Päivitetty 22.2.2012 22:58, julkaistu 22.2.2012 20:58

Kohtuutonta harhailua hoitoviidakossa

Tampereella kaatunut ja kätensä loukannut pälkäneläinen Eila Timonen on malliesimerkki siitä, miten yksittäinen kansalainen joutuu harhailemaan suomalaisessa terveydenhoitoviidakossa.

Timosta pompoteltiin edestakaisin Tampereen yliopistollisen sairaalan Acuta-ensiavun, Kangasalan terveyskeskuksen ja kodin välillä. Lopulta tarvittava hoito annettiin Acutassa. (AL 19. ja 22.2.)

Acutan toimialuejohtaja Hannu Päivä myöntää mielipidekirjoituksessaan (AL 22.2.), että Timosen hoitoketju muodostui poikkeuksellisen monimutkaiseksi ja epätarkoituksenmukaiseksi. Sitä on paha mennä kiistämään.

Yleisemmällä tasolla Päivä tunnustaa lisäksi, että asiakaspalvelun näkökulmasta tilanne ei ole ideaalinen. Se on virkamiehen suusta harvinaista nöyryyttä, jonka soisi johtavan nopeasti myös sellaisiin käytännön muutoksiin, että tilanteesta tulee ideaalinen.

Perusongelma on, että osa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kunnista karttaa kustannussyistä Acutan käyttöä ja haluaa ohjata asukkaansa omiin päivystyksiin silloin, kun kyseessä ei ole äkillinen ja vakava sairaus.

On kuitenkin kohtuutonta vaatia jokaista kuntalaista itse arvioimaan, onko hänen vaivansa niin vakava, että se oikeuttaa käyttämään Acutan palveluja. Hätääntynyt potilas ei siihen pysty, vaan haluaa ensiapua mahdollisimman pian ja mahdollisimman läheltä.

Acutan ja kuntien on syytä selkeyttää pelisääntöjä tästä näkökulmasta. Potilaan etu on asetettava aina byrokraattisten rajanvetojen edelle.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)23.2.2012 21:45

Vuosi sitten talvella sain sairaskohtauksen Tampereella ja ambulanssi vei sen enempää kyselemättä Acutaan. Vasta Acutan vastaanotossa kysyttiin asuinpaikkaa. Kun vastasin että Nokia niin vastaanotossa ensimmäisen kommentti oli että olisi pitänyt viedä Nokian omalle terveysasemalle. Päivystävä lääkäri sitten totesi tilanteeseen että ei sitä enää lähetä Nokialle viemään kun täällä jo on, ja sainkin hyvää hoitoa Acutassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.2.2012 17:44

Nyt täytyy katsoa kokonaisuutta, sillä tämä toimintahan kasvattaa Suomen BKT:tä kuten sen tarkoituskin on. Kun pidetään hyvä huoli BKT:n kasvusta, turvaamme samalla Suomen AAA-luokituksen säilymisen.

Vain olennainen on tärkeää.
MOT

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.2.2012 11:49

Vaikka olet tamperelainen ja telot kätesi ja satut menemään ns. väärään terveyskeskukseen, sinut passitetaan omaasi ilman ensiapua! Näin kävi miehelleni itä-Tampereella muutama aika sitten.Loppujen lopuksi käteen tulivat vaivaiset 14 tikkiä!
Joten on sitä osattu aina säästää, jopa terveyskeskusten välillä. Herää kysymys, että onko tikit ja sidetarpeetkin laskettu oman piirin asukasluvun mukaan??
Olikohan kuntien jo aika tehdä Acutan kanssa hoitosopimukset uusiksi, ottaen huomioon, että elämme 2000 luvulla? Kyllähän tuollainen ihmisen pompottaminen on ennen kaikkea nöyryyttävää, KIVUISTA PUHUMATTAKAAN!?!
Samaa toivon myös Tampereen terveyskeskusten välille: Hoitakaa potilas siellä mihin hän hakeutuu! Tai antakaa edes ensiapua!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.2.2012 09:12

Kantsis ottaa luonnosta mallia,,,turhat hommelit jäävät tekemättä- ihminenkö viisain luomakunnan edustaja vai pelkästään kruunu?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.2.2012 07:03

Muistakaa pyytää hoitokiellon antavalta henkilöltä paperi, että hän kieltäytyy ottamasta teitä hoitoon.
Arviointi tehdään paljon tehokkaammin. Pyynnön jälkeen sain hoitoa, en paperia.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

P-Hämppi ei kelpaa parkkiluolan nimeksi – ehdota uutta ja voita ulkomaanmatka!

park 3

PIRKANMAA 12

Tampereen Hämeenkadun alle louhittavan parkkiluolan nimeksi ei missään vaiheessa pitänyt tulla P-Hämppi. – Hämpin parkki on ollut pelkkä työnimi. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Kotimaa

Miksi verkostot vetävät? Syynä ovat asiasisältö ja uudet ihmiset

COLOURBOX3347793_www

KOTIMAA 10

Korkeasti koulutetut verkostoituvat, mutta mikä saa heidät liittymään erilaisiin yhteisöihin. Asiaa on selvitetty laajassa tutkimuksessa. Lue lisää

