Tuli liian kova kiire
Abiturientit kirjoittivat perjantaina äidinkielen kokeen. Kolmen vuoden kuluttua se on aivan erilainen. Ylioppilastutkintolautakunta alkaa valmistella uutta koetta, joka mittaa tiedon pätevyyden arviointia ja käsittelytaitoa sekä yleissivistystä.
Tavoitteet ovat ihan kunnioitettavat. Nettiajan nuoret tarvitsevat juuri näitä taitoja.
Mutta pitääkö uudistus tehdä juuri nyt ja hirmuisella kiireellä. Uudenlaisen kokeen pitää olla valmis jo ensi syksynä, kun vuonna 2015 kirjoittavat abit aloittavat lukion. Heidän on tiedettävä, millaisiin kokeisiin he alkavat valmistautua.
Tämä uudistus ei ole lähtenyt oppilaiden, opettajien tai edes YTL:n toiveista. Sen takana ovat poliitikot. Muutos on kirjattu hallituksen hyväksymään koulutuksen kehittämissuunnitelmaan.
Tietokoneet ovat tulossa yo-kirjoituksiin, mutta eivät vielä 2015. Uudistus olisi järkevää tehdä silloin, kun on käytössä netti, jonka tiedon luotettavuutta voi arvioida.







Mikä ihmeen paniikki meidän politiikkoihimme on päässyt iskemään? Kaikki pitää tapahtua nyt ja heti. Ilman tutkittua tietoa! Niin kuin tuo ylläkerrottu. Samoin kuntauudistus. Ruotsissa uudistus tehtiin kauan sitten ja siitä on tutkittua tietoa. Eivätkö päättäjät tiedä sitä.
Eikä muutoksia tehty salassa, niin kuin meillä tuntuu olevan tapana.
Ilmoita asiaton kommentti