Ylänurkka: Keskiluokka kurimuksessa
Vielä 20 vuotta sitten yhdysvaltalainen yhteiskuntafilosofi Francis Fukuyama vakuutti kirjassaan Historian loppu ja viimeinen ihminen, että liberaali demokratia on saavuttanut lopullisen voiton.
Uskomuksen taustalla oli demokratian kanssa kilpailleen sosialismin romahdus 1990-luvun vaihteessa. Se oli länsimaisen demokratian kulta-aikaa.
Nyt Fukuyama on tullut toisiin ajatuksiin ja lyö hätärumpua liberaalin demokratian puolesta Foreign Affairs -aikakauslehteen kirjoittamassaan artikkelissa The Future of History – Can Liberal Democracy Survive the Decline of the Middle Class? (Historian tulevaisuus – Voiko liberaali demokratia selviytyä hengissä keskiluokan alamäestä?)
Tällä kertaa uhka demokratiaa vastaan ei kuitenkaan tule vieraasta ideologiasta. Nyt päävihollinen löytyy demokraattisten maiden sisältä, ennen kaikkea niiden yhteiskuntien syvenevästä jaosta menestyjiin ja häviäjiin, mikä tapahtuu keskiluokan kustannuksella.
Fukuyama on huolissaan, että tämä kehitys kaivaa maata myös liberaalin demokratian alta – hänen mukaansa ilman hyvinvoipaa keskiluokkaa ei ole demokratiaakaan.
Fukuyama jäljittää yhteiskunnallisen polarisaation pääosin taloudellisiin tekijöihin, ennen kaikkea teknologiseen kehitykseen, josta ovat hyötyneet eniten pisimmälle koulutetut ja lahjakkaimmat henkilöt.
Samaan suuntaan on kehitystä vienyt myös globalisaatio, joka on vienyt hyvin palkattuja työpaikkoja kehittyneistä maista halpoihin kehitysmaihin.
Fukuyama hakee pelastusta uudesta ideologiasta, joka hylkää sekä kaikkea sääntelyä vastustavat uusliberaalit talousopit että eurooppalaisen hyvinvointivaltiomallin, joka on hänen mielestään umpikujassa: se on byrokraattinen, kallis ja joustamaton.
Hänen mielestään talouden pitää olla alisteinen demokraattiselle politiikalle, jota harjoittaa kansalaisten valtuuttama ja yhteistä etua ajava hallitus. Sen päätehtäviä olisivat tulonjaon tasaaminen ja eturyhmien vallan vähentäminen.
Fukuyama on kuitenkin pessimistinen. Hänen mukaansa epätasa-arvo voi edelleen syventyä, koska vahvat eliitit pystyvät suojaamaan tehokkaasti omat etunsa.
Toisenlaisia lääkkeitä tarjoaa Fukuyaman maanmies Charles Murray, jonka mielestä jako johtuu toisaalta yläluokan eristäytymisestä omiin oloihinsa ja toisaalta alaluokan moraalin höltymisestä eikä suinkaan taloudellisista tekijöistä.
Murray esittelee reseptinsä uudessa kirjassaan Coming Apart: The State of White America, 1960–2010. (Hajoamassa: Valkoisen Amerikan tila).
Murrayn ratkaisu on suoraviivainen. Eliitti muuttakoon alaluokan joukkoon opettamaan sille oikeita elämäntapoja, ahkeraa työntekoa, avioliiton ja uskonnon siunauksellisuutta ja pärjäämistä omin voimin ilman yhteiskunnan tukea, jota hän pitää turmiollisena.







Vahvat eliitit ovat Suomessakin pystyneet suojamaan etunsa hyvin. Suomenruotsalaiset pitävät vanhentuneen kielilain nojalla kiinni kouristuksenomaisesti naurettavat mittasuhteet saaneesta pakkoruotsista ja viittaavat kintaalla oikeudenmukaisuudelle ja järjenkäytölle . Ikäänkuin Kainuun perukoilla ja Lapin tuntureissa pakkoruotsilla olisi mitään tekoa.Samoin esim. kuntien johtoporras jarruttaa kuntaliitoksia, koska menettäisivät niitä etuja, joita ei suoda tavalliselle työntekijälle. Sentään moni niista pomoista roikkuisi viisi vuotta toisten elätettävä. Pankit jakavat edelleen bonuksia johtajilleen, vaikka ne samat johtajat ovat taitamattomalla osaamisellaan ajaneet pankkinsa selvitystilaan. Nyt ne bonukset tulevat köyhien ja keskiluokan taskusta veromarkkoina. Sähköyhtiöt eivät pysty luotettavasti huolehtimaan osa-alueestaan, mutta sekös vähentäisi bonuksia ja osakeantia. Kyllä olisi monella ministerillä töitä, jos vaan viitsisivät ja uskaltaisivat alkaa hommiin.
Ilmoita asiaton kommentti