Ylänurkka: Etteikö ollut luottamusta?

Kun Suomessa mainitsee käsitteen yhteinen vene, normikansalaisen mielessä käy lämmin ailahdus. Nyt tuo sepitteellinen paatti on lastattu on äärilleen nykyhyvillä asioilla, sellaisilla kuin tuottavuus, joustavuus ja todellinen kumppanuus.

Noilla käsitteillä on viimeisimmät pari vuotta ajettu maahan uutta tapaa hankkia ja ylläpitää infraa, kulkuväyliä siis. Esimerkeiksi kelpaavat Porin rata ja Tampereen tunneli. Kumpaakaan ei vielä ole, joten asiaa pitää käsitellä vakuuttelun ja uskomusten pohjalta.

Aivan uskon varassa ei olla. Tämän allianssimallin juuret ja kokemukset ovat pääosin Australiasta ja Uudesta-Seelannista.

Allianssi voi olla valtioliitto tai aatteellinen, kaupallinen tai muu yhteenliittymä. Moni muistaa Pyhän allianssin, Venäjän, Itävallan ja Preussin välisen liiton. Sitä sanotaan voitavan pitää maailman ensimmäisenä kansainvälisenä rauhanturvaamisjärjestönä, vaikka se perustuikin omiin poliittisiin kuvioihinsa.

Nyt on valittu ehdokkaat Tampereen tunneliurakan allianssiin. Mukaan tarjoutui viisi ryhmää. Niiden rohkeus siis riittää urakkaan, jota yleisellä tasolla määritellään ”riskeiltään vaikeasti hallittaviksi ja aikataulultaan tiukoiksi”.

Sanotaan, että allianssiurakan suurin ero perinteisiin urakkamalleihin on vastuunjako. ”Osapuolet eivät syyttele toisiaan, sillä sekä hyödyt että riskit ovat yhteisiä”. Aikansa voi mietiskellä sitäkin, mitä tarkoittaa allianssimallin ”entistä suurempi luottamus tilaajan ja tuottajan välillä”.

Euroopan ensimmäinen allianssihanke on jo käynnistynyt Suomessa, tässä vaiheessa puheet ovat yhteisestä veneestä.

Olisipa komeaa, jos Liikenneviraston ja maanrakentajien yhteinen tavoite tehdä tienrakennuksen toimialasta Euroopan tehokkain vuoteen 2015 mennessä toteutuisi.

Toistaiseksi se näyttäytyy unelmina, toiveina. Samalla syntyy tilaisuus tarkastella historiaa uusista lähtökohdista. Jos nyt muutetaan toimintakulttuuria avoimemmaksi ja toimintatapoja luottamuksellisemmiksi, miten on menetelty aiemmin?

Liikenneviraston rakennuttamisosaston johtaja Harri Yli-Villamo sanoi (AL 12.8.11), ”ettei olisi mitään järkeä maksimoida omaa hyötyä toisen kustannuksella”. Moni olisi valmis pitämään tällaista vallankumouksellisena puheena.

Maahan on rakennettava väyliä ja niitä pidettävä yllä. Maamme on tiettävästi köyhä, jolloin kaikki niksit on otettava käyttöön, tai ainakin kokeiltaviksi.

Siksi ei ennakkoon pidä moittia allianssimalliakaan, vaikka kuvaukset siitä vaikuttavat liian hyviltä ollakseen totta, ainakaan kaikki niistä.

Vaihtoehto olisi perinteinen malli. Eduskunta antaa rahat, ja virkamies rakennuttaa. Näillä puheilla sellainen tuntuisi nyt jopa kauhistuttavalta. Mitä silloin tehtiin, kun ei ollut luottamusta ja avoimuutta?