Kaikki tiet vievät nyt Berliiniin

Palava Saksan lippu. Sanomalehden etusivun kuvituskuva natsiasuun puetusta, liittokansleri Angela Merkeliä muistuttavasta naisesta. Vihjailut neljännestä valtakunnasta – kolmashan oli natsi-Saksa.

Tällaisia solvauksia tulvii nyt varsinkin niistä Euroopan maista, joita yritetään Saksan johdolla pelastaa täydelliseltä vararikolta. Monien kriisimaiden kansalaisten päällimmäisin tunne näyttää olevan kiukku tärkeintä auttajaa kohtaan, ei kiitollisuus.

Saksan rooli Euroopassa ja miksei myös sen ulkopuolella on noussut esille varsinkin meneillään olevan velkakriisin aikana, mutta keskustelua siitä on käyty jo paljon kauemmin.

Saksa on kautta historian ollut merkittävä tekijä Euroopassa niin hyvässä kuin pahassa. Varsinkin toisen maailmansodan jälkeen se joutui pitkään kantamaan raskasta syntitaakkaa, joka piti sen poliittisena kääpiönä senkin jälkeen, kun se pääsi jopa yllättävän nopeasti takaisin jaloilleen ja nousi taloudelliseksi jättiläiseksi.

Edes sodan jakaman Saksan jälleenyhdistyminen vuonna 1990 ei saanut Saksaa ottamaan sen kokoa ja kykyjä vastaavaa poliittista johtajanroolia Euroopassa. Saksa noudatti edelleen Nobel-kirjailija Thomas Mannin neuvoa, ettei sen pidä tavoitella saksalaista Eurooppaa vaan eurooppalaista Saksaa.

Saksan varovaisuuden taustalla oli huoli, että historian aikana sen toimista kärsineet naapurimaat alkaisivat taas pelätä sen voimaa ja aikeita. Siksi Saksa on mieluummin vetäytynyt johtajan vastuusta kuin ottanut sen kantaakseen silloinkin, kun siihen olisi ollut tarvetta tai kun sitä on jopa toivottu.

Nyt Saksan asenne näyttää kuitenkin olevan pikku hiljaa muuttumassa. Se on näkynyt ensisijaisesti velkakriisin hoidossa, jossa taloutensa erinomaisesti hoitanut Saksa käytännössä sanelee tahdin, pidetään siitä tai ei.

Johtoasema on näkynyt esimerkiksi siten, että kun parasta AAA-luokkaa olevat euromaat kokoontuvat keskenään neuvonpitoon, paikka on yleensä Berliini. Kaikki tiet vievät nyt sinne.

Sitä mukaa kun useimpien muiden euromaiden luottoluokitusta lasketaan tai ainakin asetetaan tarkkailulistalle, Saksan asema vain vahvistuu entisestään. Se on joukon ylivoimaisesti paras vaikkei ihan ongelmaton sekään.

Seuraava johdonmukainen askel on, että Saksa omaksuu myös entistä vahvemman poliittisen johtajan roolin.

Historian painolastista hyvin tietoinen Merkel on tähän asti edennyt hyvin varovasti, kun hän on tasapainotellut toisten toiveiden ja toisten pelkojen välillä – molempia tuntemuksia löytyy niin kotikentiltä kuin ulkomailta.

Paradoksaalista kyllä Saksan entistä pontevampaa johtajuutta on toivottu joissain niistäkin maista, jotka ovat historian aikana kärsineet toisenlaisen Saksan toimista, kun taas yleinen mielipide Saksassa on yhä pidättyvä.

Ainakaan Euroopan mittakaavassa Saksa ei voi enää kartella poliittista johtajuutta, johon sisältyy sekä oikeuksia että velvollisuuksia. On jo korkea aika luottaa siihen, että Saksa on oppinut läksynsä ja käyttää valtaansa vastuullisesti.