Lain henkeä on kunnioitettava

Uudesta vaalirahoituslaista tehtiin niin hyvä kuin oli käytännössä mahdollista, sanoi lain keskeinen valmistelija Lauri Tarasti sunnuntain Aamulehdessä. Vilungin mentäviä aukkoja ei hänen mukaansa pystytty kokonaan tukkimaan lainsäädäntöä tiukennettaessa.

Tarasti on joutunut pitkin matkaa puolustamaan lakia, jota ensimmäisen kerran testattiin viime eduskuntavaaleissa.

Ennakkokritiikistä huolimatta kokemukset olivat hyviä ainakin siinä mielessä, ettei aiemmista vaaleista tuttuja rahoitussotkuja noussut esiin. Myös presidentinvaalit sujuivat siististi ja vaalirahoituslain henkeä kunnioittaen.

Mutta oliko siisteys pelkästään uuden lain ansiota? Oma merkityksensä oli varmasti myös sillä, että aiemmin paljastuneet skandaalit olivat opettaneet puoluetoimistoille ja poliitikoille varovaisuutta.

Syksyn kuntavaalit ovat seuraava tilaisuus tarkastella uuden vaalirahoituslain toimivuutta.

Tarasti on laatinut yksinkertaiset ohjeet, joita noudattaen jokainen kuntavaalien ehdokas voi välttyä virheiltä vaalirahoitustaan hankkiessaan.

Tässä ei voida välttyä tahattomalta komiikaltakaan. Onko yhteiskunnan päättäjiksi pyrkivät tosiaan varustettava erillisellä aapisella, jotta he ymmärtävät lain sisällön?

Tavalliset kansalaiset osaisivat varmasti arvostaa sitä, että kaikki heitä koskevat vaikeaselkoiset lait saisivat saatteekseen tiivistetyt, kansantajuiset lukuohjeet.

Lain hengen ymmärtäminen on viime kädessä tärkeintä: se auttaa ymmärtämään, mitä saa tehdä ja mitä taas ei. Porsaanreikiä tahallaan etsivät eivät ymmärrä lain henkeä tai eivät piittaa siitä.

Uusi vaalirahoituslakikin tarjoaa halukkaille mahdollisuuksia käyttää kekseliäisyyttään pykälien kiertämiseen.

Epäilemättä niin myös tehdään, eivätkä silloin asialla yleensä ole politiikan pelikentän vähäisimmät yrittäjät, joille tukirahaa ei tulvi vaivoiksi asti.

Skandaaleihin kyllästyneet voivat vaatia aukotonta lakia, mutta se on tässä reaalimaailmassa kohtuuton odotus.

Siinä on sitä paitsi sellainen sivumaku, että politiikka on lähtökohtaisesti keplottelupeliä, joka on pantava kuriin tiukalla lailla.

Tällainen ajattelu on menneiden skandaalien siivittämänä jo johtanut siihen, että puolueiden on entistä vaikeampaa värvätä ehdokkaita vaaleihin. Se on kansanvallalle suurempi uhka kuin vaalirahoituslain aukot.

Eikä vaalirahoituksen hankkiminenkaan ole ainakaan helpottunut, kun sinänsä laillinen toiminta on saanut kylkeensä epäilyttävän leiman.

Yhteinen etu on, että lain henki ymmärretään ja sitä kunnioitetaan.