Päivitetty 5.2.2012 09:12, julkaistu 4.2.2012 21:16

Kronikka: Poliisi pulassa

Kuva: Aino Salmi
Jorma PokkinenLähetä palautetta toimittajalle
Poliisiin luotetaan, ainakin toistaiseksi. Tamperelaiset Janne Rauma (vas.) ja Kari Palonen tekivät hyvää jälkeä Poliisit-sarjassa.

Uutta aikaa: Tampereen yliopistosairaalan naapuriin avattu potilashotelli on nykyaikaa. Sen 130 huonetta ovat niin hoitoa odottavien, potilaiden kuin tavallistenkin turistien käytössä. Kallis sairaalapaikka säästyy ja kaupungin hotellitarve sai kasvunvaraa. Epätamperelaista oli, etteivät valitukset viivyttäneet tämän tornin nousua.

Tämän olemme jo vuosia kuulleet: Poliiseja on liian vähän, rosvoja aina yksi liikaa. Poliisi on jossain muualla silloin, jos järjestysvaltaa tarvitsee. Osa rikosilmoituksista siirtyy suoraan mappiin selvitäkseen siellä itsekseen.

Nyt poliisin johto pelkää tosissaan, sillä hallitus on tosissaan. Suomen talous sukeltaa sellaista vauhtia, ettei auta enää juustohöylä, vaan pian surahtaa raivaussaha ja möyrii metsäkone.

Yksi perattava pusikko on poliisitoimi. Poliisiylijohtaja Mikko Paaterolla on sinänsä järkevä perkaussuunnitelma, mutta vuosien valitus hapertaa sen uskottavuutta.

Poliisin palkkalistoilla on yli 10 000 henkilöä. Varsinaisia poliiseja joukosta on 7 600, ja sen päälle opiskelijat kenttävaiheissaan. Lupahallinto, vartiointi ja byrokratia vievät osansa.

Valmistuneita poliiseja jää työttömiksi. Siinä ei ole mieltä, sillä Tampereen 100 000 euron koulutuksen käyneitä ei kannata jättää hangille hiihtelemään. Tammikuussa työttömiä oli 150, vuoden aikana määrä kaksinkertaistuu.

Poliisi unohtaa yhden asian. Poliisin töitä tekevät muutkin kuin sinipukuiset. Tullilla on tehokkaita tutkijoita 350, rajavartiosto pysäyttelee rikollisia, puolustusvoimilla on tutkintaorganisaationsa ja sotilaspoliisinsa, vakuutusyhtiöillä etsivänsä. Pysäköinninvalvojatkin ovat aina ilonamme.

Sitten on 2 000 täydennyspoliisia. Tätä kasvunvaraa ei käytetä koskaan. Poliisijohto tuuskahtaa että ”täysin turhanaikainen järjestelmä”, ja oikeassa on. Täydennyspoliisi lähtee liikkeelle vain poikkeuslain komentamana – eli käytännössä ei koskaan.

Turvaa lisää kaiken aikaa kasvava vartijoiden ja järjestyksenvalvojien joukko. Tavallisen suomalaisen ei tarvitse pelätä.

Pois turha työ. Poliisin mielestä sellaista on, kun niin on määrätty.

Poliisin pitää määräyksen mukaan hoitaa työnsä mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla ja olosuhteiden niin vaatiessa asettaa tehtävät tärkeysjärjestykseen. Nyt yhteiskunnan on aika määritellä tärkeysjärjestys.

Kentällä poliisi tahtoisi tehdä työnsä paremmin, palauttaa uskonsa työn mielekkyyteen. Mielekkyys loiventaa jopa liian pientä palkkaa.

Kun kaksi autoa kolaroi liki näkymättömät naarmut, paikalle odotellaan poliisia. Melkoisen turhaa työtä, kun vakuutusyhtiö joka tapauksessa maksaa.

Kun löydät kännykän, palautat sen poliisin löytötavaratoimistoon. Joku muu voisi hoitaa kadonneet tavarat.

Jos humaltuneen kuljetus Kihniön periltä Tampereelle putkaan kestää nelisen tuntia, voisiko se kuuluisa Joku Muu tarjota kruunun kyytiä?

Kun potilasta viedään pakkohoitoon, sairaankuljettajat odottavat tunteja, että poliisi ennättää paikalle ja sanoo jämerästi: Nousehan ambulanssiin. Luulisi hoituvan helpommin.

Kun Bruce Springsteen soittaa rahaa Ratinan stadionilla, poliisi valvoo ilmaiseksi. Voisi olla toisinkin.

Poliisi voisi auttaa itse itseään päättämällä, tarvitaanko kaikki sisäiset kokoukset, kampaviinerit, kyselyt ja tilastoinnit.

Poliitikkojen pitää kevään aikana katsoa, mistä luovutaan, mitä painotetaan. Päätöstä helpottaa, jos osaa päättää, mistä ei ainakaan voi luopua.

Kiireelliset hälytykset on hoidettava, tottakai, järjestäytynyt rikollisuus pidettävä rajoissa tai rajojen ulkopuolella, peruspartioita lisää ja sanaparille ”uskottava poliisitoiminta” oikea sisältö.

Kun lukee tilastoja, uskottavuus on koetteilla. Ei tutkita, kirjataan muistiin.

Muistetaan nyt silti, että tilastot ovat tilastoja.

Kännykkä ja netti käänsivät käyrät pysyvään nousuun. On helppo ilmoittaa epäilystä – ihan varmuuden vuoksi.

Kansainvälinen rikollisuus kasvaa, ja se on taatusti tuloshakuista rikollisuutta. Suomessa on 78 kovaa rikollisryhmittymää.

Pienen bulgarialaisen kylän ahkeruus riitti mullistamaan tilastomme. Maksukorttien kopiointi-isku nosti 530 prosentilla ilmoituksia.

Ulkomaalaisten tekijöiden osuus asuntomurroista on kolmannes. Helsingissä tehdään 20–30 taskuvarkautta päivässä. Koplat eivät juuri suomea puhu.

Poliisi ennustaa, että seuraavaksi lisääntyvät vanhuksiin kohdistuvat rikokset ja rekka- ja muut kuljetusvarkaudet. Tekijät ovat häikäilemättömiä.

Kyläpoliisin aikaan ei ole paluuta. Nyt meillä on 24 poliisilaitosta, ja toiminta keskittyy edelleen.

Nollatoleranssia Suomeen ei koskaan saada. Silti kannattaa tutkia tarkkaan autovarkaudet ja muut mitättömiltä tuntuvat rötökset. Sieltä ne pahat pojat kasvavat.

Kun keinot eivät riitä, otetaan konstit käyttöön. Kansalaisia herätellään autokeräyksellä, jotta työttömien palkkaamiseen saataisiin rahaa.

Jo on aikoihin eletty.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)7.2.2012 11:36

apulaissheriffin oikeudet kaikille

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 02:10

Joo niitä liima lettejä ja seinän töhrijöitä riittää. Alkaisivat aikuistumaan ja hankkisivat vaikka laki oppia tai menisivät hervantaan poliisikouluu. Kyllä niinistö rahaa poliiseille antaa ja hyvä että antaa uskaltavat vanha kansa kulkea ulkona ku ovat kerta suomee aikanaan rakentaneet. Hiaman kurjemmissa oloissa ku nyky ajan joumanni.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 21:32

0
Rosvoja on todellakin liikaa verratuna poliisien määrään. Tielläliikkujka voi olla varma, että useammin vastaantuleva on rosvo kuin poliisi!
Kake

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 11:41

Suomen laki teettää runsaasti turhaa työtä, olisi
tarve ehkä "vähän" korjailla lakeja jotka ovat 1700 -luvulta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 09:43

Poliisien palkkaa alemmaksi,,,kilpailutettava ja ulkoistettava että tehokkuutta lisää...Tarvajärvi muuten olisi tehnyt bisneksen Joulumaastakin, mutta kateelliset suomalaiset estivät...Hienoa että hänen avullaan poliiseille tuli autoja tuolloin 50 vuotta sitten,,,,on ehkä aika toki ne uusia pikkuhiljaa!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

P-Hämppi ei kelpaa parkkiluolan nimeksi – ehdota uutta ja voita ulkomaanmatka!

park 3

PIRKANMAA 10

Tampereen Hämeenkadun alle louhittavan parkkiluolan nimeksi ei missään vaiheessa pitänyt tulla P-Hämppi. – Hämpin parkki on ollut pelkkä työnimi. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Kotimaa

Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

KOTIMAA 10

Tampereen Lentävänniemessä asuva Ari Huhtala kohtasi ällistyttävän näyn Lielahdenkadulla torstaina aamupäivällä. Uutuuttaan hohtavan valkoisen reunaviivan alle... Lue lisää

Muutos: Ympäristöministeriön virkamies ei saa virkavapaata mennäkseen töihin kaivosyhtiöön

KOTIMAA 10

STT Ympäristöministeriö kieltää vastedes virkavapaudet, joissa virkamies haluaa siirtyä kaivosyhtiön palvelukseen. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan asiasta on annettu... Lue lisää


Ulkomaat

300 Ruotissa asuvaa vaarassa joutua pakotetuksi avioliittoon: Näin ongelmaan vastataan

COLOURBOX1747132_www

ULKOMAAT 10

STT, TT Ruotsissa kaavaillaan tiukempia toimenpiteitä pakkoavioliittoja ja lasten avioliittoja vastaan. Toisen ihmisen naimisiin pakottava henkilö voitaisiin torstaina julkaistun lakiesityksen mukaan tuomita... Lue lisää


