*

Aamulehti
Päivitetty 5.3.2013 07:12, julkaistu 5.3.2013 07:10

Asiakasta ei pidä harhauttaa

Tampereen kaupungin kotihoidon maksuista on syntynyt pahaa mieltä ja aivan aiheesta. Kaupunki kertoi tiedotteessaan 6,5 prosentin hinnankorotuksesta, vaikka maksut joillakin asiakkailla puolitoistakertaistuivat. (AL 3.3.2013)

Menettelytapa ei ole hyvää tiedottamista. Kotihoidon maksujen tuloista riippuva maksutapa on toki monimutkainen, mutta se on heikko peruste harhaanjohtavan tiedon antamiselle. Kaupungin pitää kyetä perustelemaan päätöksensä ymmärrettävästi, ilman että aiheutetaan turhaa hätäännystä.

Sinänsä kaupungin pyrkimys säästöihin ja tulojen lisäämiseen on ymmärrettävä. Korotus saattaa myös vähentää vähän palvelua tarvitsevia asiakkaita. Etenkin jos yksityisen palvelun voi kotitalousvähennyksen jälkeen ostaa samaan hintaan tai jopa edullisemmin.

Korotusta perustellaan myös sillä, että vaikka indeksikorotukset on tehty, edellinen tasokorotus on vuodelta 2003.

Pitkä väli aiheuttaa ison nostopaineen. Ehkä maksuja pitäisi tarkastella hivenen useammin.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)5.3.2013 10:24

PALVELUSTEN HINNOITTELUSSA PITÄÄ OLLA TARKKANA!


Miksi palvelusten hinnat karkaavat sitten kustannuskehityksestä, jos inflaatio on sitten hinnoittelussa jo huomioitu?

Olen eri tilaisuuksissa korostanut tuottavuuden kehittämisen vaatimusta. Tämäkin tapaus taas osoittaa, että ellei tuottavuuden kehityksestä kanneta huolta, niin tuppaa syntymää tarvetta maksujen tasokorotuksiin.

Olenkin jo pidempään ihmetellyt minin tämä tuottavuuden parantamista koskeva asia on esim. Tampereen kaupungissa tämän tilaaja-tuottajamallin aikana hukkaantunut?

Lisäksi on palveluiden hinnoittelussa jatkuvasti kiinnitettävä myös huomiota palveluiden hinnoitteluun kustnnusten kuitenkin kasvaessa.
Muistan erään esimerkin ajalta jolloiun olin itsekin vielä sorvin ääressä.

Niin silloin inflaatio oli vuosittain aivan toista luokkaa kuin nykyisin. Poliitikot tekivät politiikkaa ja päättivät yhtenä vuonna jättää linja-autolippujen hinnat tarkistamatta. Mitähän siitä seurasi?

Siittä seurasi hirveä kalapaliikki, kun jouduttiin tosiasioiden eteen parinvuoden takaisesta tasosta hintoja tarkastettaessa ja korotettaessa.


Antti Puisto

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti














Uutisia

  1. Latvala: Tallilla ei ole ykkös- tai kakkoskuskia

    URHEILU 23.5. 13:26 0 0

  2. Tampereen Teatterissa kävi 111 780 katsojaa – nousua 35 prosenttia

    KULTTUURI 23.5. 13:10 0 0

  3. Koulu kielsi kännykät – Syynä kiusaaminen

    KOTIMAA 23.5. 13:05 0 0

  4. Poliisi kaipaa havaintoja: Henkilöauto törmäsi polkupyöräilijätyttöön ja häipyi paikalta

    KOTIMAA 23.5. 13:00 0 0

  5. IEA kehui Suomen energiapolitiikkaa

    TALOUS 23.5. 13:03 0 0

  6. Tuomioja: Olisin valmis myöntämään turvapaikan afganistanilaisille tulkeille

    KOTIMAA 23.5. 12:58 0 0

  7. HS: Myrkytystietokeskukseen tullut kymmenen uutta hulluruohoepäilyä

    KOTIMAA 23.5. 12:57 0 0

  8. Rekan ja kahden henkilöauton kolari Loviisassa: kaksi kuollut ja yksi loukkaantunut

    KOTIMAA 23.5. 12:56 0 0

  9. Anneli Jäätteenmäki: Unohtuivatko veroteesini kotiin, Katainen?

    KOTIMAA 23.5. 12:48 0 0

  10. Tallinkin risteilyllä syntyi vauva

    ULKOMAAT 23.5. 12:39 0 0

  1. Saippuasarjasivustosta 20 euron tuotto – MTV vaatii 50 000 korvauksia

    KOTIMAA 23.5. 08:23 6 17 7061

  2. IL: Poika suuttui, kun ei päässyt keinuun – puukotti neljäsluokkalaista tyttöä

    KOTIMAA 23.5. 09:15 0 6 4784

  3. Tamperelaismies kuoli työtapaturmassa Siivikkalan koulun laajennustyömaalla

    KOTIMAA 22.5. 17:19 3 25 2846

  4. Brutaalin hyökkäyksen selvittely jatkuu Lontoossa - pelko terrorismista heräsi

    ULKOMAAT 23.5. 08:08 6 7 2730

  5. Koulutetut naiset maksavat pätkätöistään hautaan asti

    KOTIMAA 23.5. 07:00 1 27 2727

  6. Tapparan uusi hankinta joutui vankilaan Yhdysvalloissa

    KIEKKO 22.5. 16:20 1 31 2539

  7. Kuudelle oireita hulluruohosta – ”En muista ensimmäisistä päivistä mitään”

    KOTIMAA 23.5. 07:42 0 37 2117

  8. Ovatko he uudet Vain elämää -tähdet? – Nimet vuotivat julki Seiskan kautta

    KULTTUURI 22.5. 18:48 0 11 1928

  9. Autoilijoiden ja yrittäjien nurinaa kuultiin: Hämpin parkissa alkaa ale

    PIRKANMAA 22.5. 15:21 0 102 1916

  10. IL: Tukholman mellakat alkoivat suomalaisnaisen miehen ampumisesta

    ULKOMAAT 23.5. 08:56 1 2 1610


Pääkirjoitukset

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot