Itse itseään komentaen
Hyvä sotilas ei jäädy vaikeassakaan tilanteessa. Hän on varautunut yllätyksiin, suunnitellut vähintään kaksi vaihtoehtoa.
Puolustusvoimat lähtee muistissa olevan ajan suurimpaan uudistukseensa yhden totuuden pohjalta. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta pääsi suuntaamaan työtä ensimmäisen kerran oikeastaan vasta joulukuussa. Keskiviikon esitys oli voimakkaan puolustusvoimien johdon ja kevyen poliittisen ohjauksen lopputulos.
Kansanedustajien tehtäväksi jää hyväksyä supistussuunnitelmat ilman vaihtoehtoja. Hallitus antoi raamit, sotilaat päätyivät nyt nähtyyn.
Kauaskatseisen ylimmän johdon pitää aina suunnitella tulevaisuutta ja varautua jopa pahimpaan. Laaja kansalaiskeskustelu ja pitävä poliittinen pohja ovat kestävän, yksituumaisen tulevaisuuden edellytyksiä. Hallitusohjelmassa kirjoitetaan uusista turvallisuushaasteista ja juuri niistä poliitikkojen pitäisi paljon enemmän puhua.
Uudistus vaatii uusia asetuksia ja säädöksiä. Nyt on oikea hetki ja sopiva mahdollisuus tutkia, mikä estää varusmiesten käyttämisen esimerkiksi myrskytuhojen torjunnassa tai sotilaspoliisien yhteistyön virkapoliisien kanssa.
Tavanomaiset järkeistämistoimet ovat joutaneet odottaa. Risto Siilasmaan johtama uudistamista vauhdittanut selvitysryhmä löysi kymmenittäin kehityskohteita. Puolustusvoimat olisi itsekin ne voinut keksiä.
Sitten putoaa pommi. Kaikki muuttuu ja mullistuu. 2 200 työntekijää joutuu miettimään elämänsä uusiksi, kun kolmessa vuodessa pitää tapahtua se, minkä olisi voinut hallitusti, pehmeästi ja työntekijöitä ymmärtäen tehdä paljon aikaisemmin. Puolustusvoimien johdon tilannekuva on ollut hämärä.
Poliitikot eivät pääse vastuusta. Surkuhupaisat soittokuntien säilyttämiskiistat osoittivat, että jos järkipolitiikka ja aluepolitiikka kiistelevät, aluepolitiikka voittaa. Nyt sitten seitsemän soittokunnan rumpujen päristys päättyy. Mikään ei ole näköjään enää pyhää.
Pirkanmaata uudistus kohtelee hyvin ja huonosti.
Pirkkala ei tulevaisuudessa enää ole Hornetien koti. Tilalle tulee kuljetus-, yhteys- ja koelentotoimintaa. Varusmiehiä astuu palvelukseen entiseen malliin. Kuoreveden Hallin perinteinen lentotoiminta sen sijaan kokee iskun, kun tekninen koulutus paikkakunnalla päättyy.
Materiaalilaitoksen esikunta ja Ylöjärven tekninen osaaminen säilyvät myös. Jatkosuunnittelu kertoo, missä hallinnollisessa laatikossa. Vaikka uudistus muuttaa laitoksien nimiä, tehtäviä nimet eivät hoida. Tarvitaan siis edelleen osaamista ja henkilökuntaa.
Kenelläkään ei voi olla mitään sitä vastaan, että turhaa suunnittelua ja tarpeetonta johtamista karsitaan. Sitä kaipaa koko turvallisuuskoneistomme, poliisista alkaen. Synkän keskiviikon opetus on juuri tässä – turha pois, tarpeellinen tilalle.
Käynnistetty uudistus jää poistuvan ylipäällikön viimeiseksi ja uuden valtiovarainministerin ensimmäiseksi turvallisuuspoliittiseksi toimeksi.







Lentäjille on aina hommia siviili-ilmailun parissa. Joutuu ehkä vaihtamaan kotimaata, mutta maamme johdon mielestä se lienee paremminkin siunaus.
t. lllentäjä
Ilmoita asiaton kommentti