Luottamus hyvä, valvonta paras

Vaikka monet vallankumousjohtaja V. I. Leninin ajatuksista on ajat sitten todettu vanhentuneiksi, hänen suuhunsa pantu toimintaohje, luottamus hyvä, valvonta paras, pätee tänäkin päivänä ainakin Kreikan velkakriisin yhteydessä.

Euroopan unionin euroryhmän valtiovarainministerit noudattivat leniniläistä linjaa, kun he lykkäsivät kokouksessaan torstai-iltana seuraavan, 130 miljardin euron suuruisen lainapaketin lähettämistä sitä kipeästi kaipaavaan Ateenaan.

Ministereitä ei hellyttänyt edes se, että Kreikan pääpuolueet olivat juuri ennen kokousta hyväksyneet lopulta EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vaatimat säästötoimet. Pelkät sanat eivät heille riitä, vaan he vaativat tekoja.

Euroalueen puheenjohtaja, Luxemburgin pää- ja valtiovarainministeri Jean-Claude Juncker, tiivisti Kreikan auttajien kannan yksiselitteisesti: ”Ei maksatusta ennen toimeenpanoa.”

Euroryhmä vaatii, että ennen lisälainan myöntämistä Kreikan parlamentti vahvistaa puoluejohtajien hyväksymän säästöohjelman, jota pitää vielä täydentää 325 miljoonan euron lisäleikkauksilla ensi viikon puoleenväliin mennessä, jolloin ministerit kokoontuvat uudelleen.

Lisäksi puolueiden pitää sitoutua siihen, että ne jatkavat säästöohjelman toimeenpanoa myös kevään parlamenttivaalien jälkeen. Euroryhmä harkitsee myös vakavasti sellaista erityistiliä, jota Kreikka voisi käyttää vain lainojensa hoitamiseen.

Kaikki nämä vaatimukset huokuvat valtaisaa epäluottamusta Kreikkaa ja sen hallintoa kohtaan. Normaalistihan muut luottaisivat siihen, että kehittynyt eurooppalainen sivistysmaa hoitaisi automaattisesti asiansa niin kuin se on luvannut.

Lähihistoria on kuitenkin opettanut karvaasti, että Kreikka on toista maata. Siksi se on hukannut arvokkaimman ominaisuutensa, kansainvälisen luottamuksen, että se pitäisi sanansa.

Kreikan asettaminen näin tiukkaan holhoukseen on sen omaa syytä ja sen takia välttämätöntä. Suomen ja minkään muun maan ei pidä heittää setelinippua toisensa perään ilman vedenpitävää valvontaa, että saaja tekee oman osuutensa sataprosenttisesti.

Kreikalla ei ole valinnan varaa, jos se aikoo välttää ajautumisen täysin maksukyvyttömäksi. Niin sille käy, jos se ei saa uutta rahoitustukea ennen kuin sen seuraava iso vanha laina erääntyy maaliskuun puolenvälin jälkeen.

Kreikalle ja kreikkalaisille hevoskuuri ottaa koville. Maksumiehiksi joutuu myös sellaisia, joilla ei ole ollut osaa eikä arpaa maan tuhoisaan politiikkaan.

Siinä mielessä toistuvat lakot ja muut protestit ovat inhimillisesti ymmärrettäviä kiukun purkauksia, vaikka ne eivät Kreikan taloudellista ahdinkoa yhtään helpotakaan.

Silti kreikkalaisten ei kannattaisi purra auttavaa kättä eikä demonisoida varsinkaan niitä maita, jotka tiukimmin vaativat sitä täyttämään oman puolensa sopimuksesta. Raha ei kasva niidenkään puissa vaan hyvämuististen äänestäjien työllä.