Putin joutuu haalimaan tukea
Venäjän presidentiksi uudelleen pyrkivä pääministeri Vladimir Putin soveltaa kaikkia perinteisiä keinoja varmistaakseen lopullisesti voittonsa vaaleissa, joiden ensimmäinen kierros järjestetään vajaan kahden viikon kuluttua 4. maaliskuuta.
Käytännössä Putinin voitto on selvä, jollei nyt ensimmäisellä vaalikierroksella niin sitten ainakin toisella. Kyse on enää siitä, miten suuri voitto on ja miten se junaillaan.
Putinille olisi nöyryyttävä takaisku, jos hän saavuttaisi vain täpärän voiton. Hänen auktoriteettinsa on tähän asti nojautunut ennen kaikkea vahvaan kansalaistukeen, johon hän on voinut luottaa likimain automaattisesti.
Nyt tilanne ei ole enää näin auvoinen. Putinin suosio on kärsinyt tyytymättömyydestä erityisesti kahteen asiaan, Putinin ja nykyisen presidentin Dmitri Medvedevin kaksistaan junailemaan vallanvaihtosuunnitelmaan ja viime joulukuussa pidettyjen parlamenttivaalien ilmeiseen epärehellisyyteen.
Putin ja hänen taustavoimansa pyrkivät patoamaan tyytymättömyyttä monella tavalla. Putinin tueksi on masinoitu laajoja tukimarsseja, joiden toivotaan neutraloivan häntä vastustavien mielenosoitusten vaikutukset.
Toiseksi valtion valvomat tiedotusvälineet valjastetaan yhä selvemmin Putinin tueksi. Vastaavasti kriittisiä äänenpainoja viljelevät viestimet joutuvat tarkoitushakuisten kurinpitotoimien kohteiksi.
Kepin ohella Putin tarjoaa myös porkkanaa. Putin on lupaillut avokätisesti rahaa esimerkiksi opettajien ja lääkärien palkkaukseen sekä sosiaaliturvaan. Myös politiikassa kansalaisille on luvassa lisää vaikutusvaltaa.
Lisäksi Putin vetoaa venäläisten tunnetusti vahvaan kansallistuntoon moittimalla ulkomaita riidankylvöstä Venäjän sisällä. Kotoisten ongelmien sälyttäminen ulkoisten tekijöiden niskoille on perinnepolitiikkaa Venäjällä.
Isänmaallisuutta lietsotaan myös lupauksilla korottaa huomattavasti Venäjän sotilasmenoja. Maanantaina julkaistuissa lehtikirjoituksessa Putin näkee paikallisia sodan uhkia jopa Venäjän rajojen tuntumassa, minkä vuoksi maan pitää hankkia seuraavan vuosikymmenen aikana uusia aseita satojen miljardien eurojen arvosta.
Taka-ajatuksena on toive, että ulkoinen uhka yhdistää venäläiset vahvana miehenä esiintyvän Putinin taakse – vain hän pystyy suojelemaan isänmaata muiden katalilta aikeilta.
Voi hyvinkin olla, että nämä temput nostavat Putinin kannatusta vaalipäivänä, varsinkin kun muista ehdokkaista ei ole hänelle kunnon vastusta.
Viimeiseen keinoon eli vaalivilppiin turvautuminen on tällä kertaa vaikeampaa kuin duuman vaaleissa, koska nyt äänestystä todennäköisesti vahditaan aiempaa tarkemmin.
Vaalien jälkeen Putin joutuu tilille vaalipuheistaan. Kotimaassa raha ja oikeudet kelpaavat varmasti kaikille – jos niitä ei kuulu, pettymys voi purkautua rajustikin. Muualla taas katsotaan, miten Putin aikoo hoitaa suhteitaan ulkomaihin, joita hän on kampanjan aikana läksyttänyt.







Putin lupasi rahat 400:n mannertenvälisen ydinohjuksen ja kuuden ydinsukellusveneen rakentamiseen. Luulin, että kilpavarustelun aika olisi jo mennyt. Palaako Venäjä 80-luvun kylmän sodan aikaan ?
Ilmoita asiaton kommentti