Analyysi: Koillisväylän käyttö kasvaa nopeasti
1. Suomalainen Neste Oil on ajanut tankkereillaan Koillisväylää jo 1990-luvulta asti.
2. Arktisen alueen investoinnit ovat lähivuosina satoja miljardeja euroja.
3. Suomen on pidettävä jo nyt huolta, että yrityksemme hyötyvät maailmantalouden kuumimmasta kylmästä paikasta.
Suomalainen Neste Oil on jo havainnut arktisen alueen muutoksen. Yhtiön tankkerit seilaavat jo säännöllisesti Koillisväylää, jota voidaan nyt jään sulamisen vuoksi käyttää liikennöintiin paljon enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Neste Oilin laivaston operatiivinen johtaja Ari Dufvelin kertoo, että kaksi yhtiön laivaa ajavat parhaillaan Koillisväylän läpi.
”Kun lastia kuljetetaan Venäjältä Etelä-Koreaan, Koillisväylä on taloudellisempi reitti kuin perinteinen”, Dufvelin toteaa.
Venäläinen byrokratia vaatii tosin osaamista, jotta luvat Koillisväylän käyttöön saadaan. Jääolosuhteissa toimimaan tottuneet Neste Oilin laivat ovat venäläisviranomaisille tuttuja ja turvallisia, mutta niidenkin liikkumista valvotaan alueella tarkasti. Venäjä pitää tarkasti hallussaan Koillisväylän liikenneluvat.
6 500 kilometriä pitkä Koillisväylä nopeuttaa laivaliikennettä Euroopasta Aasiaan. Kuolan niemimaalta Kiinan Shanghaihin ajetaan parissa viikossa, kun laivamatka perinteistä reittiä, Euroopan satamien ja Suezin kanavan kautta, kestäisi noin 65 päivää. Lyhempi laivamatka säästää jopa kolmanneksen laivojen polttoainekuluissa ja heijastuu siten myös rahdin hintaan.
Ongelmana on vielä se, ettei Koillisväylä ole jäiden takia liikennöitävässä kunnossa kuin osan vuodesta. Mutta koska arktisella alueella ilmastonmuutos on kaksi kertaa nopeampaa kuin muualla, Koillisväylä pysyy vuosikymmenen päästä auki läpi vuoden. Tänä vuonna purjehduskausi alkoi kesäkuussa ja kestää joulukuuhun asti.
Venäjä on jo päättänyt rakentaa runsaasti uusia jäänmurtajia Jäämerelle ja Barentsinmerelle. Viimeksi Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallinnossa asioista vastaava Sergei Ivanov toivoi tiivistä yhteistyötä suomalaisten telakoiden kanssa jäänmurtajien ja muidenkin jäänkestävien alusten rakentamisessa arktisille alueille. Telakoille on luvassa on satojen uusien laivojen tilaukset, jos Venäjän suunnitelmat aiotaan toteuttaa.
Suomelle olisi elintärkeää ratayhteys Jäämerelle. Pohjois-Suomen kaivosten tuottamien mineraalien ja Suomen paperiteollisuuden tuotteiden kuljettaminen Aasian kasvaville markkinoille olisi Koillisväylää pitkin huomattavasti edullisempaa ja nopeampaa kuin nyt.
Arktisella alueella sijaitsee yli 20 prosenttia vielä käyttöönottamattomista maapallon kaasuvaroista ja öljyvaroista vajaa 15 prosenttia. Niistä käydään kovaa taistelua. Venäjä etunenässä on tiukasti pitänyt huolta, että se saa kansainvälisen hyväksynnän mannerjalustaan kuuluvista alueista. Viime vuonna solmittu rajasopimus Norjan kanssa on merkittävä asia Venäjälle.
Lapin kauppakamari teki juuri selvityksen arktisen alueen investoinneista. Öljyn- ja kaasunetsintään ja jalostamiseen, kuljetusreittien rakentamiseen ja kaivoksiin satsataan yli 100 miljardia euroa muutamassa vuodessa, joista noin kymmenesosan toivotaan sijoittuvan Pohjoiseen Suomeen.
Norjalainen Statoil aloittaa juuri uuden merenalaisen öljykentän porauksen Hammerfestista koilliseen Barentsinmerellä. Statoilin lisäksi arktisella alueella toimivat venäläinen Rosneft yhteistyössä ExxonMobilin kanssa, italialainen Eni Karanmeren alueella, sekä ranskalainen Total, joka toimii kaasuyhtiö Gazpromin kanssa massiivisella Shtokmanin kaasukentällä.
Suomen olisi pikaisesti saatava suora yhteys Jäämerelle. Ratayhteys Rovaniemen kautta Norjan Kirkkoniemeen olisi pituudeltaan noin 500 kilometriä, mutta tulevaisuudessa varmasti kannattava.
Norja rakentaa Kirkkoniemestä omaa ”Koillisväylän Rotterdamia” eli todellista suursatamaa. Myös Suomelle arktisen alueen taloudellinen nousu on suuri mahdollisuus, jota ei pidä hukata.







Turun Sanomat kirjoitti tänään, että koillisväylällä on kulkenut peräti 7 rahtialusta yksi hinaaja ja kiinalainen jäänmurtaja. Tämä siis koko sesonkina tähän asti.
Johan on ruuhkaa etten sanois. Lieneekö sitten korkeat palvelumaksut (rosvousta kerrakseen) peloittaneet asiakkaat pois tältä ilmastouskovaisten ankkurireitiltä.
Nesteen laivat ovat ovat saaneet senverran jäävaurioita, että ovat joutuneet korjauttamaan jäävaurioitaan telakalla, kumpikin. Että semmosta jäätöntä reittiä mainostetaan.
Ilmoita asiaton kommentti