtiöstä 160 000 eurolla. Harvalla on kuitenkaan varaa tuon mittaluokan sijoitukseen, ja pienellekin kasvuyhtiöille sitä vaatimattomammat summat ovat merkityksettömiä. Rahastomallissa sijoittaminen onnistuu vähemmällä, koska rahoittajia on paljon.

Varakkaankin kansalaisen ongelma on helposti se, ettei kiehtoviin sijoituskohteisiin törmää. Rahoituskokemuksen puute luo epävarmuutta – syystäkin. Jos rahoittaja panostaa yhteen kohteeseen ison osan varallisuudestaan, riskitaso on liian korkea. Moni kotitalous tuskailee tänään Talvivaaran omistustaan. Sormensa polttanut ei herkästi kokeile onneaan uudestaan.

Omistusten hajautus on paras tapa hallita riskejä. Silloin niitä on myös helpompi ottaa. Riskirahasto keräisi sijoittajat ja yritykset laajoiksi ryppäiksi osakerahastojen tapaan. Kasvuyrityksissä epäonnistumisia tulee eteen väistämättä enemmän kuin menestystarinoita, mutta ne voivat korvata tappiot moninkertaisesti. Pätevä riskisijoittaja jää pitkällä aikavälillä voitolle.

Riskirahaston olisi myös tarjottava kokemattomille yrityksille liiketoimintaosaamista, jonka puute on usein niiden suuri heikkous. Siten toimivat ammattimaiset yksityiset riskirahoittajat. Tällaista ammattitaitoa ei joka oksalla kasva, mutta isolla rahastolla on varaa palkata tehtävien tasolla olevaa väkeä.

Suomessa on perätty kasvun veturiksi valtiovetoista teollisuutta, mikä edellyttää virkamiesten ja poliitikkojen toimivan yrittäjinä. Toimintamallin tulokset avoimessa taloudessa ovat vähintään ristiriitaiset. Valtion on helppo kerätä pääomia, mutta siitä on pitkä matka kannattavaan liiketoimintaan.

Riskirahastomallin etu on, että yritysten ideoinnista ja kehityksestä vastaavat yrittäjät. Eivät yksityiset riskirahoittajat ja investointipankitkaan luo yrityksiä, ainoastaan rahoittavat ja tukevat niitä. Menestys vaatii pätevyysalueensa ja rajojensa tuntemista.

Suurin osa suomalaisista kasvuyrityksistä ei kiinnosta kansainvälisiä riskisijoittajia, koska olemme pieni reunatalous, ja kielimuurikin haittaa. Näin siitä huolimatta, että Suomi on hyvä alusta kasvuyrityksille, alkaen väestön korkeasta koulutustasosta. Mutta on Suomella rahaa omastakin takaa – yli 70 miljardia lojuu pankkitileillä inflaation syötävänä. Sijoittamiskulttuuri vain kaipaa kehitystä.

Rahastomuotoista riskirahoitusta voivat kehittää muutkin kuin valtio. Alueelliset riskirahastot - vaikkapa Pirkanmaan kattava – olisivat yhtä perusteltuja. Kuntien ja yksityisten sijoittajien vain pitäisi lähteä yhteistyöhön. Alueellinen rahasto voisi olla piensijoittajille jopa valtakunnallista houkuttelevampi, koska yritysten seuraaminen olisi kotikulmilla helpompaa. Se madaltaisi sijoittamisen kynnystä.

Julkinen sektori voi osallistua riskirahastoon velkarahalla, koska kyseessä on tuottava investointi, ja Suomi saa luottoa nyt pilkkahintaan. Viime aikoina teollisuuspolitiikan rahoitusmalli on ollut valtion laatuyhtiöiden myyminen, mikä on merkinnyt mittavaa omistusten ja osinkotulojen menetystä. Lypsävää lehmää ei pidä teurastaa, niitä täytyy hankkia lisää.


AVAINSANAT:

Kommentit (0)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti














Uutisia

  1. Obama varoitti Eurooppaa ja puolusti urkintaohjelmaa Berliinissä - katso kuvakooste

    ULKOMAAT 19.6. 20:04 0 0

  2. William ja Kate eivät tiedä lapsensa sukupuolta

    ULKOMAAT 19.6. 20:01 0 0

  3. Liikenne Nelostiellä totaalisen jumissa, älä mene tänne autolla

    KOTIMAA 19.6. 20:07 0 1

  4. Virkamies: Himas-rahoitus synnytti pelkoa Akatemiassa

    KOTIMAA 19.6. 19:57 0 0

  5. Henkilökunta sammutti palonalun Vaasan keskussairaalan teholla

    KOTIMAA 19.6. 19:57 0 0

  6. Islanti jatkaa sillivalaiden tappamista

    ULKOMAAT 19.6. 19:58 0 0

  7. Iranilaiset villiintyivät pääsystä jalkapallon MM-kisoihin

    ULKOMAAT 19.6. 19:23 0 0

  8. Ryanair teki jättimäiset lentokonekaupat

    ULKOMAAT 19.6. 19:20 0 0

  9. Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui

    URHEILUSÄHKEET 19.6. 18:08 2 1

  10. Tero Pitkämäen kylkivamman leikkaus onnistui

    URHEILUSÄHKEET 19.6. 16:29 0 0

  1. Parkkikohu jatkuu: ”Japanin Mersu” valtasi kolme invapaikkaa Tampereen Lielahdessa

    KOTIMAA 19.6. 11:24 0 93 18496

  2. 16-vuotias isonen käytti tyttöä seksuaalisesti hyväkseen rippileirillä

    KOTIMAA 19.6. 13:40 0 20 16552

  3. Iso määrä Aamulehtiä myöhässä painon ongelmien vuoksi, näköislehti avoinna kaikille

    PIRKANMAA 19.6. 13:40 3 54 10387

  4. Rekka yritti liian matalan sillan ali Tampereella – katso kuva

    KOTIMAA 18.6. 21:19 3 72 6965

  5. Hurja takaa-ajo päättyi yllättävästi: Poliisi löysi metsästä toiset rikolliset

    KOTIMAA 19.6. 15:26 5 33 6416

  6. Liikenne Nelostiellä totaalisen jumissa, älä mene tänne autolla

    KOTIMAA 19.6. 20:07 0 1 5353

  7. 72-vuotias kaahasi moottoripyörällä järjetöntä ylinopeutta

    KOTIMAA 19.6. 13:13 0 15 4910

  8. Iso, pitkälle automatisoitu huumeviljelmä paljastui – Epäiltynä yli 80 henkilöä

    KOTIMAA 19.6. 16:25 0 13 4759

  9. Tuukka Raskista napattiin upea ja osuva kuva viime yön kierroksella – Katso kuvalinkki

    KIEKKO 18.6. 14:41 1 1 3891

  10. Kahdelle invapaikalle pysäköinyt kohujulkkis: “Valtaan aina kaksi parkkiruutua Mersulleni!”

    KOTIMAA 13.6. 09:39 5 266 3446


Pääkirjoitukset

Tuoreimmat blogit

Sää

 



Uutisia

Lue nämäkin

Mobiilisivusto
 
-

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

 :
www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot