Palestiinalaiset tienhaarassa
Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun reaktio oli odotetun jyrkkä, kun hän kuuli kahtia jakautuneen palestiinalaishallinnon uusista sovintosuunnitelmista. Ne ovat hänen mielestään suuri uhka Israelille.
Qatarissa solmitun sopimuksen mukaan Länsirantaa hallitseva, presidentti Mahmud Abbasin johtama Fatah-liike ja sen kilpailija, Gazan kaistaa valvova Hamas, ryhtyvät hallitsemaan yhdessä palestiinalaisalueita.
Suhteellisen maltillinen ja Lähi-idän rauhanneuvotteluihin osallistunut Abbasin hallinto on ollut länsimaiden suosiossa, kun taas radikaali Hamas-liike on luokiteltu terroristijärjestöksi. Hamas ei hyväksy Israelin valtion olemassaoloa, ei suostu neuvotteluratkaisuun eikä lopettamaan väkivaltaisia iskuja Israelia vastaan.
Netanjahu varoitti, että Abbas voi valita rauhan joko Hamasin tai Israelin kanssa mutta ei molempia. Jos palestiinalaiset todella haluavat itselleen oman valtion, myös Hamasin on pakko valita neuvottelutie – aseiden voimalla se ei saa Israelia taipumaan.







Kuka hyvänsä Israelin haluaa tuhota tai jotain pahaa tehdä, saavat samalla mitalla itsekin kärsiä tai tuhoutua Raamatun lupausten mukaan, koska ovat Jumalan omaisuuskansa, vaikka eivät ole nuhteettomia. Jumala ei kutsumistaan kadu. S.H
Ilmoita asiaton kommentti