Päivitetty 11.2.2012 21:31, julkaistu 11.2.2012 19:30

Kaljujen miesten taistelu kammasta

Argentiinalaisella kirjailijalla Jorge Luis Borgesilla oli elinaikanaan sana hallussaan, kun hän kuvaili maansa ja Britannian välistä, 30 vuotta sitten sodaksi yltynyttä kiistaa Argentiinan rannikon edustalla sijaitsevista Falklandinsaarista ”kahden kaljun miehen taisteluksi kammasta”.

Sitä mukaa, kun lyhyen mutta liki tuhannen ihmisen hengen vaatineen sodan vuosipäivä lähestyy, tunteet ovat kuumentuneet varsinkin Argentiinassa, joka kärsi vuonna 1982 nöyryyttävän tappion, kun se yritti vallata Britannialle kuuluvat Falklandinsaaret.

Argentiina on vaatinut toistuvasti saaria itselleen ja on antanut niille oman nimen, Malvinassaaret.

Argentiina on viime aikoina heiluttanut kiivaasti sanan säilää, mutta uusiin sotatoimiin sillä tuskin on rahkeita ryhtyä. Kaiken varalta Britannia on kuitenkin vahvistanut sotilaallista valmiuttaan saarten lähettyvillä lähettämällä sinne muun muassa huippunykyaikaisen hävittäjäaluksen.

Myös kuningatar Elisabetin pojanpoika, prinssi William, on osallistunut sotilashelikopteriharjoituksiin saarilla. Närkästynyt Argentiina letkautti, että prinssi saapui konkistadorin eli valtaajan sotisovassa.

Argentiina syyttää Britanniaa kolonialismista, mutta enemmänkin sitä kiinnostavat todennäköisesti saarten läheltä mahdollisesti löytyvät luonnonrikkaudet.

Britannia puolestaan on ilmoittanut, ettei se neuvottele saarten kohtalosta vastoin niiden 3 000 asukkaan tahtoa. Kun Argentiina ei heitä innosta, pattitilanne on tiukka.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)14.2.2012 18:02

"Argentiina syyttää Britanniaa kolonialismista, mutta enemmänkin sitä kiinnostavat todennäköisesti saarten läheltä mahdollisesti löytyvät luonnonrikkaudet."

Ja brittejä saarten öljy ei nyt sitten kiinnosta, kun Skotlanti öljyineen valmistautuu eroamaan Britannian imperiumin jämistä?

"Britannia puolestaan on ilmoittanut, ettei se neuvottele saarten kohtalosta vastoin niiden 3 000 asukkaan tahtoa. Kun Argentiina ei heitä innosta.."

Useat saaren asukkaat ovat opetelleet espanjaa. Britannia tuskin saarella suvaitsee argentiinalaismielisiä.

Kun öljyn ryöstäminen on nykypäivää niin voihan nuo saaret joku kolmaskin osapuoli ryöstää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.2.2012 13:33

"Imperialismia ei kait suvaita nykyisin enää EU:ssa"

Euroopan unioni perustuu imperialismille. Imperialismin tavoitteena on mahdollisimman laaja vaikutusvalta maailmassa. Siihen EU pyrkii jatkuvasti laajentumalla ja siirtämällä voimavaroja yhteiseen puolustus- ja ulkopolitiikkaan.

Unionin siirtomaajuuret ovat erittäin vahvat. EU:lla on omia siirtomaita, jotka siis ovat osa unionia (Guadeloupe, Martinique, Ranskan Guiana, Saint Martin, Saint Barthélemy). Kun seuraavan kerran käyt Matiniquella, niin huomaa sininen tähtilippu. Siitä tulee heti kotoinen olo.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.2.2012 09:34

Kyllä ne Argentiinalle täytisi kuulua,,,Imperialismia ei kait suvaita nykyisin enää EU:ssa

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

P-Hämppi ei kelpaa parkkiluolan nimeksi – ehdota uutta ja voita ulkomaanmatka!

park 3

PIRKANMAA 10

Tampereen Hämeenkadun alle louhittavan parkkiluolan nimeksi ei missään vaiheessa pitänyt tulla P-Hämppi. – Hämpin parkki on ollut pelkkä työnimi. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Kotimaa

Syyttäjä vaatii Fouganthinelle vankeutta - Vapautui kolmoismurhatuomiosta 2009

KOTIMAA 10

STTSyyttäjä vaatii Nikita Fouganthinelle vankeusrangaistusta kahdesta pahoinpitelystä ja tuhotyöstä. Syytteitä puitiin torstaina Helsingin käräjäoikeudessa. Lue lisää

Vaasantie jälleen kokonaan auki liikenteelle: Neljä autoa rysäytti yhteen

KOTIMAA 11

Vaasantiellä Ylöjärven kohdalla tapahtui neljän auton ketjukolari torstaina iltapäivällä hieman ennen puolta kahta. Onnettomuus sattui Tampereen suuntaan tultaessa Teivon valoristeyksen... Lue lisää


