Analyysi: Draghi loi raamit kriisin ratkaisulle

1. EKP:n pääjohtajan malli ratkaisee keskeisen ristiriidan: kuinka hillitä kriisimaiden korkomenoja ruokkimatta moraalikatoa.

2. Koska ehtona ovat talousuudistukset, tuen ei pitäisi kiihdyttää inflaatiota eikä velkaantumista.

3. Malli määrittelee keskuspankin ja poliittisten päätösten keskinäisen työnjaon.

Euroopan keskuspankin pääjohtajan Mario Draghin linjaukset romauttivat rahamarkkinat. Päivän tuumaustauon jälkeen sijoittajat kuitenkin innostuivat: osakkeet ja euro kiskaisivat nousuun. Tarkemmin luettuna Draghin suunnitelma onkin älykäs.

Draghi lupasi keskuspankin ostavan kriisimaiden velkoja riittävästi, jotta niiden korot laskevat siedettäviksi. Sen voi ymmärtää vain siten, että EKP painaa tarpeen tullen lisää rahaa, jos sitä tarvitaan euron hajoamisen estämiseksi.

Palomuureiksi kutsuttujen vakausrahastojen kapasiteetti ei riitä suurten maiden pelastamiseen.

Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Japanissa omat keskuspankit ostavat valtionsa velkoja niin paljon, että korot laskevat. Sen ansiosta korot ovat ennätysalhaiset, vaikka julkinen talous on vähintään yhtä kuralla kuin euroalueella.

Siihen suuntaan Draghi haluaa myös EKP:n roolin kehittyvän.

Moraalikato on ollut toinen keskeinen ongelma. Kuinka estää euromaita tuhlaamasta naapurien laskuun, jos velkoja yhteisvastuullistetaan?

Draghin mallissa hätäapu on ehdollista. Keskuspankki tekee tukiostoja vain, jos euromaa on ensin hakenut apua vakausrahastoilta.

Ne taas asettavat tuelle ehtoja, jotka tähtäävät julkisen talouden tasapainoon ja kasvua tukeviin rakenneuudistuksiin.

Draghin mallissa keskuspankki takaa, etteivät korkomenot tapa jäsenmaan selviytymiskykyä, mutta se ei tapahdu automaattisesti. Tuen hintana kriisimaan on sopeutettava taloutensa.

Tähän astikin EKP on ostanut velkoja uudistuksiin sitoutuneilta mailta. Mutta järjestely on ollut epävirallinen, mittakaava pieni ja ehtojen valvonta hankalaa.

Draghi hakee systeemille institutionaalista rakennetta, jossa EKP:n ja euromaiden toimivalta ja vastuut on määritelty selvästi.

Draghi on aina painottanut, ettei keskuspankki voi ratkaista kriisin poliittisia ulottuvuuksia. Sitä hänen mallinsa ajaa takaa.

Ensin kaikkien jäsenmaiden on hyväksyttävä pysyvä vakausmekanismi EVM. Sen jälkeen tuen hakemisesta ja päättämisestä vastaavat kansalliset hallitukset EVM:n puitteissa. Kun se on tehty, keskuspankki pitää huolen maksukyvystä.

Työnjako on selvä ja perusteltu. Pelastusoperaatiot perustuvat poliittisiin päätöksiin, joiden tekijät vastaavat niistä kotimaansa äänestäjille. Se estää demokratiavajeen ja poliitikkojen piiloutumisen EKP:n selän taakse.

Tuen ehdollisuus estää sen, että keskuspankkirahoitus johtaisi hallitsemattomaan inflaatioon ja velkaantumiseen. Sehän on vakavaraisten euromaiden huoli.

Draghi kieltäytyy sitomasta EKP:ta kriisinhoitoon ilman ehtoja: hän varjelee keskuspankin uskottavuutta hintavakauden takaajana.

Silti Saksan keskuspankin johtajan Jens Weidemann epäilee Draghin mallia. Hän edustaa puhdasoppista saksalaista rahapolitiikkaa, jonka mukaan keskuspankki ei saa rahoittaa jäsenmaita.

Saksaa tuskin voi ohittaa näin tärkeässä päätöksessä, vaikka sillä onkin EKP:ssa vain yksi ääni 17:sta.

Toisaalta Angela Merkel on vakuuttanut, että euro pelastetaan keinolla tai toisella. Tästä tulee Saksan sisäpolitiikan kuuma asia loppukesäksi. Suomenkin on muovattava siihen kantansa.

Nopeaa helpotusta Draghin malli ei kriisimaille tuo, koska ennen tukiostoja on tehtävä monta poliittista päätöstä. Mutta se tarjoaa tiekartan, jolla eurokriisi saadaan hallintaan pitemmällä aikavälillä.

Jos malli ei kelpaa poliitikoille, heidän on keksittävä parempi. Sellaisesta ei ole ollut merkkiä. Ja sillä olisi kiire.