Ylänurkka: Oppositio vailla iskuvoimaa
Presidentti tuli valittua, mutta vaalitaistelun vaikutukset näkyvät vielä puolueiden kannatuslukemissa.
Ihan omissa sfääreissään elänyt kokoomus on Sauli Niinistön siivittämänä vain lisännyt etumatkaansa kolmeen, puoluekentän kakkostilasta taistelevaan puolueeseen.
Ero presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen kilpajuoksuun on vain siinä, että nyt sdp on noussut vihreiden tilalle keskustan ja perussuomalaisten rinnalle.
Timo Soinin vaalitaistelu oli pakonomaista puurtamista ja se näkyy HS-gallupissa: kupla on puhjennut ja perussuomaisten kannatus romahtanut.
Paavo Lipponen teki puolueelleen palveluksen asettumalla ehdokkaaksi, kun ketään muuta projekti ei tarpeeksi kiinnostanut. Valitettavasti vain palvelus osoittautui karhunpalvelukseksi. Ehdokkaan surkea tulos vain jyrkensi sdp:n eduskuntavaalien jälkeistä alamäkeä.
Keskusta sai kummasti virtaa Paavo Väyrysen intomielisestä vaalityöstä. Hänen ehdokkuuttaan henkeen ja vereen vastustanut puoluejohto joutui häpeään, kun kunniapuheenjohtajan pääsy vaalin toiselle kierrokselle oli aivan hilkulla.
Eri asia on, mihin Väyrysen uusi tuleminen johtaa, puolueen täydelliseen hajaantumiseen vai... Niin, mikähän se toinen vaihtoehto voisi olla?
Vaalien voimaannuttaman Väyrysen ei pahemmin tarvinnut akkujaan ladata, kun hän jo ilmoittautui keskustan ensi kesän puheenjohtajakisaan.
Siinä menivät paikkaansa puolustavalta Mari Kiviniemeltä pasmat perusteellisesti sekaisin, kun Väyrysen sovittu kuntavaalikiertue muuttuikin puheenjohtajakamppailuksi.
Nyt Väyrynen painaa jo apinan raivolla pitkin maakuntia julistamassa hallituksen kuntauudistuksesta nousevaa tuomiopäivän sanomaa. Väyrysen vaalimenestyksestä haltioituneeseen puolueväkeen viesti puree kuin häkä.
Kiviniemelle tässä hallituksen vastaisessa kuntasodassa jää peesaajan rooli. Väyrystä kiihkeämmin kukaan ei pysty uudistusta runttaamaan, joten puheenjohtajan liikkumatila on olematon.
Rajua kuntaremonttia ajavalle hallitukselle keskustan sisäinen valtataistelu tuli kuin taivaan lahja. Yhtä lailla onnenpotkuna hallitus voi pitää sitä, että myös perussuomalaisissa pestään presidentinvaalien jälkipyykkiä. Puolue ei enää ole yhtä tiukasti Soinin hyppysissä kun jytkyhuuma nyt on haihtumassa.
Vielä jokin aika sitten yleisesti katsottiin, että hallitus tekee tyhmästi antaessaan oppositiolle kuntauudistuksesta lyömäaseen kuntavaalien painaessa päälle. Lyömäase tai ei, vähän vaikea on nähdä, että sisäisissä valtataisteluissaan piehtaroivat ja keskenään kilpailevat oppositiopuolueet saisivat siitä pitävän otteen.
Soinin ja Väyrysen EU-vihamielisyys ei presidentinvaaleissa kantanut toiselle kierroksella. Samalla tavalla kuntauudistuksen demonisoiminen voi kääntyä oppositiota vastaan.







No olipa pääkirjoituksessa asennetta. Tosiasiat sitten erikseen. Pääkirjoitus puolusti hallituksen toimia, kuin kiltti koira heiluttaa häntäänsä.
Entä lukijat, moniko tämän nielee todellisuuden kanssa yksi yhteen suhteessa olevana ja kuinka moni näkee maksetun puheenvuoron.
Ilmoita asiaton kommentti