Signor Montin sapekkaat säkeet
Johan tässä viikko Mario Montin Suomen vierailun jälkeen ehdittiin kiitellä, miten on Italiaa siunattu fiksulla ja herrasmiesmäisellä pääministerillä Silvio Berlusconin jälkeen.
Myönteinen vaikutelma kuitenkin mureni, kun saksalainen laatulehti Der Spiegel julkaisi pääministeri Montin haastattelun, jossa tämä jälleen kerran hyökkäsi kovin sanoin Suomen eurolinjaa vastaan.
Montin lausunnoille ei voi eikä pidä vain viitata kintaalla. Hän edustaa Euroopan kolmanneksi suurinta taloutta ja hänen vaikutusvaltansa on sen mukainen. Italiassa hänen virkamieshallituksensa on alle vuodessa on pannut italialaiset ennen näkemättömälle matokuurille, jonka avulla maan holtittomasti hoidettu talous on tarkoitus nostaa raiteilleen.
Helsingissä Monti viittasi Suomen 1990-luvun laman aikaiseen talouspolitiikkaan ja ylisti Suomen olevan ”inspiraatio Italialle”.
”Meillä on Euroopassa paljon opittavaa kokemuksistanne, ja meidän on opittava nopeasti”, pääministeri Jyrki Kataisen ja presidentti Sauli Niinistön kanssa keskustellut Monti hehkutti. (HS 2.8.)
Vierailusta syntyi kuva, että maiden välillä vallitsee luottamus, vaikka Katainen ei kaikkia Montin eurokriisin laukaisemiseksi ehdottamia keinoja hyväksynytkään.
Vaikutelmaa vahvisti se, ettei italialaispääministeri täällä käydessään palannut aikaisempiin syytöksiin, että suomalaispoliitikkojen lausunnot olivat tyrkänneet Italian valtionlainojen korot nousuun. Sen sijaan Monti kauhisteli sitä, miten traagista olisi, jos eurooppalaisen yhteistyön huipentumaksi tarkoitettu euro muuttuisi ongelmiensa takia unionia hajottavaksi tekijäksi.
Montin puolelta sopuisuus taisi tosin olla laskelmoitua teatteria.
Der Spiegelissä Italian pääministeri kaatoi ämpärillisen kuraa Suomen päälle. Hänestä Suomi on euroryhmän häirikkö, joka aiheuttaa vakavia ongelmia Euroopan koko taloudelle kyseenalaistaessaan huippukokouspäätöksiä pian saavutetun sovun jälkeen.
”Ymmärrän, että heidän täytyy ottaa parlamenttinsa huomioon, mutta joka maassa on parlamentti, hallituksella on kuitenkin velvollisuus sivistää parlamenttia.”
Italian pääministerin viesti, että euro pitäisi pelastaa polkemalla parlamenttien oikeuksia, ei alkuunkaan istu suomalaiseen ajatteluun. Päätöksenteko euroalueella on jo muutoinkin karannut kauaksi kansallisten parlamenttien valvonnasta, ja vielä kauemmaksi se karkaa, jos ja kun Euroopan keskuspankki lisää rahan määrää operoidakseen valtioiden velkapapereiden jälkimarkkinoilla.
Montin haastattelu Der Spiegelissä tuskin Italiaa rassaavia korkoja laskee. Siihen tarvitaan euromaiden keskinäistä luottamusta, jota Monti itse horjuttaa hyökkäämällä rajusti toista euromaata vastaan
Montin purkauksesta ilmeisen harmistunut pääministeri Katainen sen paremmin kuin valtiovarainministeri Jutta Urpilainenkaan eivät kuitenkaan aio tanssia signor Montin pillin mukaan – ja miksi pitäisi? Suomi on vähiten syypää koko velkakriisiin ja hallitus toisensa jälkeen noudattanut pikkutarkasti euromaiden yhdessä sopimia pelisääntöjä.
Euroalueella pelataan nyt harvinaisen kovaa peliä. Vastakkainasettelu etelän ja pohjoisen välillä kärjistyy uhkaavasti. Kataisen lausunnoistakin paistoi läpi pelko, että jos rivit repeävät, jakolinjan toisella puolella ovat Italia, Ranska, Espanja ja Kreikka. Eikä Monti todellakaan parantanut tilannetta yrittäessään painostaa Kataisen-Urpilaisen hallitusta äänettömän yhtiömiehen rooliin.









Kaikki muuttuu paremmaksi, jos annatte meidän päättää puolestanne, sanoo Signor pääministeri.
Ilmoita asiaton kommentti