Ulkomaat

Oslon terroripäivä: Ruotsin poliisi toimi 37 minuutissa, Norjassa kesti tunteja

03228522_www

ULKOMAAT 10

Ruotsin poliisi antoi käskyn suojata Tukholman keskeisiä rakennuksia vain 37 minuuttia Anders Behring Breivikin asettaman pommin räjähdettyä Oslon keskustassa heinäkuun 22. Lue lisää


Talous

Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä

TALOUS 00

STT EU haluaa pitää päätöksen Kreikan eurosta eroamisesta kreikkalaisten käsissä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Tiilikaisen mukaan Kreikan uudet vaalit... Lue lisää


Urheilu

Sanni Leinonen ei laske ensi kaudella alppihiihdon A-maajoukkueesta

leinonenwww

URHEILU 00

Tampereen Slalomseuran lupaus Sanni Leinonen ei laske ensi kaudella alppihiihdon A-maajoukkueessa. Ski Sport Finlandin tiedotteen mukaan A-maajoukkueessa laskee naisista ainoastaan kokenut Tanja Poutiainen. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 222

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

IS: Janne Kataja jätti avioerohakemuksen vain kaksi viikkoa hääpäivän jälkeen

wwwkataja

VIIHDE 14

Radio- ja televisiojuontaja Janne Kataja eroaa vaimostaan neljän avioliittovuoden jälkeen, kertoo Ilta-Sanomat. Pariskunta vietti kaksi viikkoa sitten hääpäiväänsä. Lue lisää


Kulttuuri

Yle uudistuu: Kalusto HD-aikaan, Tohloppiin fiktiotuotantoa

10855047www

KULTTUURI 00

Yle rakentaa Tampereen Tohlopista uudenaikaisen HD- eli teräväpiirtotuotannon keskuksen. Tohlopissa keskitytään jatkossa fiktion tuottamiseen. Lue lisää


Uutisia

  1. Aivot alkavat toimia samaan tahtiin - Voimakkaat tunteet tarttuvat ihmisestä toiseen

    TERVEYS / SEKSI 24.5. 17:34 0 0

  2. Kovalaiselta poksahti kone, Räikkönen pysyi varikolla

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 12:57 0 0

  3. Syyttäjä vaatii Fouganthinelle vankeutta - Vapautui kolmoismurhatuomiosta 2009

    KOTIMAA 24.5. 17:32 0 0

  4. Solberg ja Latvala kärjessä aika-ajossa

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 12:29 1 0

  5. Vaasantie jälleen kokonaan auki liikenteelle: Neljä autoa rysäytti yhteen

    KOTIMAA 24.5. 17:30 1 1

  6. Nyt suosikkiohjelman voi katsoa myös puhelimesta - Lumia 900 myyntiin Suomessa huomenna

    KOTIMAA 24.5. 17:21 0 0

  7. F1-tuloksia Monacosta

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 17:27 1 0

  8. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 17:05 1 0

  9. Oslon terroripäivä: Ruotsin poliisi toimi 37 minuutissa, Norjassa kesti tunteja

    ULKOMAAT 24.5. 17:11 1 0

  10. Muutos: Ympäristöministeriön virkamies ei saa virkavapaata mennäkseen töihin kaivosyhtiöön

    KOTIMAA 24.5. 16:52 1 0

  1. Poliisi ihmeissään: Tähän pyramidihuijaukseen lankeavat jopa nuoret

    KOTIMAA 24.5. 16:13 0 2 6302

  2. Tässäkö ensimmäinen maa, jossa tupakanpoltto loppuu? Verot nousevat 40 prosenttia

    ULKOMAAT 24.5. 10:57 2 18 5078

  3. Yliopistossa opiskeleva ei pian voi hakea enää toista paikkaa

    KOTIMAA 24.5. 07:46 2 25 4828

  4. Ostitko näitä nakkeja? Palauta myymälään

    KOTIMAA 24.5. 13:49 0 1 3136

  5. Hetkinen, miten tässä kuuluu pysäköidä? Tampereella parkkeerataan nyt eurooppalaisesti

    AUTOT 7.5. 07:43 9 85 2825

  6. Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

    ULKOMAAT 24.5. 11:05 1 27 2559

  7. IL: 16-vuotiaan kuoleman aiheutti trukin liian kova vauhti

    KOTIMAA 24.5. 07:50 1 4 2388

  8. Tanssikoulun seksuaalirikostutkinta: 11 raiskausepäilyä

    KOTIMAA 23.5. 20:04 1 17 2245

  9. Kolarit ruuhkauttivat Tampereen keskustaa

    PIRKANMAA 23.5. 17:51 2 29 2004

  10. SS: Poliisi tykittää rajusti ravintoloiden menosta - mongertamista ja kansa tuhannen päissään

    KOTIMAA 24.5. 14:30 1 2 1987


Pääkirjoitukset

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 120

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 26

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 47

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79278

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot