Analyysi: Euroalue tarvitsee suhdannerahaston

1. Toimiva valuutta-alue tarvitsee tulonsiirtoja sisäisten suhdannevaihtelujen tasapainottamiseen.

2. Nousut ja laskut risteilevät euromaasta toiseen, joten tulonsiirrot eivät olisi yksisuuntaisia.

3. Keskuspankki ei voi valuutta-alueen sisäisille suhdannevaihteluille paljoakaan.

Euromailla on edessään tärkeitä päätöksiä. Euroopan vakausmekanismi täytyy hyväksyä kansallisissa parlamenteissa. Niiden on myös määriteltävä kantansa EKP:n pääjohtajan Mario Draghin suunnitelmaan valtionvelkojen mittavista tukiostoista.

Monet pelkäävät yhteisvaluutan muuttuvan tulonsiirtojärjestelmäksi, jossa menestyvä pohjoinen ruokkii kuihtuvaa etelää.

On totta, että toimiva valuutta-alue kaipaa taloudellisia oloja tasapainottavia mekanismeja. Valtiossa ne kerätään veroina ja jaetaan erilaisina tukina. Taloudellinen kehitys ei kuitenkaan suosi pysyvästi joitakin maita ja karta toisia.

Euron lyhyen historian aikanakin sisäiset suhdanteet ovat heitelleet vinhasti, mikä on ominaista isolle valuutta-alueelle.

Talouslehti Bloomberg teki laskelman, jossa kuvitteelliseen euroalueen suhdannerahastoon olisi kerätty varoja jäsenmaiden talouskasvun perusteella vuosina 2001–2012. Rajana oli kahden prosentin kasvu, jonka ylittäneet maat olisivat kustantaneet yhteistä puskuria.

Suurin rahoittaja olisi ollut Espanja, joka nautti vuosia kiivaasta kasvusta kiinteistöbuuminsa ansiosta. Samasta syystä pankkikriisin nyt murjoma Irlanti olisi rahoittanut suhdannepuskuria pitkään.

Saksa sen sijaan olisi maksanut rahastoon vain neljänä vuonna.

Vuosituhannen alussa Saksa tuskaili vielä yhdistymisensä kustannusten kanssa, ja palkkojen kova nousu oli heikentänyt maan vientiteollisuuden kilpailukyvyn.

Ranska olisi ollut Saksaa suurempi rahoittaja. Kreikkakin olisi kustantanut rahastoa, sillä euroon liittymisen jälkeen sen talouskasvu oli vauhdikasta.

Jälkikäteen voi sanoa kasvun perustuneen ylivelkaantumiseen, mutta juuri suhdannerahasto tasapainottaisi velkavetoisia ylikuumentumisia ja niitä väistämättä seuraavia taantumia.

Suhdannerahasto olisi perusteltu siksikin, että suurella valuutta-alueella keskuspankin työ on vaikeaa.

On reagoitava suhdannevaihteluihin, mutta suurille eroille alueen sisällä pankki ei oikein voi mitään. Ohjauskorko ja valuutan ulkoinen arvo ovat kaikille samat. Joillekin maille ne ovat aina liian korkeat, joillekin liian matalat.

Ennen finanssikriisiä Espanja ja Irlanti olisivat kaivanneet paljon kireämpää rahapolitiikkaa, mutta nihkeän kasvun Saksalle elvyttävä linja sopi. Keskuspankki joutuu aina tekemään kompromisseja, joista jotkut kärsivät.

Bloombergin mielestä rahaston varaan olisi järkevintä rakentaa euroalueen kattava työttömyysturva. Se auttaisi vaikeiden aikojen yli, kun yhteisvaluutassa kilpailukykyä ei voi palauttaa devalvaatiolla.

Oleellista Bloombergin mallissa on muistutus, että valuutta-alueen sisällä suhdanteet risteilevät moneen suuntaan, samoin tulonsiirrot. Yhdysvalloilla on siitä pitkä kokemus. Siellä tiedetään, että ennen pitkää kaikki osavaltiot saavat osansa sekä laskuista että nousuista.

Suomi ei ole lintukoto, jota vaikeudet kiertävät maailman tappiin.

Kriisi voi iskeä esimerkiksi ylivelkaantumisen kautta. Kotitalouksiemme velka-aste on jo samaa tasoa kuin Yhdysvalloissa ennen finanssikriisin puhkeamista 2008. Olematon korkotaso uhkaa paisuttaa velka-astetta edelleen.

Suomelle voi käydä kuin Irlannille ja Espanjalle: korot pysyvät meille liian matalana liian kauan, koska linjan määrittävät suuret, riutuvat maat. Alehintainen raha aiheuttaa ensin euforiaa, mutta johtaa riippuvuuteen ja vieroituskuurille.

Niitä tilanteita varten suhdannerahastoa kannattaisi kerätä. Rahastoa ei tarvitsisi edes erikseen perustaa, sillä EVM:n pääomia voitaisiin kerätä Bloombergin mallilla.

Kirjoittaja on talousasioihin perehtynyt vapaa toimittaja.