Syyttäjä vaatii Fouganthinelle vankeutta - Vapautui kolmoismurhatuomiosta 2009

KOTIMAA 10

STTSyyttäjä vaatii Nikita Fouganthinelle vankeusrangaistusta kahdesta pahoinpitelystä ja tuhotyöstä. Syytteitä puitiin torstaina Helsingin käräjäoikeudessa. Lue lisää


Ulkomaat

Kolmikymppinen Facebook-miljonääri halutaan pitää poissa Yhdysvalloista ikuisesti

03231650_www

ULKOMAAT 00

Osa Yhdysvaltain senaattoreista on suivaantunut nuorelle miljonääri Eduardo Saverinille pahan kerran. Vireillä on lakiesitys, joka pitäisi Facebookilla miljoonia tahkonneen... Lue lisää


Talous

Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä

TALOUS 00

STT EU haluaa pitää päätöksen Kreikan eurosta eroamisesta kreikkalaisten käsissä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Tiilikaisen mukaan Kreikan uudet vaalit... Lue lisää


Urheilu

Sanni Leinonen ei laske ensi kaudella alppihiihdon A-maajoukkueesta

leinonenwww

URHEILU 00

Tampereen Slalomseuran lupaus Sanni Leinonen ei laske ensi kaudella alppihiihdon A-maajoukkueessa. Ski Sport Finlandin tiedotteen mukaan A-maajoukkueessa laskee naisista ainoastaan kokenut Tanja Poutiainen. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 222

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

IS: Janne Kataja jätti avioerohakemuksen vain kaksi viikkoa hääpäivän jälkeen

wwwkataja

VIIHDE 14

Radio- ja televisiojuontaja Janne Kataja eroaa vaimostaan neljän avioliittovuoden jälkeen, kertoo Ilta-Sanomat. Pariskunta vietti kaksi viikkoa sitten hääpäiväänsä. Lue lisää


Kulttuuri

Yle uudistuu: Kalusto HD-aikaan, Tohloppiin fiktiotuotantoa

10855047www

KULTTUURI 00

Yle rakentaa Tampereen Tohlopista uudenaikaisen HD- eli teräväpiirtotuotannon keskuksen. Tohlopissa keskitytään jatkossa fiktion tuottamiseen. Lue lisää


Uutisia

  1. Kolmikymppinen Facebook-miljonääri halutaan pitää poissa Yhdysvalloista ikuisesti

    ULKOMAAT 24.5. 17:52 0 0

  2. Miksi verkostot vetävät? Syynä ovat asiasisältö ja uudet ihmiset

    KOTIMAA 24.5. 17:41 1 0

  3. Aivot alkavat toimia samaan tahtiin - Voimakkaat tunteet tarttuvat ihmisestä toiseen

    TERVEYS / SEKSI 24.5. 17:34 2 0

  4. Kovalaiselta poksahti kone, Räikkönen pysyi varikolla

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 12:57 0 0

  5. Syyttäjä vaatii Fouganthinelle vankeutta - Vapautui kolmoismurhatuomiosta 2009

    KOTIMAA 24.5. 17:32 1 0

  6. Solberg ja Latvala kärjessä aika-ajossa

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 12:29 1 0

  7. Vaasantie jälleen kokonaan auki liikenteelle: Neljä autoa rysäytti yhteen

    KOTIMAA 24.5. 17:30 1 1

  8. Nyt suosikkiohjelman voi katsoa myös puhelimesta - Lumia 900 myyntiin Suomessa huomenna

    KOTIMAA 24.5. 17:21 1 0

  9. F1-tuloksia Monacosta

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 17:27 1 0

  10. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 17:05 1 0

  1. Poliisi ihmeissään: Tähän pyramidihuijaukseen lankeavat jopa nuoret

    KOTIMAA 24.5. 16:13 1 5 6657

  2. Tässäkö ensimmäinen maa, jossa tupakanpoltto loppuu? Verot nousevat 40 prosenttia

    ULKOMAAT 24.5. 10:57 2 22 5205

  3. Yliopistossa opiskeleva ei pian voi hakea enää toista paikkaa

    KOTIMAA 24.5. 07:46 2 26 4900

  4. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 17:05 1 0 3402

  5. Ostitko näitä nakkeja? Palauta myymälään

    KOTIMAA 24.5. 13:49 0 1 3162

  6. Hetkinen, miten tässä kuuluu pysäköidä? Tampereella parkkeerataan nyt eurooppalaisesti

    AUTOT 7.5. 07:43 9 85 2987

  7. Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

    ULKOMAAT 24.5. 11:05 1 27 2586

  8. IL: 16-vuotiaan kuoleman aiheutti trukin liian kova vauhti

    KOTIMAA 24.5. 07:50 1 4 2403

  9. Tanssikoulun seksuaalirikostutkinta: 11 raiskausepäilyä

    KOTIMAA 23.5. 20:04 1 17 2257

  10. SS: Poliisi tykittää rajusti ravintoloiden menosta - mongertamista ja kansa tuhannen päissään

    KOTIMAA 24.5. 14:30 1 10 2101


Pääkirjoitukset

Tuoreimmat blogimerkinnät löytyvät toistaiseksi täältä >>>

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 120

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 26

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 47

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79278

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot