Rosvot pois luukulta
Yleisradion uutisten (29.7.) mukaan ammattirikollisilta saatetaan tulevaisuudessa evätä yhteiskunnan tuet.
Periaatteessa on tietysti aivan tolkutonta, että yhteiskunta takaa rikollisen toimintaedellytykset maksamalla tälle vaikkapa asumis- ja työttömyystukea.
Oikeudenmukainen rajaveto voi tosin olla hankalaa. Saisivatko taparikolliset nauttia vuodesta toiseen avustuksia ja ne evättäisiin vain raskasta ja ammattimaista rikollisuutta harjoittavilta? Ilmeisesti tarkoitus on juuri tämä.
Jos tälle varsin arveluttavalle tielle lähdetään, ehkä se kannattaisi käydä loppuun saakka ja evätä tuet myös piintyneiltä taparikollisilta eikä vain kovaa rikollisuutta harjoittavilta. Järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekaantuneet tuskin nytkään pahemmin roikkuvat sosiaaliluukuilla, enemmän ruuhkaa aiheuttavat pikkurikolliset.
Tukien menettämisen mahdollisuus voi tietysti ehkäistä rikollisuutta. Mutta yhtä hyvin se voi kääntyä itseään vastaan ja ajaa ”tavalliset” rikolliset raskaan rikollisuuden piiriin.









Jos tuet evätän rikollisilta niin eihän ne rikokset sitten ainakaan lopu: jollainhan heidänkin on elettävä....jos ei tukia niin rikokset jatkuvat. Tosi hienoa.
Ilmoita asiaton kommentti