Ylänurkka: Poliitikkojen mahalasku
Onhan Edelman yhdysvaltalainen viestintätoimisto, joka yhdistetään sellaisiin nimiin kuin Microsoft, EON ja Wal-Mart, mutta näkökulmavarauksella kannattaa katsoa sen havaintoja, joita se esitteli tammikuun lopulla.
Päälinja toimiston 25 maata käsittävässä tutkimuksessa oli, että luottamus poliittisiin toimijoihin on kärsinyt kaikkialla maailmassa. Syy on Edelmanin mielestä selvä, finanssikriisi ja siihen liittyvä poliittinen epävarmuus.
Nykyisen toimitusjohtajan Richard Edelmanin rohto on yksiselitteisesti se, että ”liike-elämällä on parhaat mahdollisuudet ohjata kansakunnat kriisistä”, ainakin paremmat kuin poliitikoilla.
Se on tietenkin hänen oma amerikkalaiselta tuoksahtava tulkintansa maailmasta. Hän pyöristääkin mielipidettään toteamalla tarpeen muutokseen. Liike-elämä pitäisi kokea ”sekä hyvän liikkeellepanevana voimana että liikevoiton ja tuloksen moottorina”.
Vauhtia tarvitsee tämä hyvän liikkeellepanokin. Kaikki ei ole mallillaan silloin, kun joka toinen kansalainen on menettänyt luottamuksensa liike-elämään, ja joka toinen on myös sitä mieltä, että poliitikot valehtelevat.
Sivistyneesti pruukataan sanoa, että he eivät puhu totta.
Tämän selvityksen perusteella maailman kirjat näyttävät olevan perusteellisesti sekaisin. Kaikki ne tahot, joihin on totuttu edes jonkin verran luottamaan, horjahtelevat pahoin. Esimerkkeinä suoranaisista romahduksista voi pitää Etelä-Koreaa ja Japania, näitä aasialaisia teollisia tiikereitä.
Kymmenet prosentit ihmisistä ovat menettäneet luottamuksensa yritysjohtajina. Lukema on noissa oloissa hurja.
Erityinen huomio kannattaa panna siihen, että luottamus vertaistietoon on kehittynyt tavalla, jota kutsutaan ”uudeksi tulemiseksi”. Tutkijoihin luotetaan vahvasti, samoin muihin asiantuntijoihin, mutta heti perässä tulevat vertaiset, lähipiiri siis. Ja sen perässä heti ”tavalliset työntekijät”.
Tällainen kehitys tarkoittaa sitä, että perinteinen auktoriteettikäsitys on murroksessa. Sen myöntää Richard Edelmankin.
Sellainen saattaa enteillä käännettä, jota Edelmanin Strategey One -tutkimusyrityksen johtaja Neal Flieger kuvaa sanomalla, että ”jatkossa on keskityttävä enemmän yhteiskunnallisiin ja ja työntekijöihin liittyviin asioihin”.
Varaus näkökulmasta kannattaa säilyttää silloinkin, kun törmää tulokseen, joka kertoo median menestyksestä. Toisia yllättää, mutta toisia ei, tieto siitä, että usko tiedotusvälineisiin on kasvanut vahvasti.
Menestyksen kärkisijat saattavat myös olla ihmetyksen aiheita. Media eteni erityisesti Intiassa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Italiassa. Pitää toivoa, että tällä luottamuksella on kantavat siivet. Maailman muuttuminen on niin ilmeinen, että väärään tietoon ja asenteisiin meillä ei ole enää varaa.






