Arvioita joka lähtöön
Kuten tunnettua elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa. Se ulottuu myös Suomen talouden tilaa koskeviin arvioihin, joista tuntuu aina löytyvän kuhunkin tarkoitukseen sopiva argumentti.
Lyhyessä ajassa Suomen taloustilanteesta on esitetty neljä arvovaltaista arviota, joissa on selviä sävyeroja.
Luottoluokittaja Standard & Poor’s piti Suomen parhaassa AAA-luokassa, mutta asetti valtion pitkäaikaisten lainojen luokituksen tarkkailuun. Se ennakoi niiden luokan laskua.
Toinen luottoluokittaja Moody’s katsoi, että AAA-luokka on juuri sopiva Suomelle. Myös talousjärjestö OECD antoi Suomelle kohtuullisen hyvän arvosanan.
Viimeksi EU:n komissio ilmoitti asettavansa Suomen tarkkailuun viennin notkahtamisen ja yksityissektorin velkaantumisen takia.
Vaikka eri arvioijat eivät välttämättä mittaa ihan samoja asioita, tällainen eriseuraisuus on hämmentävää. Moni voi oikeutetusti ihmetellä, meneekö Suomella nyt hyvin vai huonosti.







"Vaikka eri arvioijat eivät välttämättä mittaa ihan samoja asioita, tällainen eriseuraisuus on hämmentävää. Moni voi oikeutetusti ihmetellä, meneekö Suomella nyt hyvin vai huonosti."
Täh? Talousasioista kirjoitellaan välillä miten sattuu, mutta tämä meni jo vähän yli tavanomaisestakin. Siis kaikilla luottoluokittajilla on Suomelle paras mahdollinen luottoluokitus. Vaikka eri arvioijat mittaavat vähän eri asioita, tulos on sama NYKYVELAN hallintakyvyn osalta, jota luottoluokituksilla arvioidaan. Suomen katsotaan kykenevän hoitamaan nykyvelkansa. Kyse ei ole "eriseuraisista" arvioista, vaan nimenomaan hämmästyttävän yhtenäisistä. Se olisi eriseuraista arviointia, jos joku arvioisi Suomen luottoluokituksen AAA:ksi, ja toinen B:ksi, saati CCC:ksi.
Talouden nykytila on OSITTAIN ERI ASIA. Sitä ei arvioida luottoluokituksissa kuin epäsuorasti. Jos tulevaisuudessa Suomen velanhoitokyky alenee, niin luottoluokituskin alenee. Se on näiden asioiden välinen suhde. Luottoluokitus menee seurantaan, jos katsotaan luokiteltavan alkavan lähestyä seuraavaa luottorajaa. Eli yksi luottoluokittaja katsoo Suomen olevan kyllä nykyisin AAA:n, mutta alkaneen lähestyä rajaa AA, koska katsoo Suomen luotonkantokyvyn alkavan lisävelkaantumisten myötä vaarantua ehkä tulevaisuudessa. Vaikka joku katsoisi luottoluokaksi toiseksi ylimmän, ja muut ylimmän, arviointi olisi yhä hyvin samanlaista eri luokittajilta. Se on normaalia.
Suomella menee nykyvelan osalta siis hyvin: velkaa on vähemmän suhteessa BKT:hen kuin suurimmalla osalla euromaista. Mutta tulevaisuus näyttää epävarmemmalta, koska Suomi velkaantuu kovaa vauhtia, ja tulojen ei ennusteta kasvavan jatkossa läheskään yhtä kovaa.
Ilmoita asiaton kommentti