Talous

Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä

TALOUS 00

STT EU haluaa pitää päätöksen Kreikan eurosta eroamisesta kreikkalaisten käsissä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Tiilikaisen mukaan Kreikan uudet vaalit... Lue lisää


Urheilu

Sanni Leinonen ei laske ensi kaudella alppihiihdon A-maajoukkueesta

leinonenwww

URHEILU 00

Tampereen Slalomseuran lupaus Sanni Leinonen ei laske ensi kaudella alppihiihdon A-maajoukkueessa. Ski Sport Finlandin tiedotteen mukaan A-maajoukkueessa laskee naisista ainoastaan kokenut Tanja Poutiainen. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 222

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

IS: Janne Kataja jätti avioerohakemuksen vain kaksi viikkoa hääpäivän jälkeen

wwwkataja

VIIHDE 14

Radio- ja televisiojuontaja Janne Kataja eroaa vaimostaan neljän avioliittovuoden jälkeen, kertoo Ilta-Sanomat. Pariskunta vietti kaksi viikkoa sitten hääpäiväänsä. Lue lisää


Kulttuuri

Yle uudistuu: Kalusto HD-aikaan, Tohloppiin fiktiotuotantoa

10855047www

KULTTUURI 00

Yle rakentaa Tampereen Tohlopista uudenaikaisen HD- eli teräväpiirtotuotannon keskuksen. Tohlopissa keskitytään jatkossa fiktion tuottamiseen. Lue lisää


Uutisia

  1. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 17:05 0 0

  2. Oslon terroripäivä: Ruotsin poliisi toimi 37 minuutissa, Norjassa kesti tunteja

    ULKOMAAT 24.5. 17:11 0 0

  3. Muutos: Ympäristöministeriön virkamies ei saa virkavapaata mennäkseen töihin kaivosyhtiöön

    KOTIMAA 24.5. 16:52 1 0

  4. Bensiini halpeni 5 senttiä huhtikuun ennätyshinnasta

    AUTOT 24.5. 16:50 1 0

  5. Lasten tapaturmat johtavat vakavampiin murtumiin: Onko tässä syy?

    TERVEYS / SEKSI 24.5. 16:48 0 0

  6. Hylättyjen ykkönen on sekarotuinen piski

    KOTIMAA 24.5. 16:46 0 0

  7. Räppäri Seren nelihenkinen perhe ei omista autoa eikä syö lihaa

    KOTIMAA 24.5. 16:47 1 0

  8. 300 Ruotissa asuvaa vaarassa joutua pakotetuksi avioliittoon: Näin ongelmaan vastataan

    ULKOMAAT 24.5. 12:47 1 0

  9. Lääkärilehti: Lääkäriksi opiskelevien määrä nousee - Tampereelle 40 uutta aloituspaikkaa

    KOTIMAA 24.5. 16:42 1 0

  10. Solberg ja Latvala kärjessä aika-ajossa

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 12:29 1 0

  1. Poliisi ihmeissään: Tähän pyramidihuijaukseen lankeavat jopa nuoret

    KOTIMAA 24.5. 16:13 0 2 5715

  2. Tässäkö ensimmäinen maa, jossa tupakanpoltto loppuu? Verot nousevat 40 prosenttia

    ULKOMAAT 24.5. 10:57 2 18 4945

  3. Yliopistossa opiskeleva ei pian voi hakea enää toista paikkaa

    KOTIMAA 24.5. 07:46 2 25 4740

  4. Ostitko näitä nakkeja? Palauta myymälään

    KOTIMAA 24.5. 13:49 0 1 3101

  5. Hetkinen, miten tässä kuuluu pysäköidä? Tampereella parkkeerataan nyt eurooppalaisesti

    AUTOT 7.5. 07:43 9 85 2645

  6. Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

    ULKOMAAT 24.5. 11:05 1 27 2537

  7. IL: 16-vuotiaan kuoleman aiheutti trukin liian kova vauhti

    KOTIMAA 24.5. 07:50 1 4 2366

  8. Tanssikoulun seksuaalirikostutkinta: 11 raiskausepäilyä

    KOTIMAA 23.5. 20:04 1 17 2232

  9. Kolarit ruuhkauttivat Tampereen keskustaa

    PIRKANMAA 23.5. 17:51 2 29 1978

  10. SS: Poliisi tykittää rajusti ravintoloiden menosta - mongertamista ja kansa tuhannen päissään

    KOTIMAA 24.5. 14:30 1 2 1829


Pääkirjoitukset

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 120

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 26

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 47

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79278

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot