Teorioista viis, jos bussikyyti miellyttää
Tampereen kaupunki tiedottaa mielellään toimineensa runsaan vuoden kaupunkiseudun joukkoliikenneviranomaisena. Käsite on tietenkin virkabyrokratiaa. Samanlainen luonteeltaan on joulukuussa hyväksytty katekismus, joukkoliikennepalveluiden palvelutasomäärittely.
Tällainen järjestelmä palvelee todellisuutta vain, jos siihen sovelletaan virkaviisauden ohella myös käyttäjien arkijärkeä. Siksi kaupungin uusi ”linjastosuunnitelmaluonnos” on haaste yhtä hyvin virkamiehille kuin kuntalaisillekin. Ja erityisesti heille.
Hyviä aikeita ja julistuksia on jo riittävästi, esimerkiksi Tampereen strateginen päämäärä muuttaa joukkoliikenne sujuvimmaksi vaihtoehdoksi. On oikein, että myönnetään tavoitteista jäätävän jälkeen ja ”joukkoliikennejärjestelmän vaativan kokonaisvaltaista kehittämistyötä”.
Nuo mainiot yleisen tason linjaukset eivät auta yhtään silloin, jos joukkoliikenne ei toimi. Itse asiassa Tampereen seudulla eletään jatkuvasti hetkeä, joka on joukkoliikenteelle kohtalokas. Vaarana on, että unelma epämääräisestä pikaratikasta häikäisee virkamiehet ja päättäjät niin, että muut virkavelvollisuudet unohtuvat.
Uuteen linjastosuunnitelmaluonnokseen pitääkin suhtautua myönteisesti – mutta vain niin pitkälle kuin se käyttäjistä ja maksajista tuntuu järkevältä. Nyt sanotaan pyrittävän pois ”keskustapainoisesta tähtimäisestä palvelutarjonnasta”. Se on tamperelaisittain sanottuna ”yks hailee”, mikäli se toimii.
Lopulta kaikki on yksinkertaista, jos pääsee unohtamaan strategiat ja muut teoriat. Ainoa niksi saada ihmiset matkustamaan on tehdä matkustamisesta miellyttävä kokemus, nykyistä tuntuvasti miellyttävämpi. Ei tolkuttomia odotusaikoja, ei ruuhkaa.
Ainakin Euroopan pisimmän minuutin, ja saman tien myös lyhimmän, voi kokea Tampereella, jos seuraa niitä arvaustauluja, jotka jo kertaalleen vaihdettiin pysäkeillä. Siinä on esimerkki toiminnasta, jota kutsutaan palveluksi, mutta joka on kääntynyt ansaitusti inhon kohteeksi.









"Unelma?? Epämääräinen?? Pikaratikka?? Öööö nyt Pokkinen meni taas uuden riman alitse.
Ratikka ei ole unelma eikä es oli epämääräinen, ja vielä vähemmän vanhan suunnitelmien mukainen "pikaratikka". Voisi toimitus hieman tutustua edes suunnitelmiin ennen kuin rupeaa aukomaan päätään."
Kummasti tänne tulee tällaisia ala-arvoisia ratikkafetisistien kommentteja. Onko teillä joku oma sivusto, missä vihreiden ja vassarien puoluetoimistot ohjaavat laumakäyttäytymistä?
Ilmoita asiaton kommentti